Esikoislasten vanhempien välinen yhteistyö kehittyy eri tahtiin: ”Tarvitaan aikaa, sopeutumista ja tukea”

KM Minna Rannan väitöstutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien välisen yhteistyön kehitys- ja oppimisprosesseja. Tarkastelussa olivat esikoislapsen vanhemmat odotusvaiheesta siihen saakka, kunnes esikoislapsi oli noin 1,5-vuotias. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä pitkittäistutkimuksessa havaittiin neljä varhaisen yhteisvanhemmuuden rakentumisen kehityspolkua yhdessä asuvien pariskuntien välillä. Väitöstutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa CopaGloba – yhteisvanhemmuuteen oppimassa -konsortiotutkimushanketta.

”Tutkimus toi näkyviin vanhempien yksilölliset kehityskulut aikuisuudessa ja vanhemmuudessa sekä kuinka nämä prosessit nivoutuvat yhteen puolisoiden välillä”, Ranta kertoo.

Vanhemmuuteen sopeutumisessa eroja

Tutkimuksen mukaan vanhemmat sopeutuivat vanhemmuuteen samantahtisesti tai eritahtisesti. Vanhemmuuteen sopeutuminen oli merkittävä siirtymä, joka aloitti vanhempien välisen yhteistyön aktiivisen muodostumisen joko jo odotusaikana tai lapsen syntymän jälkisinä kuukausina. Ranta kuvaili tutkimuksessaan neljä yhteisvanhemmuuden kehityskulkua.

Tasavertainen puolisoiden välisen tuen matka kuvasi sujuvaa, molempien aktiivista osallistumista ja yhteistä kasvua yhteisvanhemmuuteen.

Matka eriaikaisesta sopeutumisesta sujuvaan yhteisvanhemmuuteen sisälsi vanhempien välillä haasteita erityisesti lapsen syntymän jälkeen, johtuen vanhempien eritahtisesta kasvusta vanhemmuuteen.

Matka äidin ensisijaisuudesta kommunikoivaan tiimiin kuvasi vanhempien yhteistyötiimin rakentumista, kun vanhemmat oppivat keskustelemaan ja sopimaan tasapuolisemmasta työnjaosta.

Matka haastavalla yhteisvanhemmuuden vuoristoradalla näyttäytyi intensiiviseltä elämää ravisuttavalta matkalta, jossa vanhemmat kuvasivat yhteistyötään vaikeana johtuen kommunikointi-, ja sopeutumisvaikeuksista elämänmuutokseen.

”Yhteisvanhemmuuden kehityksessä on ajallista vaihtelua pariskuntien välillä, mutta myös yhteisesti koettuja virstanpylväitä, jolloin mahdolliset haasteet yhteistyössä usein vaihtuvat sujuvampaan perhe-elämään. Tällainen aika oli tutkimuksen osallistujilla usein lapsen ollessa noin 6–9 kuukauden ikäinen”, Ranta kertoo tutkimuksen tuloksista.

Esikoisen syntymä muuttaa vanhempien ajatusmalleja

Yhteisten sujuvien toimintatapojen löytyminen vaatii pariskunnilta aikaa ja kärsivällisyyttä. Usein samanaikaisesti tapahtuu sekä yksilö-, että parisuhdetasolla syvällistä, arvoja ja asenteita muokkaavaa oppimista ja kasvamista.

”Esikoisen syntymä on merkittävä elämänvaihe aikuisen kehityksen kannalta. Vanhemmaksi tulo merkitsee enemmän kuin tietojen ja taitojen oppimista, se usein johtaa myönteisesti koettuihin muutoksiin myös ajattelutavoissa, käyttäytymisessä ja kokemuksissa ja on siten aikuisen kehityksen kannalta keskeinen merkkipaalu aikuisen elämässä”, Minna Ranta kuvaa.

Tutkijan mukaan vanhempien olisikin hyvä tunnistaa niin yhteisvanhemmuuteen kuin lapsen kehitykseen liittyvien muutosten jaksottaisuus. Yhteisten toimintatapojen löytymiselle on hyvä antaa aikaa niin erilaisten elämäntilanteiden vaatimusten kuin ilojen keskellä.

Yhteisvanhemmuuteen kaivataan tukea myös yhteiskunnalta

Tutkimuksen mukaan yhteisvanhemmuus on keskeinen perhe-elämän osa-alue, joka ulottuu niin yksilö-, kuin perhesuhteiden tasoille, kuin myös yhteiskunnan työkulttuuriin ja lastenhoidollisiin ratkaisuihin. Väitöstutkimus toi näkyviin tasavertaisen vanhemmuuden ihanteet sekä omannäköiset yhteisvanhemmuutta toteuttavat käytännöt.

”Aikuisen oppimiseen ja elämänkulkuun nivoutuva kasvun näkökulma kuvaa nykyaikaa, jossa on tarve vahvistaa vanhemmuutta, parisuhteiden jatkuvuutta ja koko perheen hyvinvointia. Tämä tehdään yhteensovittamalla eri tavoin perhe-elämää, työuria ja vapaa-aikaa. Yhteisvanhemmuus tulisikin nähdä kehittyvänä ilmiönä, johon pariskunnat voivat tarvita tukea myös yhteiskunnalta”, toteaa Minna Ranta.

KM Minna Rannan aikuiskasvatustieteen väitöskirjan "Yhteisvanhemmuuden kehitys- ja oppimisprosessit siirtymävaiheessa vanhemmuuteen" tarkastustilaisuus järjestetään lauantaina 22.3.2025 kello 12 alkaen Jyväskylän yliopiston Vanhassa juhlasalissa (S212).

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Henna Pirskanen (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Anna Rönkä (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0476-1.

Lisätietoja

Minna Ranta kirjoitti ylioppilaaksi Keuruun lukiosta 1997. Hän valmistui kasvatustieteen kandidaatiksi lastentarhanopettajan koulutuksesta Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselta vuonna 2001. Ranta on työskennellyt lasten ja perheiden parissa varhaiskasvatuksessa sekä järjestöjen, seurojen ja vapaan sivistystyön kentällä. Ranta valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuoden 2018 alussa, jonka jälkeen hän on toiminut työsuhteessa Jyväskylän yliopiston erilaisissa perhe- ja lapsuustutkimuksen kehitysprojekteissa, yliopistonopettajan tehtävissä sekä väitöskirjatutkijana.

Väitöskirjatyötä ovat rahoittaneet Suomen Akatemia (osana CopaGloba, yhteisvanhemmuuteen oppimassa konsortiotutkimushanketta) ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, yhteensä neljän vuoden ajan.