Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Sosiaalipalvelut koskevat jokaista – mutta huomataanko ne aluevaaleissa?

Jaa

Aluevaaleissa on puhuttava sosiaalipalveluista, muistuttaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Ensimmäisissä aluevaaleissa kolme vuotta sitten julkista keskustelua hallitsi terveydenhuolto.

- Jokainen tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa sosiaalipalveluita. Hyvinvointialueilla sosiaalihuolto työllistää enemmän kuin terveydenhuolto, mutta silti ala jää pimentoon, ihmettelee Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.  

Hyvinvointialueet päättävät esimerkiksi lasten, nuorten ja perheiden palveluista, ikääntyneiden palveluista sekä vammaisten palveluista. Ne kaikki ovat sosiaalipalveluita. 

Tilastokeskuksen mukaan viidennes suomalaisista käyttää sosiaalipalveluita vuosittain. Sote-nettokuluista sosiaalihuollon kustannukset ovat lähes samat kuin erikoissairaanhoidon. 

- Säästötalkoiden keskellä on tehtävä fiksuja päätöksiä, mihin niukat varat ohjataan, jos haluamme pitää kiinni hyvinvointivaltiostamme. Sosiaalialan ammattilaisten osaamisella voidaan vähentää julkisia menoja ja lisätä työllisyyttä, luottamusta ja turvallisuutta yhteiskunnassa, Karsio sanoo.   

Sosiaalialan ammattilaiset joutuvat työssään usein selvittelemään ihmisten monimutkaisia tilanteita, joihin ei löydy standardiratkaisua. Työtä voidaan perustellusti sanoa maailman vaikeimmaksi.  

- Sosiaalialalla tiedetään, miten kalliiksi väärästä päästä tehdyt leikkaukset tulevat, Karsio huomauttaa. 

Aluevaalien tulokset vaikuttavat jokaisen elämään, siihen miten elintärkeitä sosiaalipalveluja toteutetaan omalla hyvinvointialueella, miten rahaa käytetään ja minne. 

- Odotan, että sosiaalipalvelut tulevat puheeksi vaalikeskusteluissa, mediassa ja vaalikoneissa. Nämä vaalit eivät saa typistyä pelkiksi terveysvaaleiksi. Sotessa on myös so. Ilman sitä emme selviä, Karsio sanoo.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Talentian hallitus: Sosiaalihuollon palveluihin kohdistettavat leikkaukset vaarantavat kokonaisturvallisuuden28.2.2025 11:51:04 EET | Tiedote

Samaan aikaan, kun hallitus tutkii mahdollisuuksia verotulojen vähentämiseen perintöveron poistolla, sosiaalihuollon työntekijöitä koskevat yt-menettelyt ovat käynnissä eri puolilla Suomea. Näiden seurauksena irtisanomiset, lomautukset ja tehtävien täyttämättä jättämiset uhkaavat sosiaalipalveluiden laatua ja saatavuutta. Tämä heikentää erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden, kuten lasten, ikäihmisten ja vammaisten, palveluja ja oikeusturvaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye