Fliiga

OLS jatkaa taistelua: Iiro Savelan alivoimamaali ratkaisi jatkoajalla

Jaa

OLS jatkaa taistelua suorasta säilymisestä, kun se kaatoi kotonaan LASBin 5-4 Iiro Savelan alivoimalla iskemällä jatkoaikamaalilla. Oululaiset nousivat pisteen päähän ottelun vähemmän pelanneesta Nurmon Jymystä, joka sinnittelee karsintaviivan yläpuolella.

Vahvasti aloittanut OLS johti avauserässä jo 3-1, mutta sen lopussa Jere Sulander toi lahtelaiset maalin päähän, ja toisessa erässä sama mies iski pelin tasoihin. Edes Kimi Vänttilän 4–3-maali kuusi minuuttia ennen loppua vieraiden virheen jälkeen ei riittänyt isännille kolmeen pisteeseen, sillä heti seuraavalla minuutilla Vili Aholan laidasta luukulle heittämä pallo pomppasi OLS:n verkkoon. OLS:n Roope Okkoselle puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä vihelletty kaksiminuuttinen avasi LASBille paikan ratkaista, mutta toisin kävi. Ylivoimamaali jäi tekemättä niin ennen summeria kuin jatkoajallakin. Sen sijaan OLS:n Kimi Vänttilä oivalsi Iiro Savelan irtoavan vastustajan selustaan, syöttö puolustajien välistä tavoitti lavan ja Savela naulasi pallon oikean tolpan juureen pysäyttäen pelikellon aikaan 60.32.

SPV puolestaan elättelee edelleen toivetta pudotuspelien kotiedusta noustuaan kotonaan TPS:aa vastaan 1–3-tilanteesta tasoihin ja rangaistuslaukauksilla 4–3-voittoon. Peliveljet on nyt neljäntenä, mutta kaksi pistettä sen takana vaanii Westend Indians kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Tänään tahkottiin avauserä tasoihin, mutta toisessa Alex Eklund ja Lauri Eloluoto nostivat TPS:n 3–1-johtoon. SPV:n nousun pohjusti maalivahti Teppo Liukkosen pohjustama Riku Hakasen alivoimamaali erän viimeisellä minuutilla, ja neljä minuuttia ennen ottelun loppua Konsta Haukkala linkosi vasemmasta laidasta tasoituksen takayläkulmaan. Rangaistuslaukauskisassa Juuso KeskinenEemeli Karjanlahti ja Hakanen takasivat lisäpisteen isännille vieraiden onnistuessa vain kahdesti.

Sarja jatkuu heti maanantaina Turussa ottelulla FBC Turku–Westend Indians.

Illan erikoisuus: LASBin 4-4-tasoitus oli kuudetta liigakauttaan ja pudotuspelit mukaan luettuina 89. liigaotteluaan pelanneelle Vili Aholalle liigauran avausmaali.

Putki poikki: Ennen illan jumbofinaalia OLS:lla oli alla seitsemän ja LASBilla kuusi perättäistä tappiota.

Karsinta häämöttää: LASBilla on illan pisteensä myötä vielä teoreettinen mahdollisuus ohittaa yhdeksän pistettä enemmän kerännyt Nurmon Jymy, mutta se edellyttäisi sekä voittoja Westend Indiansista, FBC Turusta ja Jymystä että lisäksi maalieron roimaa kohenemista.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Classic säilytti etumatkansa, Indiansille kaikkien aikojen ennätysvoitto28.2.2025 23:10:47 EET | Tiedote

Classic selvitti yhden esteen taistelussa F-liigan runkosarjan voitosta, kun se kaatoi Kupittaalle TPS:n 3-2 ja jatkaa kuusi pistettä edellä ottelun vähemmän pelannutta Nokian KrP:tä. Kolmen pisteen voitot nappasivat myös Nokian KrP, Westend Indians ja EräViikingit. Illan erikoisuudet: Illan 16-1 on Westend Indiansin kaikkien aikojen suurinumeroisin voitto liigassa. Ottelun LASB–EräViikingit tuomitsi sveitsiläinen erotuomaripari Yannick Etter – Noah Mutner

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye