HSY siirtyy etäluettaviin vesimittareihin vaiheittain
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY siirtyy käyttämään asiakkaiden vedenkulutuksen mittauksessa etäluettavia vesimittareita. Vesimittarit vaihdetaan kiinteistöihin vuodesta 2026 alkaen vaiheittain noin viidessä vuodessa.

HSY:n hallitus päätti 28.2.2025 kokouksessaan hyväksyä etäluentaan siirtymisen hankesuunnitelman, jonka toteutusvuosina 2026–2030 kaikki HSY:n toiminta-alueen 85 000 perinteistä vesimittaria korvataan etäluettavilla vesimittareilla. Etäluettavien vesimittareiden käyttöönotto on osa HSY:n sähköisten asiakaspalveluiden kehitystä ja parantaa palvelua asiakkaalle.
Etäluettava mittari helpottaa ja ajantasaistaa vedenkulutuksen seurantaa
Sähkönkulutuksen mittauksesta monille tutut etäluettavat mittarit ovat alkaneet teknologisen kehityksen myötä yleistyä myös vesihuollon puolella. Vedenkulutuksen mittaukseen on tähän asti käytetty perinteisiä vesimittareita, joiden lukema on pitänyt itse lukea ja ilmoittaa HSY:lle vähintään kerran vuodessa. Etäluettava vesimittari lähettää kulutuslukemat HSY:lle automaattisesti ja tietoturvallisesti tiedonsiirtoverkon kautta.
Asiakkaan ei siis etäluettavan mittarin asennuksen jälkeen tarvitse enää itse ilmoittaa HSY:lle vesimittarin lukemiaan. Lisäksi entiset arvio- ja tasauslaskut muuttuvat toteutuneeseen vedenkulutukseen perustuviksi laskuiksi. Tulevaisuudessa etäluettavat vesimittarit mahdollistavat asiakkaalle myös nykyistä tarkemman oman vedenkulutuksen seurannan OmaHSY-palvelussa.
– Olen tyytyväinen, että pystymme jatkossa tarjoamaan asiakkaillemme heidän toivomaansa ajantasaisempaa tietoa omasta vedenkulutuksestaan, kertoo vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen. Etäluettavien vesimittarien myötä pystymme myös HSY:ssä seuraamaan koko vesijohtoverkostomme vedenkulutusta lähes reaaliaikaisesti, mikä voi esimerkiksi helpottaa putkirikkojen havaitsemista ja korjaamista nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, hän jatkaa.
Etäluettavat mittarit asennetaan vaiheittain
Ensimmäisenä etäluentaan siirretään suurimmat vedenkuluttajat, kuten teollisuusrakennukset, kerros- ja rivitalot, arviolta vuosina 2026–2027. Tämän jälkeen, arviolta vuosina 2028–2030, vuorossa ovat omakoti- ja paritalot, joissa kulutetaan esimerkiksi kerrostaloihin verraten vähän vettä. Järjestys on valittu siten, että suurin osa HSY:n toimittamasta vedestä saadaan mahdollisimman nopeasti etäluennan piiriin.
– Vesimittareita on lukumäärällisesti eniten omakotitaloissa: HSY:n toiminta-alueen 85 000 vesimittarista yli 55 000 mittaa omakotitalojen vedenkulutusta, kertoo ryhmäpäällikkö Johanna Aarnisalo. Näiden kiinteistöjen kulutus on noin 9 % kaikesta vedenkulutuksesta. Kerrostaloasiakkaat käyttävät eniten, jopa 45 % HSY:n toimittamasta vedestä. Siksi kerrostalojen vesimittarit vaihdetaan ensin, hän jatkaa.
HSY tiedottaa asiakkaitaan etäluettavien mittareiden asennuksista tarkemmin mittarinvaihtojen lähestyessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heinonen MariVesihuollon toimialajohtajaHSY
Puh:050 320 3909mari.heinonen@hsy.fiAarnisalo JohannaryhmäpäällikköHSY
Puh:050 4322 718johanna.aarnisalo@hsy.fiTietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Tonttijohtomallilla vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon sekä kadulla että kiinteistöllä11.4.2025 10:31:49 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön uuden tonttijohtojen saneerausmallin. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.25 hyväksyä siirtymisen malliin, jossa tavoitteena on saattaa saneerausalueiden vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon myös alueen kiinteistöillä. Tonttijohtojen saneerausmalli otetaan käyttöön liukuvasti vuosina 2025–26.
HSY:n hallituksen päätökset 11.4.202511.4.2025 10:31:10 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä tonttijohtojen saneerausmallin. Mallin tavoitteena on saattaa vesihuoltoverkostojen saneerausalueet kerralla kuntoon. Tällöin HSY:n runkojohtojen uusinnan yhteydessä saneerattaisiin myös liittyjän vastuulle kuuluvat saneeraustarpeessa olevat kiinteistön tonttijohdot. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnan: - Vantaan Länsi-Vapaalan ja Karhunkierroksen vesihuollon saneerausten hankesuunnitelma - Helsingin Sepänmäen vesihuollon hankesuunnitelma - Viikinmäen jätevedenpuhdistamon vuosisaneerausten hankesuunnitelma - pakkausjätteen monilokeron kiinteistökeräysten urakoitsijaksi koko HSY:n alueelle valittiin Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2024. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. HSY tiedottaa erillisellä tiedotteella tonttijohtojen saneerausmallista. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää ede
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 11.4.20259.4.2025 07:34:03 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 11.4.2025 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa tonttijohtojen saneerausmallin hyväksymisestä. Mallin tavoitteena on saattaa vesihuoltoverkostojen saneerausalueet kerralla kuntoon. Tällöin HSY:n runkojohtojen uusinnan yhteydessä saneerattaisiin myös liittyjän vastuulle kuuluvat saneeraustarpeessa olevat kiinteistön tonttijohdot. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnasta: - Vantaan Länsi-Vapaalan ja Karhunkierroksen vesihuollon saneerausten hankesuunnitelma - Helsingin Sepänmäen vesihuollon hankesuunnitelma - Viikinmäen jätevedenpuhdistamon vuosisaneerausten hankesuunnitelma - pakkausjätteen monilokeron kiinteistökeräysten urakoitsijan valinta koko HSY:n alueelle HSY tiedottaa kokouksen jälkeen tonttijohtojen saneerausmallista. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäris
HSY:n risunkeräys helpottaa pientaloasukkaiden kevätsiivousta1.4.2025 09:35:17 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa jälleen pihojen kevätsiivousta ja kerää toukokuussa risuja ja oksia pienkiinteistöiltä. Risunkeräys on maksullinen, ja se täytyy tilata kiinteistölle etukäteen. HSY ottaa risuja vastaan myös Sortti-asemillaan.
Katupöly heikentää laajasti ilmanlaatua pääkaupunkiseudulla27.3.2025 08:39:25 EET | Tiedote
Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa. Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu on monin paikoin huono Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mittausten mukaan. Pölyisintä on vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Ulkoillessa kannattaa valita kulkureitti mahdollisuuksien mukaan etäämmältä vilkkaasta kadusta. Jo yhden korttelin päässä ruuhkaisesta kadusta ilma on puhtaampaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme