Lomautettujen määrä vähentynyt Kaakkois-Suomessa – nuorten työttömyys yhä kasvussa
Kaakkois-Suomessa työttömien määrä kasvoi tammikuussa 11 prosentilla vuodentakaisesta. Lomautettujen määrä väheni vuodentakaisesta ja myös joulukuusta. Nuorten ja ulkomaalaistaustaisten työttömyys on kasvanut suhteellisesti enemmän kuin kaikkien työttömien. Korkeakoulutettujen työttömyys on myös huomattavasti lisääntynyt. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa edelleen. Uusien avointen työpaikkojen määrä väheni muissa alueen seutukunnissa paitsi Kouvolassa.

Kaakkois-Suomessa oli tammikuun lopussa 17929 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä on 1767 henkilöä (+11 %) suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Koko maassa kasvua oli 12 prosenttia.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta alueella oli 14,2 prosenttia. Kymenlaaksossa osuus oli 14,3 ja Etelä-Karjalassa 14,2 prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna korkein työttömyysaste oli Imatralla (17,9 %) ja matalin Lemillä (9,8 %). Työttömyysaste Kaakkois-Suomessa on koko maata 2,2 prosenttiyksikköä suurempi.
Työttömistä työnhakijoista Kaakkois-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 1899, mikä on 11 prosenttia kaikista työttömistä. Lomautettujen määrä väheni vuodentakaisesta 10 prosentilla. Joulukuuhun verrattuna lomautettuja oli 19 prosenttia vähemmän.
Työttömien määrä kasvoi kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa. Kunnittain tarkasteltuna työttömien määrä kasvoi muissa kunnissa paitsi Lemillä ja Parikkalassa. Määrällisesti kasvua oli eniten Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Suhteellisesti työttömien määrän nousu oli suurinta Ruokolahdella.
Kaakkois-Suomen työttömistä työnhakijoista oli tammikuun lopussa ulkomaiden kansalaisia 2088 henkilöä, joista EU-maiden kansalaisia oli 324. Ulkomaalaisten osuus kaikista työttömistä oli Kaakkois-Suomessa 12 prosenttia. Ulkomaan kansalaisten työttömyysaste Kaakkois-Suomessa oli 33,7.
Nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys kasvussa
Nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyyden kasvu jatkui tammikuussakin kaikissa seutukunnissa – eniten Kouvolan ja Lappeenrannan seuduilla. Työttömiä nuoria oli Kaakkois-Suomessa vuodentakaista 22 prosenttia enemmän. Yli 50-vuotiaita oli alueella työttömänä tammikuussa 11 prosentin verran enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tammikuun lopussa KaakkoisSuomessa oli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 5130. Määrä kasvoi vuodentakaisesta 18 prosentilla. Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 29 prosenttia. Osuus on viisi prosenttiyksikköä pienempi kuin valtakunnallisesti. Pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi kaikissa kaakon seutukunnissa – eniten Kouvolan seudulla. Suhteellisesti nousu oli suurinta Kouvolan ja Imatran seuduilla. Pitkäaikaistyöttömiä on eniten Kotka-Haminan seutukunnassa.
Työttömyys lisääntyi lähes kaikissa ammattiryhmissä
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa viime vuoden tammikuuhun verrattuna lähes kaikissa ammattiryhmissä. Ainoastaan maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. ammattiryhmässä työttömyys laski hieman. Määrällisesti eniten nousi erityisasiantuntijoiden sekä palvelu- ja myyntityöntekijöiden työttömyys.
Työttömien määrä laski Kaakkois-Suomessa edellisvuoteen verrattuna vain alemman perusasteen tutkinnon suorittaneilla ja koulutusaste tuntematon -ryhmässä. Kaikilla muilla koulutusasteilla työttömien määrä kasvoi. Korkeakoulutettujen työttömien määrä nousi vuodentakaisesta selvästi. Määrällisesti eniten nousi toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys. Suhteellisesti eniten kasvoi ylemmän korkeakoulutuksen saaneiden työttömyys.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Kouvolassa
Kuntien työllisyyspalveluissa oli tammikuun aikana avoinna 2888 uutta työpaikkaa. Paikkoja oli hieman enemmän (+ 1 %, + 25 kpl) kuin vuosi sitten. Työpaikkojen määrä väheni kaikissa muissa alueen seutukunnissa paitsi Kouvolassa, jossa työpaikkoja oli vuodentakaista 674 kappaletta enemmän. Eniten työpaikkoja väheni Kotka-Haminan seudulla. Valtakunnallisesti uusia avoimia työpaikkoja oli 28 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Eri vuosina eri kuukauden aikana ilmoitetut kesätyöpaikat vaikeuttavat vuosivertailuja.
Kaakon uusista avoimista työpaikoista 74 prosenttia oli yrityksissä. Yli vuoden kestäviä työpaikkoja tarjottiin 18 prosentissa kaikista työpaikoista.
Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi muutamassa ammattiryhmässä. Eniten lisääntyivät palvelu- ja myyntityöntekijöille ja muille työntekijöille ilmoitetut paikat. Eniten vähenivät erityisasiantuntijoille ilmoitetut työpaikat.
Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin myyjille, tarjoilijoille, muille muualla luokittelemattomille työtekijöille, toimisto- ja laitossiivoojille sekä puutarhureille, kasvihuoneviljelijöille ja -työntekijöille.
Palveluissa vähemmän henkilöitä kuin vuosi sitten
Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 4259 henkilöä (-27 %). Aktivointiaste oli 19,2 prosenttia. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli tammikuussa noin 22200. Määrä on noin 160 henkilöä suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Palkkatuella työllistettyjen määrä väheni vuodentakaiseen verrattuna. Enemmistö työllistetyistä (82 %) oli yksityisellä sektorilla.
Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 1763 henkilöä. Kuntouttavan työtoiminnan osallistujamäärä kasvoi (+4 %). Kaikkien muiden palveluiden osallistujamäärät laskivat.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Tarja Paananen, erikoistutkija
p. 0295 029 076
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
ELY-keskus korjaa heikkokuntoisia siltoja Etelä-Karjalassa6.3.2025 08:55:25 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Etelä-Karjalan siltaurakan työt käynnistyvät maaliskuun aikana. Kolme huonokuntoisia siltaa korjataan Taipalsaaressa, Savitaipaleella ja Lappeenrannassa.
Järvi-Suomen vesistöihin 1,3 miljoonaa euroa5.3.2025 11:27:17 EET | Tiedote
Järvi-Suomen vesistöjen kunnostamiseen myönnettiin viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta ns. JÄSMY-teemahaun kautta. Rahoituksen sai kuusi hanketta.
Moottoriteiden vaihtuvien nopeusrajoitusten siirtymäaika kesärajoituksiin alkaa maaliskuun alusta26.2.2025 08:05:25 EET | Tiedote
Moottoriteillä nopeusrajoitukset on laskettu talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusperiaatteiden mukaisesti enintään 100 kilometriin tunnissa. Takaisin kesärajoituksiin siirrytään tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja ajo-olosuhteet paranevat. Poikkeuksena ovat kuitenkin moottoritiet, joissa on vaihtuvat nopeusrajoitukset. Niillä kesänopeuksia voidaan käyttää valoisaan aikaan hyvissä keliolosuhteissa jo maaliskuun alusta alkaen. Esimerkiksi 120 km/h rajoitusta voidaan siis käyttää jo 1.3.2025 alkaen, jos sää- ja keliolot sen sallivat. Keväällä ajokelit saattavat kuitenkin vaihdella nopeasti tienkohdittain ja vuorokaudenajoittain. Talvi ja pakkaset jatkuvat vielä, minkä vuoksi turvallinen ajonopeus voi olla huomattavasti alempi kuin liikennemerkissä osoitettu nopeusrajoitus. Tärkeää on siis valita oikea tilannenopeus olosuhteiden mukaan moottoritielläkin. Kotkan kohdan talvirajoitus valtatiellä 7 Kaakkois-Suomen ELY-keskus otti kuluvalle talvikaudelle käyttöön
Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla välillä Keltti-Tanttari välillä etenee - tiesuunnitelma nähtäville18.2.2025 08:13:01 EET | Tiedote
Tiesuunnitelma valtatien 6 parantamisesta Keltin ja Tanttarin välillä on valmis. Kaakkois-Suomen ELY-keskus on asettanut tiesuunnitelman nähtäville, ja siitä voi jättää muistutuksia.
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson elinvoimaa tuettiin noin 177 miljoonalla eurolla vuonna 202410.2.2025 10:57:55 EET | Tiedote
Viime vuonna Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon saatiin erilaisia Euroopan unionin ja kansallisia yritys- ja hankerahoitustukia ja hankittiin työllisyyspalveluja yhteensä 61 miljoonalla eurolla. Lisäksi alueen elinvoimalle tärkeää valtion maantieverkkoa ylläpidettiin ja korjattiin lähes 50 miljoonalla eurolla. Maatalouden tulotukea maksettiin 66,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme