Tuore Akava Works -maahanmuuttokatsaus: Uusien työlupien määrä putoaa edelleen
Tuore Akava Works -maahanmuuttokatsaus kertoo, että uusia työlupia myönnettiin vuonna 2024 noin 11 000, joka on noin 4 000 vähemmän kuin vuonna 2023 ja 5 000 vähemmän kuin vuonna 2022. Työlupien määrän laskuun vaikuttivat työntekijöiden oleskelulupien määrän romahtaminen lähes 4 000:lla. Erityisasiantuntijoiden lupamäärät laskivat noin 400:lla.
– Työlupien määrän väheneminen on jatkunut nyt kaksi vuotta. Toimialoittain suurin pudotus vuoden 2024 lopulla nähtiin sote-alan työntekijöiden työluvissa. Siinä missä sote-alalle myönnettiin vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä 598 työntekijän oleskelulupaa, vastaava luku vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä oli vain 17, kertoo Akavan asiantuntija Tomi Husa.
– Erityisasiantuntijoiden työlupien määrä väheni neljänneksellä. Eniten työlupia myönnetään yhä ICT-alalle, jossa on ollut myös suurin lupamäärien pudotus edellisten kahden vuoden aikana. Tämä ei toisaalta yllätä, sillä ICT- ja tekniikan alalla korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut huomattavan paljon. Luonnollisesti tämä heijastuu myös ulkomaalaisen työvoiman kysyntään. Huomionarvoista on myös, että lupamäärät eivät kasvaneet vuonna 2024 millään erityisasiantuntijoiden yleisimmistä aloista, Husa jatkaa.
Kehitys ei tue kasvun edellytyksiä
Akavan tavoitteena on lisätä työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa merkittävästi. Kansainvälisten erityisosaajien määrä on kolminkertaistettava.
– Vuoden 2024 tiedot erityisasiantuntijoiden määrän vähenemisestä pitää ottaa vakavasti huomioon. Suunta on väärä. Olemme ehdottaneet yhdeksi keinoksi sitä, että jokaiselle Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneelle myönnetään automaattisesti pysyvä oleskelulupa, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Työelämälähtöiseen kieli- ja kotoutumiskoulutukseen on panostettava niin, että koulutusta on tarjolla lupaprosessin aikataulusta riippumatta. Meidän pitää vahvistaa pitkäjänteistä politiikkaa työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton edistämiseksi. Tarvitsemme konkreettisia tekoja avoimen, syrjimättömän ja kansainvälisen ilmapiirin luomiseksi. Näillä on ratkaiseva merkitys Suomen tulevaisuuden kasvulle, Löfgren jatkaa.
Akava Works -katsaussarjan pääasiallisena lähteenä on Maahanmuuttoviraston tilastot, joiden tarkastelussa keskitytään ensimmäisiin oleskelulupiin. Ensimmäisten oleskelulupien saajat eivät lähtökohtaisesti asu Suomessa, jolloin heitä tarkastelemalla saa hyvän käsityksen Suomeen suuntautuvan muuttoliikkeen määrästä. Katsaussarjassa keskitytään oleskelulupaa edellyttävään maahanmuuttoon. Oleskelulupaa ei vaadita muiden Eta-maiden tai Sveitsin kansalaisilta, sillä heillä on vapaa liikkuvuus Suomeen.
Tutustu katsaukseen Korkean osaamistason maahanmuuttokatsaus 1/25: Vuonna 2024 työlupien määrä laski toista vuotta peräkkäin
Katso keskustelu tänään 26.2. kello 12.30–13.30 verkkolähetyksenä osoitteessa https://akavaworks.fi/live/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiTomi Husaasiantuntija
Puh:+358443664011tomi.husa@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akavalaisten harteilla kolmasosa tuloveroista ja sosiaaliturvamaksuista – verojärjestelmään pitää tehdä kokonaisuudistus16.4.2025 11:17:40 EEST | Tiedote
Akavalaiset maksavat lähes 32 prosenttia kaikista palkansaajilta kerätyistä tuloveroista ja sosiaaliturvamaksuista. Palkansaajista akavalaisia on kuitenkin vain 18 prosenttia. Tiedot ovat Akavan Tilastokeskukselta tilaamasta selvityksestä, joka perustuu vuoden 2023 tulonjakotilastoon.
Akava: Puolivälitarkastelusta tarvitaan päätöksiä ikäsyrjinnän poistamiseksi8.4.2025 15:39:35 EEST | Tiedote
Akava korostaa, että hallituksen puolivälitarkastelussa pitää tehdä konkreettisia päätöksiä työelämän laadun parantamiseksi. Tähän on hyvät lähtökohdat selvityshenkilö Jari Lindströmin ehdotusten pohjalta, joiden tavoitteena on lisätä 55 vuotta täyttäneiden työllisyyttä. Ehdotuksiin kuuluu uraohjaus, jatkuva oppiminen ja reilu keskustelu työurista osana työpaikan tuloksellista toimintaa.
Akava: Henkilöstön hallintoedustusta on korjattava ja laajennettava1.4.2025 11:13:35 EEST | Tiedote
Akava korostaa, että hallintoedustuksen alarajan laskeminen 50 henkilöön ja sen käytäntöjen jatkuva kehittäminen ja levittäminen vahvistavat yrityksiä sekä Suomen kilpailukykyä. Akava ei kannata tuoreessa työryhmämuistiossa hahmoteltua hallintoedustuksen ”kevennettyä mallia”, vaan edellyttää kaikkien lain piiriin kuuluvien yritysten toimivan samoin periaattein. Sanktioita tulisi harkita hallintoedustusvelvoitteensa laiminlyöville yrityksille.
Akava: Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki kaipaavat uudistamista19.3.2025 08:00:34 EET | Tiedote
Tuoreen Akava Works -kyselyn mukaan syrjintää oli havainnut työpaikallaan 16 prosenttia akavalaisista ja 20 prosenttia muista vastanneista. Työpaikoilla tapahtuvasta ja työnantajalle ilmoitetusta syrjinnästä saatiin ratkaistua vain murto-osa, 12 prosenttia. Akava esittää, että lakeihin sisältyviä oikeuksia ja velvollisuuksia yhdenmukaistetaan sekä parannetaan yksilön oikeussuojaa. Tämä edellyttää tasa-arvolain kokonaisuudistusta ja yhdenvertaisuuslain päivittämisen jatkamista.
SAK, Akava ja STTK: Suojelutyölaki Suomessa tarpeeton ja pohjoismaisittain poikkeuksellinen13.3.2025 14:17:39 EET | Tiedote
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK pitävät hallituksen esittämää suojelutyön sääntelyä tarpeettomana. Suomessa suojelutyön järjestäminen ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia, eikä sekava lainsäädäntö ratkaise ristiriitatilanteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme