Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntalaiset ennätyksellisen tyytyväisiä lukiokoulutukseen

Jaa

Uusimman Kuntalaistutkimuksen mukaan tyytyväisyys lukiokoulutukseen on korkeammalla kuin koskaan aiemmin mittaushistoriassa. Asteikolla 1–5 mitattuna kuntalaisten vastausten keskiarvo nousi 3,94:ään, mikä ylittää edellisen mittauskerran ennätystuloksen (3,90 vuodelta 2020).

Nuori hyppää.

Erityisesti palvelun käyttäjät antoivat hyvin positiivisen arvion, sillä heidän keskiarvonsa oli 4,19 – koko Kuntalaistutkimuksen lukiokoulutuksen mittaushistorian korkein arvo.

"On ilahduttavaa nähdä, että lukiokoulutus koetaan korkealaatuisena ja saavutettavana. Erityisesti palvelun käyttäjien erittäin positiivinen arvio kertoo siitä, että koulutuksen laatu ja järjestämistapa vastaavat opiskelijoiden ja perheiden odotuksia", Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo.

Pienissä kunnissa lukiokoulutukseen ollaan entistä tyytyväisempiä

Tyytyväisyys on noussut erityisesti pienemmissä kunnissa. Esimerkiksi alle 5000 asukkaan kunnissa tyytyväisyyslukema nousi 3,84:stä 4,05:een. Samoin 10 000–20 000 asukkaan kunnissa nousua on havaittavissa, sillä vuoden 2020 tulos (4,00) on nyt kohonnut 4,16:een. Tässä kokoluokassa myös lukiokoulutuksen saatavuus ja saavutettavuus saivat erityisen korkean arvosanan 4,26.

Suurimmissa kaupungeissa tyytyväisyys on kuitenkin hieman laskenut, mutta on yhä hyvin korkealla tasolla. Esimerkiksi suurissa, yli 100 000 asukkaan kaupungeissa lukiokoulutukselle annettu keskiarvo on 3,86.

"Tutkimustulokset vahvistavat, että lukiokoulutusta arvostetaan Suomessa kaikenkokoisissa kunnissa. Kunnat ovatkin onnistuneet tarjoamaan palvelun, jonka laatuun, saatavuuteen ja saavutettavuuteen kuntalaiset ovat laajalti tyytyväisiä”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Kyösti Värri arvioi.

Kunnat ovat lukiokoulutuksen pääasiallinen järjestäjä ja suurin rahoittaja. Huhtikuun kuntavaaleissa on siten kysymys myös lukiokoulutuksesta ja sen saatavuudesta.

”Tänä päivänä ei nuorten ikäluokkien pienentyessä ja kuntatalouden tiukentuessa ole aina itsestäänselvyys, että kunnat pystyvät tarjoamaan laadukasta ja saavutettavaa lukiokoulutusta. Kuntalaiset näyttävät tutkimuksen mukaan tässäkin suhteessa arvostavan kuntien toimintaa”, Värri sanoo.

Kuntalaistutkimus pähkinänkuoressa

Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton Kuntalaistutkimus 2024 -kyselytutkimuksesta, johon vastasi touko-kesäkuussa noin 10 500 suomalaista. Kyselytutkimus on toteutettu osana Kuntaliiton Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelmaa ja siinä on mukana 46 erikokoista ja erityyppistä kuntaa eri puolilta Suomea.

Kuntalaistutkimuksen osajulkistuksia tehdään aina huhtikuussa 2025 pidettäviin kuntavaaleihin saakka. Kuntaliitto on toteuttanut vastaavanlaisia laajoja kuntalaiskyselyitä aina vuodesta 1996 alkaen. Lisätietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista on saatavilla Kuntaliiton verkkosivuilta: www.kuntaliitto.fi/kuntalaistutkimus2024

Ennen vaaleja kerromme kuntapalvelukohtaisia tietoja

Ennen kuntavaaleja jaamme kuntapalvelukohtaisia kuntalaistutkimuksen tilastoja ja tarkkoja tietoja siitä, miten kuntalaiset kokevat arjen kuntapalvelut. Tästä voit lukea jo ilmestyneet tiedot kulttuuripalveluista, varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta sekä perusopetuksesta. Sarjassa on tulossa vielä tietoa ammatillisesta koulutuksesta, nuorisotyöstä, liikuntapalveluista ja kansalaisopistoista.

Lisätietoja

Marianne Pekola-Sjöblom

Tutkimuspäällikkö
+358 9 771 2504
Marianne.Pekola-Sjoblom@kuntaliitto.fi

Kyösti Värri

Erityisasiantuntija
+358 9 771 2032
Kyosti.Varri@kuntaliitto.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

En tredjedel av kommunernas informationsförvaltnings- och IKT-utgifter försvann i och med vårdreformen – utgifterna pressas uppåt av bland annat ökade programutgifter och informationssäkerhetskrav26.3.2025 13:00:00 EET | Pressmeddelande

I samband med social- och hälsovårdsreformen skedde inga betydande förändringar i kommunernas informationsförvaltnings- och IKT-personal. Kommunernas IKT-utgifter minskade dock med en tredjedel. Kommunerna utgår från att antalet anställda inom informationsförvaltningen och IKT-tjänsterna förblir oförändrat, men att driftsutgifterna för IKT ökar under de närmaste åren. Uppgifterna framgår av kartläggningen av kommunernas digitalisering, vars avsnitt om organisering och utveckling av kommunernas informationsförvaltnings- och IKT-tjänster samt utgifterna för och upphandling av tjänsterna publicerades idag.

Kolmannes kuntien tietohallinto- ja ICT-menoista poistui soten mukana kunnilta – menoissa nousupainetta muun muassa ohjelmistomenojen kasvun ja tietoturvavaatimusten takia26.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote

SOTE-siirtymän yhteydessä kuntien tietohallinto- ja ICT-henkilöstössä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kuntien ICT-menot kuitenkin putosivat kolmanneksella. Kunnat olettavat tietohallinto- ja ICT-henkilöstön määrän pysyvän ennallaan mutta ICT-käyttömenojen kasvavan lähivuosina. Tiedot selviävät kuntien digitalisaatiokartoituksesta, jonka kuntien tietohallinto- ja ICT-palveluiden organisoitumista ja kehittämistä, taloutta sekä hankintoja käsittelevät osiot julkaistiin tänään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye