Hesburgerin myynti kasvoi Suomessa lähes 4 %, ulkomailla 12 % – uudet ravintolat ja digitalisaatio vauhdittavat kasvua
Hesburger-ketjun ravintolat kasvattivat vuonna 2024 myyntiään 6,3 % vuoteen 2023 verrattuna. Suomessa myynti kasvoi 3,61 % ja ulkomailla 12 %. Koko ketjun verollinen myynti oli 488,6 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli 295 miljoonaa euroa.

Hesburgerin operatiivisen johtajan Mari Piispasen mukaan Suomen myynnin kasvuun vaikuttivat laajentunut ravintolaverkosto, onnistuneet ketjukampanjat, kotiinkuljetuskaupan kasvu sekä digitalisaation kehitys, joka sujuvoitti ravintolatyötä.
”Vuonna 2025 jatkamme digitalisaation kehittämistä asiakas- ja henkilöstökokemus edellä sekä panostamme entistä enemmän kotiinkuljetuspalvelun kehittämiseen ja henkilökunnan koulutuksiin. Lisäksi investoimme sekä uusiin ravintoihin että nykyisten ravintoloidemme saneeraukseen yhteensä noin kuusi miljoonaa euroa. Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja koko henkilöstöämme onnistuneesta vuodesta 2024”, Piispanen sanoo.
Vuoden 2024 lopussa Suomessa oli 270 Hesburger-ravintolaa. Ketjun myydyin hampurilainen Suomessa oli Kerroshampurilainen, ja suosituin dippi paprikamajoneesi.
Ulkomailla myynti kasvoi 12 prosenttia
Ulkomailla ketjun verollinen myynti oli 193,6 miljoonaa euroa vuonna 2024. Myynti kasvoi 12 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.
Hesburger avasi vuonna 2024 ulkomailla 20 uutta ravintolaa: kuusi uusimmassa Hesburger-maassa Romaniassa, yhden Puolassa, yhdeksän Baltiassa ja neljä Bulgariassa. Lisäksi Hesburgerilla on ravintoloita Saksassa ja Ukrainassa.
”Vuosi 2024 oli meille merkittävän kasvun aikaa myös kansainvälisesti. Olemme ylpeitä siitä, että suomalainen tuote maistuu yhä laajemmalle asiakaskunnalle Euroopassa. Baltiassa Hesburger on asiakastutkimuksen mukaan yhä suosituin pikaruokaketju. Kasvumme jatkuu vahvana, ja kiitos tästä kuuluu sitoutuneelle tiimillemme ja uskollisille asiakkaillemme”, Hesburgerin kansainvälisten asioiden kehitys- ja markkinointijohtaja Ieva Salmela sanoo.
Vuoden 2024 lopussa ulkomailla toimi yhteensä 218 Hesburger-ravintolaa. Ketjun myydyin hampurilainen ulkomailla oli Juustohampurilainen, ja suosituin dippi kurkkumajoneesi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ieva SalmelaViestintäHesburger
Puh:+358 45 637 0927ieva.salmela@hesburger.fiKuvat






Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger toimii yhdeksässä maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Saksassa, Ukrainassa, Bulgariassa, Puolassa ja Romaniassa. Hesburger työllistää Suomessa noin 6000 työntekijää ja ulkomailla 2700 työntekijää. Vuoden 2024 verollinen myynti Suomessa oli 295 miljoonaa euroa ja ulkomailla 193,6 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Tornioon uusi Hesburger – ainutlaatuiset panostukset autoileville ja pyöräileville asiakkaille30.1.2025 08:51:50 EET | Tiedote
Torniossa avaa ovensa uusi Hesburger, joka palvelee drive-in-asiakkaitaan ennätyksellisellä määrällä palveluluukkuja. Hesburger Tornio Drive-in -ravintolan avajaisia vietetään tänään klo 10.00. (30.1.2025).
Vuoden paras Hesburger on Vantaa Tikkurila28.1.2025 08:31:00 EET | Tiedote
Hesburger Vantaa Tikkurila palkittiin Suomen parhaana Hesburger-ravintolana Hesepäivillä Vantaalla. Hesburgerin henkilöstöjuhlassa vuoden 2024 parhaimman ravintolan palkinnon vastaanotti Tikkurilan ravintolapäällikkö Jenna Perämäki.
Hesburger kierrättää 400 tonnia kasviöljyä21.1.2025 08:31:00 EET | Tiedote
Hesburger-ravintoloissa paistetaan päivittäin tuhansia kiloja ranskanperunoita rapsiöljyssä. Käytön jälkeen kasviöljy kerätään talteen, ja se toimitetaan eteenpäin jatkojalostusta varten. Talteen kerättyä öljyä käytetään uusiutuvien tuotteiden valmistuksessa kuten Neste MY Uusiutuva Diesel™ -polttoaineessa, jonka voimalla valtaosa Hesburgerin kuljetuksista kulkee tien päällä.
Työtyytyväisyys korkealla ja työurat pitenevät Hesburgerissa10.12.2024 08:43:18 EET | Tiedote
Pikaruoka-alaa on pidetty läpikulkupaikkana matkalla seuraavaan työpaikkaan, mutta Hesburgerin tilastot haastavat tämän käsityksen. Ketjun työntekijöiden työurat ovat pidentyneet etenkin viimeisen vuoden aikana ja työtyytyväisyys on korkealla tasolla tuoreimman henkilöstötutkimuksen mukaan.
Hesburgerin ikonisin hampurilainen saa viimein kauan kaivatun kasvisversion – taustalla pihvin uusi innovaatio30.9.2024 10:01:00 EEST | Tiedote
Hesburger on tuonut ravintoloihinsa kautta maan uuden VEKE®-kasviskerroshampurilaisen. Käänteestä voidaan puhua historiallisena, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Hesburgerin legendaarisin hampurilainen, Kerroshampurilainen, kääntyy kasvisversioksi. Hesburgerilla uskotaan tuotteen nousevan hitiksi myös sekasyöjien keskuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme