Insinööriliitto IL ry

Työllisyydessä ei näy piristymistä, vaikka kasvu on alkanut

Jaa

Yleisen taloussuhdanteen paranemisesta on selviä merkkejä, mutta työnantajat aikailevat vielä työntekijöiden palkkaamisessa.

Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri
Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri Insinööriliitto

15–74-vuotiaita työllisiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan tammikuussa 5 000 vähemmän kuin vuosi aiemmin. 15–74-vuotiaita työttömiä oli tammikuussa 38 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Työttömyysasteen trendi oli 8,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,8 prosenttia. Työllisyysasteen trendi oli 76,5 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 77,4 prosenttia.

– Yleisen taloussuhdanteen paranemisesta on selviä merkkejä. Talous alkoi kasvaa jo viime vuoden aikana. Näyttää siltä, että työvoiman kysyntä reagoi viiveellä talouden piristymiseen, sanoo Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri.

Tammikuussa avoimia työpaikkoja oli 64 000 eli lähes 23 000 vähemmän kuin vuoden 2024 tammikuussa.

Viime vuonna avoimia työpaikkoja oli 43 700, kun vuonna 2023 niitä oli 54 500.

– Talouden kasvunäkymiä ja työllisyyden kasvua jarruttavat edelleen kuluttajien heikko luottamus talouteen. Kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan monella kuluttajalla ei ole varaa investoida kestotavaroihin, ja pelko oman työpaikkansa menettämisestä on suhteellisen suurta.

Talouden näkymiin vaikuttavat juuri käynnissä olevat työehtosopimusneuvottelut. Työntekijäliitto sai viikonloppuna teknologiateollisuudessa tehtyä päänavaussopimuksen, ja myös toimihenkilöt seurasivat perässä. Ylemmiltä toimihenkilöiltä ja useimmilta muilta aloilta sopimusratkaisut vielä puuttuvat.

– Palkkaratkaisujen saaminen myös lopuille aloille on tärkeää ostovoiman ja työllisyyden kannalta.  Kuluttajien kysynnällä on iso merkitys talouden kasvuun, ja palkankorotukset näkyvät suoraan kulutuksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

ekonomisti Paavo Hurri, 050 470 0979

Kuvat

Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri
Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri
Insinööriliitto
Lataa

Linkit

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote

Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye