Kuntaliitto hakee varatoimitusjohtajaa
Kuntaliitto etsii uutta varatoimitusjohtajaa tehtävässä toimineen Hanna Tainion jäädessä eläkkeelle.
Varatoimitusjohtaja johtaa Kuntaliitossa hyvinvointi- ja sivistysyksikköä sekä osallistuu koko Kuntaliiton toimintaan liittyvän edunvalvonnan, kehittämistoiminnan, neuvontapalvelujen ja tietopalvelujen ohjaamiseen. Varatoimitusjohtaja on myös mukana vaikuttamassa Kuntaliitossa valmisteilla olevien asioiden poliittisissa prosesseissa.
Tehtävä on määräaikainen ja alkaa 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan. Varatoimitusjohtajan toimikausi päättyy 30.6.2032.
Työpaikkailmoitus hakuohjeineen löytyy Kuntarekry-palvelun sivuilta sekä suomeksi että ruotsiksi. Hakuaika päättyy 16.4.2025.
Merkittävää työtä kuntien hyväksi
Kuntaliitto on kuntien ja kaupunkien kaksikielinen edunvalvonta-, palvelu- ja kehittämisjärjestö. Mukana toiminnassamme ovat myös maakuntien liitot, muut kuntayhtymät ja muita kuntataustaisia toimijoita.
Suomen kunnat luovat perustan asukkaidensa hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävissään. Kuntaliitossa edistämme yhdenvertaisuutta työyhteisössämme sekä kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin.
Lisätiedot:
Hallituksen puheenjohtaja Lauri Lyly p. 050 682 93
Toimitusjohtaja Minna Karhunen p. 050 380 5907
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KomuViestinnän asiantuntija
Puh:+358445431987riikka.komu@kuntaliitto.fiLinkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntalaisilta hengästyttävän hyvä arvio kuntien liikuntapalveluille24.3.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Uusimman Kuntalaistutkimuksen mukaan kuntalaiset ovat erittäin tyytyväisiä kuntien tarjoamiin liikuntapalveluihin. Tutkimuksessa kantaa ottaneista 80 prosenttia piti liikuntapalveluita hyvin hoidettuina sekä hyvin saatavina.
Kommunförbundet söker vice verkställande direktör21.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Kommunförbundet söker en ny vice verkställande direktör då vice vd Hanna Tainio går i pension.
Kuntalaiset ennätyksellisen tyytyväisiä lukiokoulutukseen21.3.2025 03:00:00 EET | Tiedote
Uusimman Kuntalaistutkimuksen mukaan tyytyväisyys lukiokoulutukseen on korkeammalla kuin koskaan aiemmin mittaushistoriassa. Asteikolla 1–5 mitattuna kuntalaisten vastausten keskiarvo nousi 3,94:ään, mikä ylittää edellisen mittauskerran ennätystuloksen (3,90 vuodelta 2020).
Kommunförbundets normgranskning avslöjar: Normavvecklingen för kommunerna har inte lyckats, men finansieringen har ändå skurits ner19.3.2025 11:50:54 EET | Pressmeddelande
Regeringens huvudsakliga mål i kommunpolitiken har varit att avveckla normer som styr kommunernas verksamhet och därigenom söka nya flexibla sätt att tillhandahålla tjänster på olika håll i Finland. Kommunförbundet har utrett i vilken utsträckning normer verkligen avvecklats under den pågående regeringsperioden. Enligt förbundets normgranskning har riksdagen under den nuvarande regeringsperioden hittills gett kommunerna 14 nya skyldigheter och minskat 17.
Kuntaliiton Normitutka paljastaa: Kuntien norminkevennyksessä ei ole onnistuttu, vaikka rahoitusta sen varjolla on leikattu19.3.2025 10:24:46 EET | Tiedote
Hallituksen päätavoitteena kuntapolitiikan osalta on ollut keventää toimintaa ohjaavia normeja ja sitä kautta hakea uudenlaisia, joustavia tapoja toteuttaa palveluja eri puolilla Suomea. Kuntaliitto on selvittänyt, kuinka paljon normitusta on todellisuudessa kevennetty kuluvan hallituskauden aikana: Kuntaliiton Normitutka osoittaa, että eduskunta on tällä hallituskaudella toistaiseksi antanut kunnille 14 uutta velvoitetta ja vähentänyt 17 velvoitetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme