Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO toteuttaa ahkerasti rooliaan kotiseudun elinvoiman edistäjänä – edulliset hinnat ja palveluiden kehittäminen kasvattivat asiakasmääriä

Jaa

Osuuskaupan vuosi 2024 sujui odotusten mukaisesti. Useamman vuoden jatkuneen hyvän kehityksen taustalla on pitkäjänteinen työ asiakkaiden hyödyn maksimoimiseksi. Asiakasmäärien kasvu, edullinen hintataso ja laajasti kehittyvä palvelutarjonta toi kaupoille uusia asiakkaita. Henkilökunnan työtyytyväisyys nousi ennätystasolle ja sen siivittämänä myös asiakastyytyväisyys. Luottamus & Maine -tutkimus kertoo asiakkaiden luottamuksesta osuuskauppaan, mikä sekin vahvistui entisestään.

 – Toteutimme johdonmukaisesti strategiaamme ja SSO:ssa keskimääräisestä 30 euron ostoskorista jäi meille erittäin maltillinen osuus – keskimäärin vain 2,5 prosenttia eli noin 0,75 euroa. Olemme onnistumisesta iloisia, sillä lupauksemme mukaisesti maksimoimme asiakkaan saaman hyödyn, emme vain osuuskaupan tulosta. SSO:n asiakasomistajat saivat edullisten hintojen päälle Bonuksen, maksutapaedun ja ylijäämänpalautuksen muodossa rahallista hyötyä vuonna 2024 hieman viimevuotista enemmän eli 16,2 miljoonaa euroa, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér

– Olemme yhdessä alueen asukkaiden kanssa kehittäneet palvelujamme ja tehneet omasta seudustamme parempaa paikkaa elää. Osuustoiminnan hyöty palautuu aina kotiseudulle, kun investoinnit tuovat elinvoimaa ja lisäävät alueen vetovoimaa. SSO-konsernin vuoden 2024 tulos ennen veroja oli 14,3 miljoonaa euroa (2023: 13,6 M€). Kesän hyvät kelit ja asiakasmäärien kasvun myötä markkinaa keskimääräistä parempi kaupankäynnin kehitys tekivät vuodesta tuloksellisesti odotetun mukaisen. SSO:lla on nyt takana kaksi yli 20 miljoonan euron investointivuotta paikallisten palveluiden parantamiseksi, jatkaa Finér. 

SSO:n liikevaihto toimialoittain  

Liikevaihto 2024  

%  

milj. eur.  

ed.v.v.  

market- ja tavaratalokauppa  

334  

+ 2  

liikennekauppa  

78  

- 9  

matkailu- ja ravitsemiskauppa  

15  

+ 4  

autokauppa  

118  

+ 6  

muu  

5  

yhteensä  

550  

+ 1  

SSO:n marketkaupan myynti kasvoi kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yleisesti haastava taloustilanne korosti hintakilpailukyvyn ja asiakkaita kiinnostavan valikoiman merkitystä. Myös ruuan verkkokaupan aktiivisessa kehittämisessä on onnistuttu erinomaisesti. Liikennekaupassa näkyy toisaalta ihmisten vilkastunut liikkuminen, ja ABC Lohja laajensi palvelunsa takaisin korona-aikaa edeltävään ympärivuorokautiseen aukioloon. Liikennekaupan liikevaihdon lasku tuli polttonestekaupasta, jossa hinnat laskivat vuoden takaisesta tasosta. Matkailu- ja ravitsemiskauppaan vaikuttaa ihmisten heikentynyt ostovoima, mutta samalla toimialaa piristää ihmisten kaipuu paikallisten tapahtumien äärelle – tätä todisti Rantajamien historiallisen hyvä kävijämäärä. Autokaupan haastavaan markkinatilanteeseen nähden SSO:n autokaupoissa on tehty aktiivista myyntiä ympäri Suomen ja Raisioon avattu uusi autotalo otettiin hyvin vastaan. Toimet ovatkin siivittäneet autokaupan hyvään myynninkehitykseen. 

Uusia palveluita paikallisia ihmisiä kuunnellen 

– Yhdessä alueen asukkaiden kanssa olemme kehittäneet palvelujamme ja tehneet omasta seudustamme parempaa paikkaa elää. Esimerkkejä uusista ja uudistetuista palveluista olivat Lohjan ABC:n uusi ruuan verkkokaupan noutolokerikko, Sinun Keittiön Puoti sekä Lohjan Prisman iso uudistus. Alkuvuoden riemastuttavin investointi lienee kymmenien sympaattisten kuljetusrobottien uusi kotiinkuljetusmahdollisuus. Elokuun alussa Nummelaan avattiin uusi Sale palvelemaan nopean asioinnin tarpeisiin. Syksyllä uudistimme vielä Sale Karjalohjan niin talotekniikan kuin osuvamman valikoiman ja palvelun näkökulmasta. Kauppakeskus Lohessa tehtiin myös odotettuja uudistuksia, kun Lohjalle saatiin Normal, Sokoksen jatkaessa toisessa kerroksessa, kertoo Finér. 

− Alkuvuodesta asiakasomistajat valitsivat SSO:lle myös uuden edustajiston, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla mukana varmistamassa asiakaslähtöinen päätöksenteko. Pyrimme aktiivisesti lisäämään asiakkaiden vuorovaikutusmahdollisuuksia – päivittäisten myymäläkohtaamisten ollessa edelleen se luontaisin. Kohtaamisia meillä kertyykin vuosittain yli 14 miljoonaa ja viime vuonna marketkaupan osalta saimme palvella 670 000 asiakasta enemmän kuin edellisenä vuonna, iloitsee Finér. 

Tulevaisuuden ammattilaiset kesätöissä 

SSO:laisten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta, vuoden lopussa SSO:laisia oli 1190. SSO tarjosi viime kesänä jälleen myös kesätyöpaikan 440 nuorelle. Kesätöiden pituus vaihteli 15–17-vuotiaiden S-kesisten 2-6 viikon harjoitteluista koko kesän kestäneisiin kesätöihin yli 18-vuotiaille. – Kaikkien täysi-ikäisten haastattelu koetaan huikeana sosiaalisen vastuun tekona, josta nuoret saavat kokemusta uuteen haastattelutilanteeseen, vaikkei kesätyöpaikan suhteen vielä sinä kesänä natsaisikaan, kertoo SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo

– Kesällä panostimme erityisesti kesätyöntekijäprosessiin. Aloitimme jo talvella esihenkilöiden ja työkummien kanssa hyvän kesätyökokemuksen pohtimisen. Järjestimme nuorille kesäetkot kolmella paikkakunnalla toukokuussa ja tapahtumat saivat paljon kiitosta. Kesäetkoilla kerrottiin työskentelystä SSO:lla. Samalla oli mahdollisuus tutustua tuleviin työkavereihin. Tarjosimme myös työkengät käyttöön kaikille kesätyöntekijöille, jatkaa Somersalo. 

SSO:n neljä valmentajaa huolehtivat täysi-ikäisten kesätyöntekijöiden perehdyttämisestä muun muassa käytössä olevien järjestelemien käyttöön, kassatoimintoihin, ergonomiaan sekä työarjen sujuvuuden varmistamiseen. Kesätyöntekijät ovat tuoneet esiin, miten turvalliselta oppiminen on tuntunut, kun valmentaja on kulkenut rinnalla ensimmäisinä päivinä ja kannustanut uuden edessä. – Saimme perehdytyksestä todella hyvää palautetta. Eräskin nuori totesi, ettei missään muualla en ole saanut näin hyvää perehdytystä, iloitsee Somersalo. 

– Olemme äärimmäisen onnellisia omasta henkilökunnastamme, jonka ansiosta asiakastyytyväisyys nousi entisestään ollen kaikkien liiketoimintojen osalta erinomaisella tasolla. Iso kiitos tälle hienolle porukalle! Olemme viime vuosina halunneet entistäkin paremmin osata kuunnella henkilökuntaamme ja ymmärtää alan työntekijäkokemukseen vaikuttavia tekijöitä. Jatkoimme muutama vuosi sitten aloitettua kulttuurimuutosmatkaamme, jonka tavoitteena on ollut tuoda koko henkilökunta mukaan ideoimaan uusia niin asiakaspalvelua kuin työn mielekkyyttä parantavia arjen tekoja. Pitkäjänteisen työn tuloksena työtyytyväisyysindeksimme nousikin ennätyslukemiin, kertoo Finér.  

Lisätiedot:  

SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006  

SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, p. 044 770 5175 

SSO:n asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, anu.karppinen@sok.fi, p. 044 770 5365 

Avainsanat

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Original Sokos Hotel Rikala – jo 40 vuotta asiakkaiden onnellistamista Salon sydämessä6.3.2025 10:35:21 EET | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n Original Sokos Hotel Rikala viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan. Tunnelmallisesta maisemasta Salonjoen kupeesta löytyvä hotelli palvelee niin liikematkalaisia kuin lomailijoitakin tavoitteenaan onnistunut ja mieleen jäävä asiakaskokemus. Juhlavuonna on luvassa erilaisia tapahtumia, asiakkaiden ilahduttamisia ja mukavia hetkiä lämminhenkisessä keskustahotellissa.

SSO jälleen innostavimpien työpaikkojen joukossa – myönnetty Innostavimmat työpaikat 2024-tunnustus on jo Osuuskaupan seitsemäs13.2.2025 14:34:38 EET | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on jälleen saanut Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille. SSO:ssa on tehty pitkäjänteistä työtä yrityskulttuurin johtamisen sekä työntekijäkokemuksen- ja ymmärryksen parissa, mikä näkyy myös muun muassa työyhteisötutkimuksen tuloksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye