Ministeri Bergqvist Naistenpäivän johdosta: Esikuvien merkitys urheilun tasa-arvotyössä on tärkeä
Naistenpäivän kunniaksi, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist, järjesti opetus- ja kulttuuriministeriössä aamiaistilaisuuden, jonka teemana oli tasa-arvo ja urheilu. Tilaisuus keräsi joukon urheiluvaikuttajia keskustelemaan ja vaihtamaan näkemyksiä tasa-arvoisuuden edistämiseksi urheiluyhteisöissä.

– Suomea pidetään sukupuolten tasa-arvon mallimaana. Paljon positiivista on tietenkin tapahtunut viime vuosikymmenten aikana, mutta parannettavaakin löytyy. Esimerkiksi naiset ovat edelleen vähemmistönä liikunnan ja urheilun päätöksentekopaikoilla ja valtakunnallisen liikuntajärjestön hallituksen jäsenistä naisia on vain vajaa kolmasosa. Yhä edelleen on järjestöjä, joiden hallituksissa ei ole yhtään naista tai miestä, sanoi ministeri Sandra Bergqvist.
– Liiaksi kiinnitetään vielä tänäkin päivänä huomiota epäolennaisiin seikkoihin, kuten naisurheilijoiden ulkonäköön ja mediassa ja julkisuudessa naisten harjoittamat lajit tai suoritukset jäävät usein vailla huomiota. Keskustelussa nousi myös hyvin esille hyvin konkreettisia kysymyksiä, jossa meillä on vielä parannettavaa urheilutoiminnan saralla. Tällaisia ovat esimerkiksi tarve saada naispuolisia esikuvia sekä urheilija että etenkin valmentajapuolella.
– Tasa-arvon edistäminen on nähtävä prosessina. Vuosikymmenten työ on tuottanut tulosta, mutta saavutettuja tavoitteita ei kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyyksinä. Meidän on yhdessä otettava vastuuta tästä, kehotti Sandra Bergqvist. Tämä naistenpäivän aamiaiskeskustelu oli järjestyksessä toinen ja toivon, että perinne jatkuu tämänkin jälkeen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Adlercreutz: Arbetet för jämställdhet måste fortsätta8.3.2025 19:24:42 EET | Pressmeddelande
Idag, den 8 mars, uppmärksammas den internationella kvinnodagen. I år är det 30 år sedan 189 länder antog Pekingdeklarationen, en handlingsplan för jämställdhet, och 25 år sedan FN:s resolution 1325 om kvinnor, fred och säkerhet antogs.
Adlercreutz: Työtä tasa-arvon puolesta on jatkettava8.3.2025 19:24:42 EET | Tiedote
Tänään 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun 189 maata hyväksyi Pekingin julistuksen, eli tasa-arvon toimintasuunnitelman, ja 25 vuotta siitä, kun YK:n päätöslauselma 1325 naisista, rauhasta ja turvallisuudesta hyväksyttiin.
Västnyland och Ingå gynnas då Joddböle utvecklas7.3.2025 17:48:56 EET | Pressmeddelande
Joddböles industriområdes utveckling i Ingå väcker diskussion. Riksdagsledamot och Ingås styrelseordförande Henrik Wickström ordnade idag en diskussion i Ingå tillsammans med Bodens kommunalråd Claes Nordmark. Nordmark leder Bodens kommun i Sverige där bolaget Stegra som bäst bygger ett utsläppssnålt stålverk.
Länsi-Uusimaa ja Inkoo hyötyvät Joddbölen kehittämisestä7.3.2025 17:48:56 EET | Tiedote
Joddbölen teollisuusalueen kehittäminen Inkoossa herättää keskustelua. Kansanedustaja ja Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström järjesti tänään keskustelutilaisuuden Inkoossa yhdessä Bodenin kunnanjohtajan Claes Nordmarkin kanssa. Nordmark johtaa Ruotsin Bodenin kuntaa, jossa yritys Stegra parhaillaan rakentaa vähäpäästöistä terästehdasta.
Utvecklandet av stamväg 51 går framåt - nu inleds förbättrandet av Bollstavägens korsning6.3.2025 15:41:10 EET | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström är glad att förbättrandet av trafiksäkerheten på stamväg 51 tar ett konkret steg framåt då Bollstavägens korsning i Ingå förbättras. Arbetet kör i gång i april och ska slutföras senast i november. Det här möjliggörs av riksdagens julklappspengar som utdelades i december 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme