Merikarvian kunta

Kansanedustajien vierailusarjamme sai jatkoa - Juha Viitalan kanssa keskustelua virisi erityisesti meriväylistä ja merenkulkuun liittyvistä ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista

Jaa

Kansanedustaja Viitalan kanssa keskusteltiin 10.2.2025 erityisesti meriväylän syventämisestä Merikarvian edustalla. Ajatuksia vaihdettiin myös Tuorilan risteyksen kehittämiseen liittyvistä teemoista.

Viitala toimii eduskunnan meriryhmän puheenjohtajana. Teollisen taustansa takia kiinnostusta herätti myös sahan alueen kehittäminen. Nämä keskustelut ovat tärkeitä valtakunnallisen kehittämisen näkökulmasta. Lainsäätäjien on hyvä olla selvillä niistä toiveista ja suunnitelmista joita kunnissa on. Suomen hallintojärjestelmässä kunnat on vahvoja toimijoita ja kaikki hallinnolliset lainsäädäntöuudistukset vaikuttavat useimmiten joko suoraan tai epäsuorasti kuntien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen. 

Juha Viitala on toiminut eduskunnan meriryhmän puheenjohtajajana jo yli vuoden, joten luontevasti keskustelujen teemat soljuivat merialueittemme kehittämiseen. Paikalla keskustelemassa Viitalan lisäksi kunnanjohtaja Juha Vasama, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juhani Kotiranta - Keskusta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Marika Uimaluoto SDP, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mari Luotonen - SDP ja kunnnavaltuuston II varapuheenjohtaja Teuvo Uusimäki - Kokoomus.
Juha Viitala on toiminut eduskunnan meriryhmän puheenjohtajajana jo yli vuoden, joten luontevasti keskustelujen teemat soljuivat merialueittemme kehittämiseen. Paikalla keskustelemassa Viitalan lisäksi kunnanjohtaja Juha Vasama, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juhani Kotiranta - Keskusta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Marika Uimaluoto SDP, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mari Luotonen - SDP ja kunnnavaltuuston II varapuheenjohtaja Teuvo Uusimäki - Kokoomus. Kuvan copyright - Aki Palomäki - Merikarvian kunta

Merenkulku uudistuu parhaillaan vahvasti sekä kansallisesti että kansainvälisesti 

Merenkulussa on selkeä suunta kohti kestävämpää ja turvallisempaa toimintatapaa.  Huomioon otetaan sekä kansalliset että kansainväliset vaatimukset ja suositukset. Päästöt ovat selkeästi vähentymässä. Merenkulun ympäristönsuojelulakiin on tehty muutoksia, joiden myötä alusten päästöjä rajoitetaan asteittain. Avoimen kierron rikkipesurien pesuveden päästäminen mereen kielletään 1.7.2025 alkaen, suljetun kierron pesuvesien ja jäämien päästökielto astuu voimaan 1.1.2029, ja harmaan veden (esim. suihkuista ja keittiöistä peräisin oleva vesi) päästökielto tulee voimaan 1.1.2030.

Maasähköä on tarjottava tulevaisuudessa aikaisempaa laajemmin

EU:n jakeluinfra-asetuksen mukaisesti TEN-T-verkon satamien on tarjottava maasähköä suurille kontti- ja matkustaja-aluksille 1.1.2030 alkaen. Tämä vähentää alusten satamakäyntien aikaisia päästöjä. Lisäksi Suomi on hyväksynyt Hongkongin yleissopimuksen, joka koskee alusten ympäristöystävällistä kierrätystä. Tämä sopimus tulee voimaan 26.6.2025 ja täydentää EU:n aluskierrätysasetusta.

Myös merenkulun turvallisuus kehittyy vauhdikkkasti

Suomessa on käynnissä N2000-väylä- ja merikarttauudistus, jossa siirrytään käyttämään maankuoreen sidottua N2000-korkeusjärjestelmää. Uudistus alkoi Perämereltä vuonna 2021 ja sen odotetaan kattavan koko merialueen vuoteen 2026 mennessä. Tämä parantaa syvyystietojen tarkkuutta ja yhteensopivuutta kansainvälisesti. Myös uuden luotsauslain päätavoitteena on parantaa merenkulun turvallisuutta. Tietyille aluksille on kokonsa puolesta voitu myöntää erivapaus luotsinkäyttövelvollisuudesta, mikä helpottaa pienten alusten liikkumista ja toimintaa. 

Jos haluat seurata eduskunnan ajankohtaista työskentelyä - kurkkaa huominen täysistunto tästä: https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/

Juha Viitalan poliittinen ura:

  • 2023 valittiin kansanedustajaksi 
  • 2025 ehdolla kuntavaaliessa Raumalla

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Juha Viitala on toiminut eduskunnan meriryhmän puheenjohtajajana jo yli vuoden, joten luontevasti keskustelujen teemat soljuivat merialueittemme kehittämiseen. Paikalla keskustelemassa Viitalan lisäksi kunnanjohtaja Juha Vasama, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juhani Kotiranta - Keskusta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Marika Uimaluoto SDP, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mari Luotonen - SDP ja kunnnavaltuuston II varapuheenjohtaja Teuvo Uusimäki - Kokoomus.
Juha Viitala on toiminut eduskunnan meriryhmän puheenjohtajajana jo yli vuoden, joten luontevasti keskustelujen teemat soljuivat merialueittemme kehittämiseen. Paikalla keskustelemassa Viitalan lisäksi kunnanjohtaja Juha Vasama, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juhani Kotiranta - Keskusta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Marika Uimaluoto SDP, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mari Luotonen - SDP ja kunnnavaltuuston II varapuheenjohtaja Teuvo Uusimäki - Kokoomus.
Kuvan copyright - Aki Palomäki - Merikarvian kunta
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Merikarvian kunta

50 vuotta asiantuntijaosaamista samassa organisaatiossa - todella harvinaista mutta totta!7.2.2025 10:57:59 EET | Tiedote

Merikarvian kunnan kirjanpitäjä Anna-Maija Kenttä on nyt jäädessään eläkkeelle työskennellyt Merikarvian kunnassa pyöreät 50 vuotta. Tämä on todella poikkeuksellista ja vastaavia työuria on varmasti vähän. Merikarvian kunnalle hän tuli töihin 17-vuotiaana ja vuosien mittaan Anskuli on ehtinyt toimia useissa erilaisissa tehtävissä, lähinnä taloushallintoon ja IT-ratkaisuihin liittyen. Anna-Maija tunnetaan kirjanpitäjäluonteena - tarkkana siitä, että kaikki menee varmasti siten kuin pitääkin. ATK - nykyisin IT -asiat - tuli mukaan toimistotyöhön isommin 1990-luvulla, kehittämistyössä hän on ollut mukana siitä lähtien. Erilaiset yhteistyöryhmät alueellisista valtakunnallisiin tulivat siten vuosien mittaan tutuiksi. Neuvottelupöydissä on istuttu siis kunnanjohtajien ja muiden johtavien viranhaltijoiden kanssa tovi jos toinenkin IT-palveluja suunnitellen. Viimeisinä työvuosinaan Anna-Maija Kenttä oli mukana kehittämässä mm. kuntien asianhallintajärjestelmiä ja ostolaskudatan julkaisua yhtei

Mikä ihme on kaksoisolennaisuusanalyysi?29.1.2025 11:44:45 EET | Tiedote

Satakunnan ELY-keskuksen yrityspalvelujen aamuinfossa keskusteltiin tänään siitä, että vastuullisuus ei ole vain muotisana, vaan todellinen jokaisen organisaation menestystekijä. Ne, jotka sitoutuvat ympäristön, yhteiskunnan ja eettisten toimintatapojen huomioimiseen, erottuvat kilpailijoistaan, rakentavat vahvemman brändin ja luovat kestäviä asiakassuhteita. Kestävä kehitys on voittava strategia – jos investoit nyt, menestyt tulevaisuudessa. Kaksoisolennaisuusanalyysi on tapa, jolla organisaatiot selvittävät, miten niiden toiminta vaikuttaa sekä itseensä että sidosryhmiinsä, kuten asiakkaisiin ja työntekijöihin. Tässä käydään läpi kaikki ympäristöön, sosiaalisiin asioihin ja hallintoon liittyvät seikat. EU:ssa on otettu hiljattain käyttöön kaksi lainsäädäntöuudistusta, jotka tekevät organisaatioiden kestävyysraportoinnista entistä avoimempaa. Nämä ovat kestävän rahoituksen ilmoitusasetus ja yritysten kestävyysraportointidirektiivi. Nämä lait laajentavat sitä, ketkä kaikki joutuvat rap

Vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku avoinna – satakuntalaisille pk-yrityksille jaossa 3,2 miljoonaa euroa - kuka saa osansa potista?29.1.2025 10:44:43 EET | Tiedote

Tämän vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku on avautunut Länsi-Suomessa. Satakunnassa toimiville pk-yrityksille on tarjolla arviolta 3,2 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustuksia, joita yritys voi saada investointien sekä erilaisten liiketoimintaa kehittävien ja kasvattavien toimenpiteiden tueksi. Haku on avoinna 28.3.2025 saakka. Merikarvian kunta tiedottaa aktiivisesti alueen yrittäjiä aiheesta ja tarjoaa tukea ideoiden kehittelyyn rahoitushakemuksen tekemisessä.

Merikarvialla ilmoittautuminen RatkaisuTori keskustelijaksi alkoi - tervetuloa!28.1.2025 14:32:33 EET | Tiedote

Merikarvialla kaikki kiinnostuneet ovat päässeet vuodesta 2023 lähtien mukaan tekemään kunnan budjettia. Porukalla mietitään, mihin kunnan rahat käytetään ja mitä asioita pistetään kehityslistalle. Nyt starttaa jo kolmas kierros tätä hommaa, ja kaikki yli 15-vuotiaat, jotka asuvat Merikarvialla osan vuotta tai kokoaikaisesti, tai jotka ovat töissä täällä, voivat ilmoittautua mukaan keskustelemaan.

Kansalaiskeskustelut jatkuvat Merikarvialla27.1.2025 14:54:19 EET | Tiedote

Vuodesta 2023 lähtien Merikarvialla kaikki asiasta kiinnostuneet ovat voineet osallistua kunnan talousarvion eli budjetin tekoon. Yhteistyössä keskusteluryhmissä on mietitty mihin kunnassa käytettävissä olevat varat sijoitetaan, mitä kehitetään ja miten kehitetään. Nyt Merikarvialla kuntalaispaneelitoiminta käynnistyy jo kolmatta kertaa ja jokaisella kunnassa joko osan vuodesta tai vakituisesti asuvalla tai kunnassa työskentelevällä yli 15-vuotiaalla on taas mahdollisuus ilmoittautua mukaan tähän keskusteluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye