Länsi-Uusimaa ja Inkoo hyötyvät Joddbölen kehittämisestä
Joddbölen teollisuusalueen kehittäminen Inkoossa herättää keskustelua. Kansanedustaja ja Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström järjesti tänään keskustelutilaisuuden Inkoossa yhdessä Bodenin kunnanjohtajan Claes Nordmarkin kanssa. Nordmark johtaa Ruotsin Bodenin kuntaa, jossa yritys Stegra parhaillaan rakentaa vähäpäästöistä terästehdasta.

Wickström ymmärtää, että mahdollinen terästehdas Inkoossa herättää huolta asukkaiden keskuudessa. Hän haluaa kuitenkin rauhoittaa keskustelua ja korostaa, että ympäristöön liittyviä kysymyksiä selvitetään parhaillaan.
– On ymmärrettävää, että mahdolliset muutokset herättävät keskustelua ja huolta. Kunnan näkökulmasta on ollut minulle tärkeää, että löydämme parhaat mahdolliset ratkaisut paikallisten asukkaiden huoliin. Nyt tarkastellaan kaavan ympäristövaatimuksia, jotta ne turvaavat mahdollisimman hyvin Inkoon lähiympäristön ja saariston. Uskon, että voimme säilyttää kuntamme saaristoluonteen. 1970–80-luvuilla Inkooseen rakennettiin Pohjoismaiden suurin hiilivoimala. Inkoo selvisi siitä muutoksesta, vaikka olimme silloinkin pieni kunta, Wickström sanoo.
Wickström ei halua, että Länsi-Uusimaa muuttuu NIMBY-alueeksi. Hän korostaa myös, että Joddbölen asemakaavan hyväksyminen ei automaattisesti tarkoita, että terästehdas toteutuu.
– Tarkastelen tätä kysymystä Inkoon itsenäisyyden näkökulmasta. Inkoo on pieni kunta, jossa väestö ikääntyy. Myös taloudellinen tilanne on kunnalle haastava. Uusien työpaikkojen myötä voimme turvata lähipalvelut, kuten koulut ja terveyskeskuksen, ja parhaassa tapauksessa jopa kehittää niitä. Länsi-Uudenmaan kannalta on tärkeää saada lisää työpaikkoja, jotta voimme turvata erikoissairaanhoidon ja edistää liikenneväylien, kuten kantatie 51:n, valtatie 25:n ja rantaradan, kehittämistä, Wickström sanoo.
Wickström haluaa edistää avointa vuoropuhelua, jossa eri näkemyksiä kunnioitetaan. Hän painottaa, että kyse ei ole terästehdaspäätöksestä vaan kunnallisesta päätöksenteosta, jossa 27 valtuutettua tekevät satoja eri päätöksiä.
– Nyt tehdään huolellista työtä sen eteen, että Inkoon talous voidaan turvata eri riskitilanteissa, esimerkiksi jos hanke jäisi kesken. Lisäksi kunnassa tarkastellaan, miten ympäristövaatimuksia voidaan entisestään tiukentaa kaavassa. Myös hankkeen mahdollisia sosiaalisia vaikutuksia, kuten ulkomaalaisten työntekijöiden hallinnointia, selvitetään. Kaikki tämä tapahtuu tiiviissä vuoropuhelussa Inkoon asukkaiden kanssa, Wickström sanoo.
Yhteyshenkilöt
Henrik WickströmKansanedustaja
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Adlercreutz: Arbetet för jämställdhet måste fortsätta8.3.2025 19:24:42 EET | Pressmeddelande
Idag, den 8 mars, uppmärksammas den internationella kvinnodagen. I år är det 30 år sedan 189 länder antog Pekingdeklarationen, en handlingsplan för jämställdhet, och 25 år sedan FN:s resolution 1325 om kvinnor, fred och säkerhet antogs.
Adlercreutz: Työtä tasa-arvon puolesta on jatkettava8.3.2025 19:24:42 EET | Tiedote
Tänään 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun 189 maata hyväksyi Pekingin julistuksen, eli tasa-arvon toimintasuunnitelman, ja 25 vuotta siitä, kun YK:n päätöslauselma 1325 naisista, rauhasta ja turvallisuudesta hyväksyttiin.
Minister Bergqvist med anledning av internationella kvinnodagen: Det behövs förebilder inom kvinnlig idrott8.3.2025 10:54:33 EET | Pressmeddelande
Med anledning av kvinnodagen stod idrotts- och ungdomsminister, SFP:s vice ordförande Sandra Bergqvist, värd för ett frukostmöte på utbildnings- och kulturministeriet. Temat var jämställdhet inom idrotten, och evenemanget samlade flera aktörer inom idrottssektorn för att diskutera hur jämställdheten kan stärkas i idrottsgemenskaper.
Ministeri Bergqvist Naistenpäivän johdosta: Esikuvien merkitys urheilun tasa-arvotyössä on tärkeä8.3.2025 10:54:33 EET | Tiedote
Naistenpäivän kunniaksi, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist, järjesti opetus- ja kulttuuriministeriössä aamiaistilaisuuden, jonka teemana oli tasa-arvo ja urheilu. Tilaisuus keräsi joukon urheiluvaikuttajia keskustelemaan ja vaihtamaan näkemyksiä tasa-arvoisuuden edistämiseksi urheiluyhteisöissä.
Utvecklandet av stamväg 51 går framåt - nu inleds förbättrandet av Bollstavägens korsning6.3.2025 15:41:10 EET | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström är glad att förbättrandet av trafiksäkerheten på stamväg 51 tar ett konkret steg framåt då Bollstavägens korsning i Ingå förbättras. Arbetet kör i gång i april och ska slutföras senast i november. Det här möjliggörs av riksdagens julklappspengar som utdelades i december 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme