Aluehallintovirastoilla onnistunut vuosi 2024 taloustilanteen ja aluehallinnon uudistushankkeen keskellä
Aluehallintovirastojen vuosi 2024 oli varsin onnistunut: virastot saavuttivat tavoitteensa enimmäkseen hyvällä tasolla. Valtionhallinnon edellyttämät säästötoimet ja aluehallinnon uudistushanke työllistivät, mutta talous pysyi tasapainossa. Myös henkilöstön hyvinvointi on hyvällä tasolla.

Aluehallintovirastojen vuosi 2024 oli varsin onnistunut: virastot saavuttivat tavoitteensa enimmäkseen hyvällä tasolla. Valtionhallinnon edellyttämät säästötoimet ja aluehallinnon uudistushanke työllistivät, mutta talous pysyi tasapainossa. Myös henkilöstön hyvinvointi on hyvällä tasolla.
Toimintavuoden alussa käyttöönotetun Valviran ja aluehallintovirastojen yhteisen palveluntuottajarekisterin Soterin sähköisen asioinnin toiminnallisuuksissa oli merkittäviä ongelmia.
Strategian mukaisesti yhteiskunnallisina painopisteinä olivat elinvoiman lisääminen, kestävän ja puhtaan siirtymän toteuttaminen, varautumisen ja kokonaisturvallisuuden edistäminen sekä hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden turvaaminen. Onnistumisen keskiössä olivat osaava ja työhönsä sitoutunut henkilöstö, virastojen välinen yhteistyö sekä vahva kokemus työn merkityksellisyydestä.
Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa sujui hyvin
Valvonta ja yhteistyö uusien hyvinvointialueiden kanssa sujuivat hyvin. Aluehallintovirastoille tulleiden kanteluiden määrät jatkoivat kasvuaan, mikä viittaa siihen, ettei alueiden omavalvonta toimi vielä kaikilta osin tavoitteiden mukaisesti. Useammalla aluehallintovirastolla oli poikkeamia kanteluiden käsittelyssä alle neljän kuukauden mediaaniajassa ja yli 18 kuukautta vireillä olleiden kantelujen määrässä.
Palveluntuottajarekisteri Soteri takkusi – hakemusruuhka saatiin purettua virastojen välisellä yhteistyöllä
Vuoden 2024 alussa käyttöönotetun Valviran ja aluehallintovirastojen yhteisen palveluntuottajarekisteri Soterin sähköisen asioinnin toiminnallisuuksissa oli merkittäviä ongelmia. Järjestelmän toimimattomuus johti pitkiin viiveisiin lupahakemusten käsittelyssä ja vaikutti tulokertymään. Rekisteriä koskevan lain hyväksymisen jälkeen sen voimaantuloon ei ollut riittävästi aikaa niin, että viranomaiset olisivat voineet varmistaa onnistuneen toimeenpanon. Hakemusruuhka saatiin pääosin kuitenkin purettua vuoden loppuun mennessä virastojen välisellä hyvällä yhteistyöllä.
Kohti Lupa- ja valvontavirastoa
Valtion aluehallinnon uudistus käynnistyi hallitusohjelman mukaisesti. Uudistuksessa
Valviran sekä aluehallintovirastojen ja ELY-keskuksien jotkin tehtävät siirretään uuteen
valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon. Osa aluehallintovirastojen tehtävistä ja
henkilöstöstä siirtyy Ruokavirastoon ja Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.
Uudistushankkeen kanssa samaan aikaan toteutetaan valtion tuottavuusohjelman mukaisia merkittäviä säästöjä, jotka heijastuivat myös henkilöstöresursseihin. Valtionvarainministeriön täyttölupamenettely rekrytoinneissa käynnisti resurssien, työn priorisoinnin ja tasaamisen toimet aluehallintovirastojen kesken. Henkilöstövoimavaroja jaettiin kaikilla aluehallintovirastojen vastuualueilla yli virastorajojen. Virastot onnistuivat pienentämään merkittävästi toimitilakustannuksia tilatehostamisen avulla. Näillä toimenpiteillä edistettiin kestävää ja vastuullista siirtymistä uuteen Lupa- ja valvontavirastoon.
Sähköisten asiointikanavien kautta vireille tulleiden asioiden määrä ja osuus jatkoivat kasvuaan. Järjestelmien ja toiminnan kehitysprojektit etenivät pääosin hyvin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrika Räsänenhallintojohtajaaluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut
Puh:+295 016 4444henrika.rasanen@avi.fiKuvat

Linkit
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Työnantaja laiminlöi toistuvasti työaikakirjanpitovelvollisuutensa, työsuojeluviranomainen tuomitsi 12 000 euron uhkasakon – päätös pysyi hallinto-oikeudessa6.3.2025 13:53:26 EET | Tiedote
Turun hallinto-oikeus antoi 5.3.2025 päätöksensä asiassa, joka koski valitusta työsuojeluviranomaisen tekemästä päätöksestä tuomita 12 000 euron uhkasakko. Työnantaja oli toistuvasti laiminlyönyt työntekijöidensä työaikakirjanpidon ja asia päätyi lopulta uhkasakon tuomitsemiseen. Työnantaja valitti hallinto-oikeuteen ja paljoksui uhkasakon määrää ja pyysi hallinto-oikeutta joko kumoamaan tai kohtuullistamaan määrättyä uhkasakkoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Regionförvaltningsverken hade ett framgångsrikt år 2024 trots ekonomiska utmaningar och den pågående regionförvaltningsreformen6.3.2025 08:26:28 EET | Pressmeddelande
Året 2024 var rätt framgångsrikt för regionförvaltningsverken: målen uppnåddes för det mesta på god nivå. Åtstramningsåtgärderna som statsförvaltningen krävde och regionförvaltningsreformen innebar mycket jobb, men ekonomin förblev i balans. Även personalens välbefinnande är på en god nivå.
2,1 miljoner euro har beviljats för projekt som främjar en fysiskt aktiv livsstil5.3.2025 10:21:29 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverken har fattat beslut om vilka som ska få statsunderstöd för att främja en fysiskt aktiv livsstil. Med hjälp av de beviljade understöden kommer hundra projekt runt om i Finland att ännu mer effektivt kunna uppmuntra finländare i alla åldrar att motionera och vara fysiskt aktiva.
Liikunnallisen elämäntavan hankkeisiin myönnetty 2,1 miljoonaa euroa5.3.2025 09:58:39 EET | Tiedote
Aluehallintovirastot ovat tehneet päätökset liikunnallisen elämäntavan valtionavustuksen saajista. Myönnettyjen avustusten turvin sata hanketta ympäri Suomen pääsee entistä tehokkaammin kannustamaan kaiken ikäisiä suomalaisia liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden pariin.
Miehen ihmiskauppasyytteet Turussa hylättiin – pakkotyötä ei voitu näyttää toteen3.3.2025 11:56:46 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käsiteltiin tammikuussa 2025 kolmen päivän ajan tapausta, jossa kaksi alaikäistä nuorta päätyivät vuonna 2011 työskentelemään Liedossa sijaitsevalle autohallille, jossa heille opetettiin autojen purkamista. Tapahtumien aikaan nuoret olivat 14- ja 16-vuotiaita. Syyttäjän mukaan mies oli palkannut alaikäiset pimeästi purkamaan autoja ja palkaksi oli sovittu 20 euroa päivässä. Nuoret joutuivat hankkimaan syötävänsä muun muassa ruokakauppojen roska-astioista. Syyttäjä vaati miehelle ehdollista vankeusrangaistusta sekä oheisseuraamuksena yhdyskuntapalvelua. Syytteeseen joutunut mies kiisti syyllistyneensä rikokseen. Koska pakkotyötarkoitus ei tullut näytetyksi, hylkäsi käräjäoikeus syytteet ihmiskaupasta. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa 28.2.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme