Pelastakaa Lapset varoittaa: Kansainvälisen avun leikkauksilla tuhoisia vaikutuksia lapsille
Pelastakaa Lapset on erittäin huolissaan kaikkein haavoittavimmassa asemassa olevista lapsista, kun kansainvälisen avun leikkaukset uhkaavat elintärkeää työtä kymmenissä maissa. Leikkaukset tapahtuvat aikana, jolloin lasten tarpeet ovat suuremmat kuin koskaan.

Yli 40 maata Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa ja Lähi-idässä on kärsinyt Yhdysvaltojen hallituksen ulkomaanavun äkillisestä lopettamisesta. Avun lopettaminen uhkaa miljoonien lasten terveys-, ravitsemus- ja koulutusohjelmia. Sen odotetaan myös johtavan tuhansien avustustyöntekijöiden työpaikkojen menetykseen.
Pelastakaa Lapset on arvioinut, että 8–12 miljoonaa järjestön tukemaa ihmistä tulee kärsimään leikkausten vaikutuksista. Tällä hetkellä noin joka 11. lapsi maailmassa tarvitsee humanitaarista apua. Maailman johtavana sitoutumattomana lapsijärjestönä Pelastakaa Lapset on sitoutunut tekemään kaikkensa, jotta lapsilla olisi parempi tulevaisuus.
Kansainvälinen Pelastakaa Lapset -liike tekee maailmanlaajuisesti pitkäjänteistä ja vaikuttavaa kehitysyhteistyötä ja tarjoaa akuuttia humanitaarista apua noin 115 maassa. Nyt järjestö on ennennäkemättömän rahoitusvajeen edessä, ja se on esittänyt useita säästötoimia. Järjestö pyrkii löytämään myös uusia rahoituslähteitä jatkaakseen elintärkeää työtään.
Ehdotetut uudelleenjärjestelyt maatoimistoissa ja viiden toimiston sulkeminen tulevat mahdollisesti vaikuttamaan yli 2 300 työntekijään. Viisi suljettavaa maatoimistoa ovat Sri Lanka, Puola, Brasilia, Georgia ja Liberia. Sopimukset asianomaisten kumppaniorganisaatioiden kanssa irtisanotaan välittömästi. Lisäksi kansainvälinen järjestö selvittää mahdollisuuksia uudelleen organisoida rakenteitaan ja toimintaansa globaalisti.
”Pelastakaa Lapset on yli 100 vuoden ajan uurastanut taukoamatta suojellakseen maailman haavoittavimmassa asemassa olevia lapsia konflikteilta, nälältä ja sairauksilta, ja tarjotakseen heille tulevaisuuden. Tänä aikana kansainvälinen apu on ollut lupaus paremmasta ja pilkahdus toivoa” , sanoo kansainvälisen Pelastakaa Lapset -liikkeen pääsihteeri Inger Ashing.
”Tällä hetkellä humanitaaristen tarpeiden ollessa ennätyksellisen suuria, rahoituksen leikkaukset vaarantavat lasten hengen ja tulevaisuuden. Maailmalla on resursseja suojella ja tukea lapsia, mutta silti heidät jätetään syrjään, heidän oikeuksiaan ei kunnioiteta ja heidän tulevaisuutensa vaarannetaan. Tämä on suoranainen vastuun laiminlyönti vallanpitäjiltä ja meidän kaikkien moraalinen epäonnistuminen.”
Yhdysvaltojen ulkomaanavun leikkaus vaikuttaa välittömästi juuri niihin lapsiin, joiden tarpeet ovat suurempia kuin koskaan konfliktien, ilmastonmuutoksen ja lisääntyvän eriarvoisuuden vuoksi. Samaan aikaan yhä useammat hallitukset vähentävät avustusbudjettejaan ja kansainvälistä yhteistyötä. Viimeisimpänä viime viikolla Iso-Britannian hallitus ilmoitti avun leikkauksista.
Rahoituksen jäädyttämisen vuoksi jo yli 17 miljoonaa avustustarviketta on jäänyt varastoihin, rekkoihin ja tavarantoimittajille. Tämä on yli 14 miljoonan euron arvosta apua, jota ei voida toimittaa perille.
Valtavat leikkaukset lisäävät painetta myös Suomen Pelastakaa Lasten tekemälle kansainväliselle työlle. Yhä useampi lapsi on avun tarpeessa ja lisärahoitukselle on huutava tarve.
Vuonna 2023 kansainvälinen Pelastakaa Lapset tavoitti 105 miljoonaa lasta ainakin 94 maassa, ja tarpeet ovat yhä kasvussa. YK on arvioinut, että yli 305 miljoonaa ihmistä maailmassa tarvitsee tänä vuonna humanitaarista apua. Näistä 210 miljoonaa on lapsia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne HaaranenJohtaja, kansainväliset ohjelmatPelastakaa Lapset ry
Puh:040 823 9463anne.haaranen@pelastakaalapset.fiTuuli ValoViestinnän asiantuntijaPelastakaa Lapset ry
Kansainväliset teemat, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Kolme vuotta sotaa Ukrainassa: väestö taloudellisessa ahdingossa17.2.2025 02:01:00 EET | Tiedote
Kolme vuotta kestänyt täysimittainen sota Ukrainassa on ajanut kolme neljäsosaa väestöstä taloudelliseen ahdinkoon. Erityisesti naiset ja lapset kärsivät räjähdysmäisesti kasvavasta köyhyydestä, joka vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan saada ravitsevaa ruokaa, vaatteita ja hygieniatuotteita, kertoo Pelastakaa Lapset.
Kaksi vuotta Turkin ja Syyrian maanjäristyksistä: Lapsia yhä kodittomina5.2.2025 02:01:00 EET | Tiedote
Turkkia ja Syyriaa vuonna 2023 koetelleiden maanjäristysten seuraukset ovat yhä tuntuvat. Turkissa neljännes katastrofissa kotinsa menettäneistä lapsista asuu yhä väliaikaisissa suojissa, kuten konteissa. Syyriassa humanitaarista apua tarvitaan kipeästi viimeaikaisten tapahtumien takia.
Ukrainassa koulutukseen kohdistuneet hyökkäykset kaksinkertaistuivat viime vuonna23.1.2025 02:01:00 EET | Tiedote
Koulutukseen kohdistui hyökkäyksiä Ukrainassa vuonna 2024 kaksinkertainen määrä vuoteen 2023 verrattuna, osoittaa Pelastakaa Lasten selvitys. Moni lapsi joutuu nyt opiskelemaan etänä tai maanalaisissa luokkahuoneissa. Sota on myös jättänyt lapsia kokonaan koulutuksen ulkopuolelle.
Gazassa keskimäärin 15 lasta vammautunut joka päivä räjähtävien aseiden takia14.1.2025 02:01:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 räjähtävien aseiden käyttö Gazassa aiheutti jopa elinikäisiä vammoja keskimäärin 475 lapselle kuukaudessa, eli 15 lapselle päivässä. Vammat vaihtelivat vakavista raajojen silpoutumisista kuulovaurioihin.
Pelastakaa Lasten joulukeräys nousi ennätyslukemiin13.1.2025 06:12:00 EET | Tiedote
Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräys sai suomalaiset lahjoittamaan ennätysmäärän kotimaan vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten hyväksi. Yritykset ja yksityishenkilöt lahjoittivat keräykseen yli 3,8 miljoonan euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme