Muutoksia Ylen johtoryhmään – Anna Forth on nimitetty Svenska Ylen johtajaksi ja Laura Ansaharju henkilöstö- ja vastuullisuusjohtajaksi
Forth ja Ansaharju aloittavat uusissa tehtävissään 1.5.2025.

Ylen hallitus on nimittänyt VTM Anna Forthin Svenska Ylen johtajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi. Tehtävässään Forth vastaa ruotsinkielisistä sisällöistä ja niiden julkaisusta kaikilla Ylen alustoilla. Forth on toiminut Svenska Ylen johtajan sijaisena tämän vuoden alusta. Aikaisemmin hän on työskennellyt Svenska Ylen toimituspäällikkönä ja varapäätoimittajana. Forth on työskennellyt Ylessä vuodesta 2008 mm. toimittajana, tuottajana ja sisältöpäällikkönä.
“Anna Forth on näkemyksellinen uudistaja, jolla on hyvä kyky tunnistaa kiinnostavat ja puhuttelevat sisällöt. Vahva journalistinen tausta antaa hänelle hyvät valmiudet luotsata toimitusta haasteellisena aikana, jolloin sekä media että maailma ovat muutosten ja mullistusten kohteena”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
“Forth on osoittanut työtehtävissään niitä ominaisuuksia, joita julkisen palvelun sisältöjen tuottaminen erityisesti edellyttää: vakautta paineen alla ja kykyä ajatella yli näkyvän horisontin,” jatkaa Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen.
“Olen erittäin iloinen ja kiitollinen luottamuksesta. Tarve luotettavalle ja relevantille tiedolle on suurempi kuin koskaan. Kun polarisaatio yhteiskunnassa lisääntyy, kasvavat myös tarpeet yhdistäville asioille. Meillä on laaja tehtävämme välittää tietoa, sivistää ja viihdyttää, sekä vastuu tavoittaa koko ruotsin- ja kaksikielinen yleisö. On ilo työskennellä yhdessä asiantuntevan ja sitoutuneen henkilöstön kanssa”, sanoo Anna Forth.
Henkilöstöstä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi Ylen hallitus on nimittänyt DI Laura Ansaharjun. Ansaharju työskentelee tällä hetkellä Ylen osaamisen ja uudistumisen päällikkönä. Hän on aikaisemmin työskennellyt monipuolissa HR-johdon tehtävissä mm. Stora Ensolla, Finnairilla ja VR:llä. Ylen nykyinen henkilöstöstä, vastuullisuudesta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Eija Hakakari on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle alkusyksystä 2025. Hän jättää yhtiön johtoryhmän 30.4. ja tukee tämänhetkisen muutosohjelman vaiheen toteutuksessa ennen siirtymistään eläkkeelle.
“Laura Ansaharjun monipuolinen kokemus ja osaaminen antavat hänelle hyvät lähtökohdat valmistaa Yleisradion työntekijöitä uusiin vaatimuksiin, joita mediateknologian murros asettaa,” sanoo puheenjohtaja Apunen.
“Ansaharjulla on määrätietoinen ja energinen ote asioihin sekä ihmisläheistä lämpöä kohtaamaan osaamisen ja uuden tekemisen haasteet ja mahdollisuudet uudistuvassa mediayhtiössä. Perusta on kunnossa, sillä viime vuosien aikana Yleisradioon on rakennettu Eija Hakakarin johdolla osaava henkilöstö- ja vastuullisuustoiminto, jonka peruspilarina on strategian toteuttaminen yhdessä henkilöstön kanssa. Kiitän Eijaa lämpimästi tästä työstä,” Ylä-Anttila jatkaa.
“Kestävä tulevaisuus syntyy luottamuksesta, yhteistyöstä ja arvostuksen kulttuurista – ihmiset tekevät siitä totta. On hienoa päästä jatkamaan matkaamme kohti vastuullista media-alan osaamisen, johtamisen ja uudistamisen edelläkävijyyttä,” toteaa Laura Ansaharju.
Forth ja Ansaharju ovat Ylen johtoryhmän jäseniä ja raportoivat Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilalle.
Ylen hallitus on päättänyt myös uusista johtoryhmän jäsenten vastuualueista. Marit af Björkesten vastaa strategia- ja palvelujohtajana aiemman vastuualueensa lisäksi myös yhtiön digitaalisesta palvelukehityksestä. Viestintä- ja brändijohtaja Jere Nurminen vastaa puolestaan 1.4.2025 alkaen myös yhtiön markkinoinnista. Teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhön vastuulla on tekniikan, tuotannon, jakelun ja toimitilojen lisäksi myös turvallisuus 1.4.2025 alkaen. Ylen johtoryhmä pieneni viime vuonna kahdella jäsenellä.
Yhteyshenkilöt
Ylen viestintä
yleisradio@yle.fiKuvat
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Resultaten av Yles omställningsförhandlingar konkretiseras – antalet program minskar, organisationen förnyas och ledningsstrukturen förenklas26.3.2025 10:41:24 EET | Pressmeddelande
Bolaget eftersträvar besparingar på cirka 50 miljoner euro för åren 2025–2026. Det innebär en stor förändring i Yles verksamhet.
Ylen muutosneuvotteluiden tulokset konkretisoituvat – ohjelmien määrä vähenee, organisaatio uudistuu ja johtaminen kevenee26.3.2025 10:41:24 EET | Tiedote
Yhtiö on hakemassa noin 50 miljoonan euron säästöjä vuosille 2025–2026. Se tarkoittaa Ylelle isoa toiminnan muutosta.
Yles resultat 2024 var bättre än budgeterat till följd av sparåtgärderna25.3.2025 19:00:56 EET | Pressmeddelande
Räkenskapsperiodens resultat varierar från år till år. År 2024 var räkenskapsperiodens resultat bättre än budgeterat, eftersom bolaget inledde omedelbara sparåtgärder i enlighet med den parlamentariska Yle-arbetsgruppens riktlinjer om finansiering.
Ylen tulos vuonna 2024 oli säästötoimenpiteiden seurauksena budjetoitua parempi25.3.2025 19:00:56 EET | Tiedote
Ylen tilikauden tulos vaihtelee vuosittain. Vuoden 2024 tilikauden tulos oli budjetoitua parempi, sillä yhtiö aloitti välittömät säästötoimenpiteet parlamentaarisen Yle-työryhmän rahoitusta koskevien linjausten mukaisesti.
Kom ihåg att säkerställa att du kan se Yles tv-sändningar även från och med den 1 april14.3.2025 11:07:29 EET | Pressmeddelande
Yles tv-sändningar sänds från och med den 1 april 2025 enbart i HD-kvalitet, och sändningarna av standardkvalitet upphör.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme