Sujuva sijaisrekrytointi saa henkilökunnan riittämään
Äkilliset poissaolot saadaan paikattua aiempaa tehokkaammin mobiilisovelluksen avulla. Tammikuussa 96,5 % henkilöstövajauksesta täytettiin sovelluksen avulla.

Vain harva keikkavuoro jää hyvinvointialueella varaamatta. Esimerkiksi sairauspoissaolojen aiheuttamat vapaat vuorot naputellaan Sotender -nimiseen keikkatyösovellukseen, josta rekisteröityneet käyttäjät voivat niitä varata oman aikataulunsa mukaisesti.
– Karkeasti arvioiden olemme säästäneet 600 000 € vertailukuukautena, kun vuokratyövoimaa ei ole juuri tarvittu ja rekrytoinnin nopeus on vähentänyt esihenkilöiden työmäärää, toimialajohtaja Satu Hautamäki kertoo.
Esihenkilöiden sijaisten hankintaan käyttämän työajan määrä on vähentynyt sovelluksen myötä 60 %. Aiemmin esihenkilön työajasta sijaisten hankintaan kului jopa neljännes työajasta, kun tänä päivänä siihen kuluu vain reilusti alle tunti päivästä. Keskitetyssä sijaisvälityksessä kustannusten arviointi ja seuranta on myös helpompaa.
Vuorot liikkuvat sovelluksessa niin hyvin, että hoito- ja hoivahenkilöstön vuokratyövoiman käyttäminen on vähentynyt 98 %, kun verrataan lokakuuta 2024 vuoden 2022 lokakuuhun.
– On hienoa, että olemme löytäneet rekrytointiin työvälineen, joka helpottaa kaikkia osapuolia, Hautamäki iloitsee.
Keikkailu houkuttelee uusia kasvoja
Hyvinvointialueen omat työntekijät voivat halutessaan tehdä lisätöitä varaamalla keikkavuoroja. Tutulla osastolla työskentelyn lisäksi sovellus madaltaa kynnystä kurkistaa arkeen myös muilla osastoilla, jolloin omaa osaamista pääsee kasvattamaan laajemmin.
Suurin osa, 70 %, keikkailijoista on kuitenkin ulkopuolisia työntekijöitä. Kaikki uudet henkilöt haastatellaan, ennen kuin sovelluksesta pääsee varaamaan vuoroja. Sovelluksen avulla osastonhoitajat voivat seurata, kuka vuorosta on kiinnostunut, sillä sovellus näyttää nimen lisäksi opintopisteet tai ammattinimikkeen.
– Haluamme varmistaa pätevyyden, jotta voimme taata hoidon laadun. Ja samalla tietysti tarjoamme tilaisuuden tutustua hyvinvointialueeseen työnantajana, sijaisvälitystä koordinoiva Anna-Mari Sanjama kuvailee.
Sovellus on vaikuttanut positiivisesti myös nuorten rekrytointiin.
– Esimerkiksi opiskelijat ovat kiinnostuneet työvuoroista, kun he ovat kuulleet, että niitä voi varata sovelluksen kautta. Sovellusta on alettu käyttää jo opintojen aikana tai meillä tehdyn harjoittelun päätteeksi, Sanjama kertoo.
Pohjanmaan hyvinvointialueen keskitetyssä sijaisvälitysyksikössä työskentelee noin 600 sijaista. Heidän lisäkseen tarvitaan organisaation ulkopuolisia keikkatyöntekijöitä paikkaamaan äkillisiä poissaoloja.
Mobiilisovellus on sijaisvälitysyksikön esihenkilöiden päivittäinen työväline. Sovelluksen käyttäjäksi on rekisteröitynyt tällä hetkellä yli 5000 työntekijää. Noin 1000 heistä keikkailee aktiivisesti hyvinvointialueen eri yksiköissä. Sovellus on käytössä koko hyvinvointialueella.
Yhteyshenkilöt
Satu Hautamäkitoimialajohtaja
Puh:040 183 9093satu.hautamaki@ovph.fiAnna-Mari Sanjamakoordinoiva palveluesihenkilö
Puh:044 213 4805anna-mari.sanjama@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Kuvat
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Flexibel vikarierekrytering får personalen att räcka till3.3.2025 12:37:49 EET | Pressmeddelande
Tack vare en mobilapplikation har det blivit lättare att hitta vikarier vid plötsliga frånvaron. I januari kunde 96,5 procent av personalunderskottet täckas med hjälp av appen.
Övergången till det nya systemet har skapat viss tröghet – men har ändå löpt smidigare än väntat21.2.2025 14:47:59 EET | Pressmeddelande
Under föregående veckoslut togs ett nytt klient- och patientdatasystem i bruk i Vasa, Laihela, Korsholm, Vörå, Malax, Korsnäs och Närpes. Det nya systemet Lifecare togs i bruk inom primärvården och munhälsovården samt socialvårdens boendeservice, hemvård, dag- och arbetsverksamhet.
Uuteen järjestelmään siirtyminen aiheuttanut hitautta – muutos silti odotettua sujuvampi21.2.2025 14:46:59 EET | Tiedote
Viime viikonlopun aikana otettiin käyttöön uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä Vaasassa, Laihialla, Mustasaaressa, Vöyrillä, Maalahdessa, Korsnäsissä ja Närpiössä. Lifecare-järjestelmään siirtyivät näissä kunnissa perusterveydenhuolto ja suun terveydenhuolto sekä sosiaalihuollon asumispalvelut, kotihoito ja päivä- ja työtoiminta.
Skötarmottagningen fortsätter på Kaskö välfärdsstation21.2.2025 08:56:35 EET | Pressmeddelande
Den 7 april flyttar den brådskande mottagningen och läkarmottagningen vid Kaskö välfärdsstation till Närpes hälsovårdscentral. Skötarmottagningen i Kaskö kräver i fortsättningen tidsbokning.
Hoitajan vastaanotto jatkuu Kaskisten hyvinvointiasemalla21.2.2025 08:56:20 EET | Tiedote
Kaskisten hyvinvointiaseman kiirevastaanotto ja lääkärin vastaanottotoiminta siirtyvät kokonaan Närpiön terveyskeskukseen 7. huhtikuuta. Hoitajan vastaanotto jatkuu Kaskisissa pelkästään ajanvarauksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme