Miehen ihmiskauppasyytteet Turussa hylättiin – pakkotyötä ei voitu näyttää toteen

Alaikäiset nuoret B ja C olivat saapuneet Suomeen 2011 paperittomina, kielitaidottomina ja laittomina maahanmuuttajina. Suomeen saavuttuaan nuoret majoittuivat autiotaloon Turussa ja tutustuivat A:han, joka tarjosi heille töitä. Myöhemmin täysi-ikäinen D liittyi mukaan, ja he asuivat A:n hallitsemassa asunnossa. Kolmikko purki autoja Liedossa sijaitsevassa hallissa, jossa ei ollut sähköä, valaistusta tai lämmitystä. Alaikäiset pitivät työtehtäviä vaarallisina, erityisesti pakoputkien irrottamista ilman asianmukaista nosturia. Puretut osat myytiin ulkomaille. Työn päätyttyä alaikäinen C ja täysi-ikäinen D ryöstivät A:n, mistä heidät tuomittiin törkeästä ryöstöstä.

Käräjäoikeus joutui arvioimaan tapausta rikoslain aikaisemman ihmiskauppasäännöksen mukaan, sillä tekoaikana voimassa ollut sääntö sisälsi keinoina muun muassa toisen ottamisen valtaan. Säännöksen sanamuotoa on tekoajan päättymisen jälkeen muutettu siten, että valtaan ottaminen tekotapana on korvattu määräysvaltaan ottamisella. Lain esitöiden mukaan tekotavan soveltamiskynnys ei ole yhtä korkea kuin valtaan ottamisen ja samalla uudistuksella lisättiin keinoksi toisen painostaminen.

Työstä luvattu palkka ja puutteelliset työvälineet – selvää oli, ettei käytännössä kukaan muu kuin selvässä ahdingossa oleva olisi siihen ryhtynyt

A:n mukaan nuoret olivat esitelleet itsensä 19- ja 21-vuotiaiksi ja halusivat itse oppia ’homman’ – eli ostamaan ja purkamaan autoja sekä lähettämään osia kotimaahansa myytäväksi. He saivat asua A:n hallinnoimassa asunnossa Turun Majakkarannassa ilmaiseksi, sillä A:n mukaan hänen kulttuuritaustaansa kuului auttaa yhteisönsä jäseniä. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että nuoret olivat kertoneet A:lle olevansa tekohetkellä täysi-ikäisiä. Ihmiskaupparikoksessa alle 18-vuotiaan kohdalla ei edellytetä ihmiskaupassa käytettyjen keinojen täyttymistä. Käräjäoikeus arvioi kuitenkin keinojen käytön, eikä katsonut, että ikätahallisuuden täyttyminen olisi ollut itsenäisesti merkittävää syyksilukemisen kannalta.

Käräjäoikeus piti riidattomana sitä, että B:n ja C:n saapuessa Suomeen paperittomina nuorina, olivat he jo heidän asemansa puolesta lähtökohtaisesti turvattomassa tilassa. Koska B ja C asuivat lisäksi A:n asunnossa, katsoi käräjäoikeus heidän olleen riippuvaisessa asemassa suhteessa A:han, vaikkakin riippuvuuden oli ensi kädessä saanut aikaan lähinnä nuorten saapuminen Suomeen vailla laillista maassaolo-oikeutta. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että työnteosta sopimiseen oli palkkauksen osalta saattanut liittyä sellaisia perusteltuja väärinkäsityksiä, että A:n ei voitu katsoa yksiselitteisesti erehdyttäneen asianomistajia. Käräjäoikeus katsoi, että nuorten työhön ottamisessa oli käytetty hyväksi heidän turvatonta tilaansa, riippuvaista asemaa ja erehdystä. Työstä luvattu palkka ja puutteelliset työvälineet huomioon ottaen oli selvää, että vain vakavassa ahdingossa oleva olisi ryhtynyt työhön, vaikka työskentelyn tarkat olosuhteet, kuten työpäivien pituus ja määrä, jäivät selvittämättä.

Pakkotyötä vai ihmisarvoa loukkaavia olosuhteita?

Käräjäoikeus totesi, että valtaan ottamista tuli arvioida tekohetken tiukempien säännösten mukaan, jotka edellyttivät sen rinnastumista fyysiseen vapaudenriistoon. Nuorilla oli kuitenkin avain A:n asuntoon, ja he saattoivat liikkua vapaasti, joten heidän fyysistä vapauttaan ei ollut riistetty. Valtaan ottamisesta oli viitteitä A:n vihjailuissa karkotuksesta ja vaikeuksista asettua Suomeen, mutta näyttöä varsinaisista uhkauksista ei ollut, lukuun ottamatta asunnon menettämisen uhkaa. Käräjäoikeus katsoi A:n pyrkineen kontrolloimaan nuoria, mutta piti mahdollisena, että hän vilpittömästi uskoi kertomaansa viranomaisten rasistisuudesta ja asioiden vaikeudesta Suomessa.
Käräjäoikeus katsoi, että pakkotyöstä oli viitteitä, mutta ei riittävästi osoitettu, että nuorten työnteon lopettamisesta olisi seurannut rangaistus, joka täyttäisi ihmiskaupan tunnusmerkit. Syyte pakkotyöhön saattamisesta jäi näin ollen näyttämättä.

Käräjäoikeus katsoi, että karkotuksesta mainitsemiseen olisi pitänyt liittyä nimenomainen uhkaus, että heidän laiton maassaolonsa paljastettaisiin viranomaisille, jotta kysymykseen olisi tullut ihmiskauppasäännöksen tarkoittama valtaanottaminen ja pakkotyö. Pelkkä toteamus tai vihjailu, että heidät olisi karkotettu viranomaisten ottaessa heidät kiinni, ei oikeuden käsityksen mukaan ollut sellainen rangaistus tai muu kontrollitoimi, jolla pakkotyö määritellään. Käräjäoikeus pitää varsin todennäköisenä, että B, C ja D tiesivät itsekin heihin kohdistuneesta karkotuksen riskistä.

Jos teonkuvaus olisi tullut kaikilta osin näytetyksi, olisi voitu arvioida myös muita ihmisarvoa loukkaavia olosuhteita nuorten kohtuuttoman työnteon ja puutteellisen palkkauksen perusteella. Tätä tulkintaa tuki asianomistajien kertomus siitä, että he joutuivat hakemaan ruokansa kauppojen jäteastioista.

Käräjäoikeuden mukaan jäi kuitenkin näyttämättä, että A:n tarkoituksena olisi ollut saattaa nuoret pakkotyöhön. Käräjäoikeus katsoi, että koska pakkotyötarkoitus ei tullut näytetyksi, ei A:n tarkoituksena voitu katsoa olleen nuorten saattamisesta muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Vaikka nuoret joutuivat elämään hyvin vaikeissa olosuhteissa Suomessa, käräjäoikeuden mukaan syynä tähän oli heidän oma päätöksensä saapua maahan ilman laillista maahantulo-oikeutta ja valita jäädä pois normaalien maahanmuuttajille tarjottujen palveluiden, kuten vastaanottokeskuksen, ulkopuolelle. Käräjäoikeus katsoi, että syyte muiden ihmisarvoa loukkaavien olosuhteiden aiheuttamisesta jäi näyttämättä toteen.

Ei alaikäisille soveliasta työtä, mutta ei myöskään töitä aamusta iltaan 

Käräjäoikeuden mukaan nuorten suurin ahdinkoa ja turvattomuutta aiheuttanut tekijä oli kuitenkin ollut heidän maassa oleskelunsa ilman laillista oikeutta eikä niinkään A:n toiminta. Ylipäänsä vaikeuksia, jotka liittyivät oleskeluun Suomessa ilman laillista oikeutta, ei käräjäoikeuden mielestä voitu katsoa A:n aiheuttamiksi, kun A:n ei väitettykään osallistuneen heidän Suomeensa matkustamiseen tai ulkomailta värväämiseen. Käräjäoikeus otti huomioon C:n ja D:n pahoinpidelleen A:n vakavasti. Käräjäoikeus piti melko epätodennäköisenä, että C ja D olisivat ryöstäneet A:n, jos he olisivat pelänneet häntä kertomallaan tavalla.

Käräjäoikeus piti asianomistajien kertomuksia työn sisällöstä ja työvälineiden alkeellisuudesta ja puutteellisista suojavarusteista yhteneväisinä ja kohtuullisen yksityiskohtaisina. Käräjäoikeus piti varsin todennäköisenä sitä, että työ ei ollut alaikäisille soveliasta. Asianomistajien kertomuksiin työskentelyn olosuhteista liittyi käräjäoikeuden mukaan kuitenkin joitakin vaikeasti selitettäviä seikkoja. Asianomistajat kertoivat A:n edellyttäneen heiltä erittäin pitkiä työpäiviä ilman mahdollisuutta taukoon. Nuoret kertoivat, että A olisi ollut pääsääntöisesti joka päivä oman työnsä jälkeen hallilla. Käräjäoikeus totesi, että A oli tekoaikana ollut riidattomasti kokopäivätyössä, minkä lisäksi A:lla oli muita menoja iltaisin. Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, että A olisi ollut Liedon hallilla asianomistajien kertomalla tavalla lähes koko vapaa-aikansa, eikä A:lla käytännössä ollut edes mahdollista tehokkaasti kieltää asianomistajia ruokailemasta tai pitämästä taukoja hallilla työskennellessään läheskään siinä mittakaavassa kuin asianomistajat ovat kertoneet. 

Ihmiskaupassa käytettyjen keinojen ei tarvitse täyttyä alaikäisten kohdalla 

Työsuojelujuristi Natalie Eklund toteaa, että alle 18-vuotiailla on täysi-ikäisiä kattavampi suoja. Ihmiskaupan oikeudellinen viitekehys on erilainen lasten kohdalla. Alaikäisten kohdalla ihmiskaupparikos täyttyy, vaikka teossa ei olisikaan käytetty hyväksi keinoja, kuten riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa, mikä ilmentää lasten erityistä asemaa ja heidän tarvettansa erityiselle suojalle. Siksi ihmiskaupan tunnusmerkistö soveltuu helpommin lapsiin kuin aikuisiin. Tässä tapauksessa oikeus kuitenkin arvioi myös ihmiskaupparikoksen keinoja sekä sitä, että oli varteenotettavalla tavalla mahdollista, että B ja C olivat kertoneet olleensa täysi-ikäisiä eikä ikätahallisuuden täyttymisellä ollut merkitystä syyksilukemisen kannalta”. 

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 21/5600, vailla lainvoimaa.