Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee lentopaikan ympäristölupa-asiaa

Jaa

Ympäristönsuojelulain ja ilmailulain nojalla säädetty itsenäinen viranomaistoimivalta päättää ilma-alusten aiheuttaman melun tai muun haitallisen ympäristövaikutuksen vähentämiseksi tarpeellisista toimista perustui sovellettavan lain perusteella eri säännöksiin ja viranomaisten erilaisiin tehtäviin. Lentopaikan toiminnasta aiheutuvasta melupäästöstä oli annettava ympäristöluvassa tarpeelliset lupamääräykset toiminnan vaikutusalueen haitankärsijöille aiheutuvan terveyshaitan ja kohtuuttoman rasituksen ehkäisemiseksi. Ilmailulain 157 §:n nojalla annettaviin päätöksiin sisältyvät määräykset olivat ympäristönsuojelulainsäädäntöä täydentäviä määräyksiä, joita käytettäisiin ilmailulain esitöissä tarkoitetuissa erityistilanteissa, kuten turvallisuussyistä ja poikkeustilanteissa. Ilmailulakia ei voitu pitää erityislakina suhteessa ympäristönsuojelulakiin siten, että yksinomaisesti ilmailulain nojalla annettaisiin EU:n meluhallinta-asetuksen soveltamisalaan kuulumattomien lentopaikkojen meluntorjuntaa varten tarpeelliset yksittäistapaukselliset määräykset. Ympäristönsuojelulakia ja ilmailulakia oli tämän vuoksi sovellettava rinnakkain. Lakien mukaiset päätökset oli kuitenkin pyrittävä sovittamaan yhteen.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2025:18

Kort referat på svenska

HFD 2025:18

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n muut päätökset, jotka koskevat uhkasakkoa sekä hankintoja25.2.2025 09:31:40 EET | Päätös

Korkein hallinto-oikeus on julkaissut tänään kolme ns. muuta päätöstä, joista yksi koskee uhkasakkoa ja kaksi puolustus- ja turvallisuushankintoja. Päätökset ovat luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilla alla olevien linkkien kautta. KHO 25.2.2025 T 361 Valitus uhkasakon tuomitsemisesta maksettavaksi julkista hankintaa koskevassa asiassa (Espoon kaupunki) KHO 25.2.2025 T 363 Puolustus- ja turvallisuushankinta (kirurgiset maskit) KHO 25.2.2025 T 364 Puolustus- ja turvallisuushankinta (hengityssuojaimet)

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ajoneuvoveroa21.2.2025 09:12:56 EET | Päätös

Liikenne- ja viestintävirasto oli määrännyt A:lle ajoneuvoveron jälki- ja lisäveroa liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon kuljettamisesta liikenteessä. Liikenne- ja viestintävirasto oli jättänyt A:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta, koska oikaisuvaatimus ei ollut saapunut virastolle sen tekemiselle asetetussa 60 päivän määräajassa päätöksen tiedoksisaannista. Hallinto-oikeus oli katsonut, että oikaisuvaatimuksen tekemiselle oli ollut kolmen vuoden määräaika, ja kumonnut Liikenne- ja viestintäviraston päätöksen sekä palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi A:n oikaisuvaatimuksen tutkimiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye