Mehiläinen vastaa kasvavaan kysyntään – laajentaa tilojaan Jyväskylässä
Jyväskylän Mehiläinen laajentaa kevään aikana tilojaan uusilla vastaanottohuoneilla. Remontilla halutaan vastata alueen kasvavaan kysyntään ja tukea nopeaa hoitoon pääsyä entisestään. Tällä hetkellä vastaanotoilla näkyvät erityisesti hengitystieinfektiot ja mielenterveysoireet.
– Pyrimme jatkuvasti vastaamaan kysyntään ja kehittämään palveluitamme. Investoimme uusiin tiloihin, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin toimintamme kasvaessa. Aiemmin avaamamme tapaturmapäivystys on tukenut nopeaa hoitoon pääsyä alueellamme ja nyt toteutettava remontti uusine vastaanottohuoneineen mahdollistaa sen, että tilat riittävät jatkossakin toiminnan kasvaessa, iloitsee Mehiläinen Jyväskylän yksikönjohtaja Mila Korhonen.
Lääkärikeskukseen rakennetaan uusia vastaanottohuoneita nykyisen asiakaspalvelupisteen tilalle. Asiakaspalvelupiste siirtyy nykyisestä sijainnistaan viereiseen tilaan kauppakeskus Tawastin toisessa kerroksessa torstaina 6. maaliskuuta. Siirtyminen ei vaikuta asiakaspalvelun aukioloaikoihin. Uudet vastaanottohuoneet valmistuvat arviolta huhti-toukokuussa.
Vastaanotoilla näkyvät hengitystieinfektiot ja mielenterveysoireet
Jyväskylän Mehiläisen asiakasdatan mukaan lääkärikeskuksen vastaanottokäynneissä korostuvat nyt etenkin hengitystieinfektioihin liittyvät oireet. Ylähengitystieinfektioiden diagnoosimäärä on kasvanut selvästi vuosien 2022–2024 aikana, ja viime vuoden lopulla esimerkiksi influenssaa ja keuhkokuumeita diagnosoitiin selvästi kahta edellisvuotta enemmän. Kuvantamistutkimuksella varmennettuja keuhkokuumeita on diagnosoitu kuluvan talven aikana myös henkilöillä, joilla keuhkokuumetta ei tyypillisesti esiinny, kuten tupakoimattomilla ja nuorilla.
– Tällä hetkellä jylläävät hengitystieinfektiot ovat selvästi pitkäkestoisempia kuin aiemmin ja taudeissa ei ole selkeää lineaarista paranemisvaihetta, vaan oireet aaltoilevat. Tyypillinen vastaanotolle tuleva asiakas kertoo olleensa kipeänä jo 2–3 viikkoa, Jyväskylän Mehiläisen vastaava lääkäri Aleksi Hietanen kuvaa.
Jyväskylän Mehiläisessä on Hietasen mukaan nähtävissä lisääntynyttä kysyntää myös mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Mielenterveysdiagnoosien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa viime vuosien aikana.
Lääkärikeskus Mehiläinen Jyväskylä tarjoaa laajan valikoiman terveyspalveluita, jotka kattavat muun muassa yleis- ja erikoislääkäripalvelut, työterveyspalvelut, laboratorio- ja kuvantamispalvelut, sairaalan leikkauspalvelut sekä hammaslääkäripalvelut. Lisäksi lääkärikeskuksen tapaturmapäivystys palvelee kaikenikäisiä asiakkaita ilman ajanvarausta ja/tai ajanvarausajalla aina toimipisteen auki ollessa. Lääkärikeskus sijaitsee Kauppakeskus Tawastissa, osoitteessa Kauppakatu 35.
Lisätietoja antaa:
Mehiläinen, yksikönjohtaja Mila Korhonen, p. +358505399399, mila.korhonen@mehilainen.fi
Avainsanat
Mehiläinen
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 115-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon laatuun ja vaikuttavuuteen kaikilla liiketoiminta-alueillaan.
Mehiläinen palvelee vuosittain 2,2 miljoonaa asiakasta ja sen 890 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 37 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluita Ruotsissa, Virossa ja Saksassa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mehiläinen
Mehiläinen avaa uuden toimipisteen Kajaanissa syksyllä 20253.3.2025 09:35:00 EET | Tiedote
Mehiläinen laajentaa toimintaansa Kajaanissa avaamalla uuden modernin toimipisteen syyskuun alkupuolella. Kauppakeskus Prisman yhteyteen rakennettava toimipiste tarjoaa monipuoliset palvelut sekä työterveys- että yksityisasiakkaille. Merkittävän investoinnin myötä Mehiläinen pyrkii vastaamaan alueen kasvavaan terveyspalveluiden kysyntään.
Mehiläinen avasi kuvantamisen yksikön Tammisaaressa – palvelee myös Hangon ja Karjaan asiakkaita20.2.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Mehiläinen tarjoaa jatkossa kattavasti kuvantamisen palveluita Tammisaaren yksikössä. Natiiviröntgentutkimukset ovat alkaneet helmikuussa, ja Mehiläisen magneettirekka aloittaa toimintansa maaliskuun alussa. Länsi-Uudenmaan alueen vastaavana lääkärinä aloitti helmikuussa Fredrik Forsström.
Mehiläisen vastuullisuusraportti 2024: Vastuullisuustyössä edetty päämäärätietoisesti14.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Mehiläinen edisti vastuullisuustyötään vuoden 2024 aikana kattavasti toiminnan eri osa-alueilla. Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS nousi yksityisissä terveyspalveluissa ennätystasolle 91. Liikevaihtoon suhteutetut kokonaispäästöt laskivat yhdeksän prosenttia vuodesta 2023.
Mehiläinen tukee lapsiperheitä – tarjoaa kaikille 0–4-vuotiaille maksuttoman Digineuvolan11.2.2025 08:30:05 EET | Tiedote
Mehiläinen tarjoaa maksutta kaikkien 0–4-vuotiaiden perheiden käyttöön kellon ympäri auki olevan Digineuvolan. Digineuvolan chat-palvelusta saa konkreettista tukea ja apua vanhemmuuden huoliin. Mehiläisen 600 vastaajan kyselytutkimuksessa* 45 prosenttia vanhemmista koki lasten hoitamisen ennakoitua kuormittavampana. Pitkittyessään paineet voivat johtaa jaksamisen haasteisiin.
Mehiläisen palvelut laajenevat Mikkelissä – kuvantamisen palveluita keskitetään, erikoislääkäritarjonta kasvaa10.2.2025 11:10:00 EET | Tiedote
Mehiläinen panostaa kokonaisvaltaisten terveyspalveluiden tarjontaan Mikkelissä. Röntgentutkimukset keskitetään jatkossa Hallituskadulle magneettitutkimusyksikköön, jonka tilaremontti valmistuu helmikuun puolivälissä. Erikoislääkäritarjontaa on kasvatettu erityisesti kirurgian, ortopedian ja gynekologian palveluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme