Keski-Suomen hyvinvointialue

Aluehallitus käsitteli viime vuoden tilinpäätöksen

Jaa

Keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tulos on 141,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilinpäätös on tilinpäätöksen ennakkotietojen mukainen. Aluehallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen kokouksessaan 25.3.

Keski-Suomen hyvinvointialueen toimintakulujen kasvu oli viime vuonna 4,1 %. Tilinpäätöksen ennakkotietojen perusteella toimintakulujen kasvu hyvinvointialueilla keskimäärin oli 3,1 %. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvuvauhti kuitenkin taittui merkittävästi aiemmista vuosista. Vuosina 2022 ja 2023 sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvu Keski-Suomessa oli yli 10 % vuosittain.

Hyvinvointialueen toimintatulot olivat vuoden 2024 tilinpäätöksessä 187,4 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat 3,9 miljoonaa euroa (2,1 %) talousarviota suurempana. 

Tilivuoden 2024 toimintakulut olivat 1 483,8 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat 23,5 miljoonaa euroa (1,6 %) talousarviota suurempana. Toimintakuluista oli henkilöstökuluja 690,9 miljoonaa euroa, josta lomapalkkajaksotusten, työaikasaldojen ja työaikapankkisaldojen muutos lisäsi henkilöstömenoja 9,8 miljoonaa euroa. Palvelujen ostot olivat 577,4 miljoonaa euroa. Aine-, tarvike- ja tavarahankintoihin käytettiin 97,5 miljoonaa euroa.

Tilikauden tulos oli -141,7 miljoonaa euroa ja se heikkeni talousarvioon suhteutettuna 16,6 miljoonaa euroa (13,3 %).

Suurin selittävä tekijä hyvinvointialueiden alijäämälle on se, että valtion rahoitus ei vastannut hyvinvointialueelle siirtyneen toiminnan tosiasiallista kustannustasoa eikä rahoituksen tarkastus laskennallisella hyvinvointialueindeksillä ole vastannut todellista kustannustason muutosta, joka on johtunut mm. inflaatiosta, valtakunnallisesta palkkaratkaisusta ja hyvinvointialueelle siirtyneistä velvoitteista ja sitoumuksista. 

Myöskään rahoituksen tarkastuksessa huomioitu palvelutarpeen kasvun vaikutus ei vastannut todellista palvelutarpeen kasvua. Hyvinvointialueen yleiskatteiseen rahoitukseen merkittävästi vaikuttavissa diagnoositiedoissa on ollut puutteita. Puutteiden vaikutus syntyneeseen alijäämään on merkittävä aikajaksolla 2023–2025. 

Aluehallitus päätti hyväksyä ja allekirjoittaa Keski-Suomen hyvinvointialueen tilinpäätöksen vuodelta 2024 ja antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi, saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi, esittää aluevaltuustolle, että hyvinvointialueen tilikauden alijäämä -141.731.278,85 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan tilikauden alijäämäksi ja että tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä aluevaltuusto hyväksyy poikkeamat aluevaltuustoon nähden sitoviin tavoitteisiin. Lisäksi aluehallitus hyväksyi potilasvakuutusmaksuihin liittyvä pakollisen varauksen muutoksen ja merkitsi tiedoksi saamansa selvityksen lomapalkkavelan muutoksen ja vastuiden muutosten vaikutuksesta tilikauden tulokseen.

Lue lisää:
Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuskehitys taittunut aiemmista vuosista
https://www.hyvaks.fi/uutiset/sosiaali-ja-terveydenhuollon-kustannuskehitys-taittunut-aiemmista-vuosista Tilinpäätös 2024
https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/kokous/2025209-6-46642.PDF 

Aluehallitus hyväksyi henkilöstökertomuksen

Aluehallitus päätti hyväksyä vuoden 2024 henkilöstökertomuksen ja lähetti sen edelleen tiedoksi aluevaltuustolle. Henkilöstökertomuksesta ilmenee, että Keski-Suomen hyvinvointialueella oli vuoden 2024 lopussa 13 092 palvelussuhdetta, joista 84 prosenttia eli 10 390 henkilöä oli vakituisia. Henkilöstön keski-ikä oli edelleen 44 vuotta. Vanhuuseläkkeelle siirryttiin keskimäärin 64,8 vuoden iässä. Henkilöstön vaihtuvuus on pienentynyt viime vuodesta. 

Viime vuoden aikana oli tarjolla yhteensä 3092 avointa työpaikkaa, vajaa 300 edellisvuotta vähemmän. 1670 oli vakituisiin tehtäviin. Kesäajan sijaisuuksiin saatiin 26 prosenttia enemmän hakijoita kuin vuonna 2023. Työpaikkailmoituksiamme tarkasteli keskimäärin 234 kävijää per ilmoitus. Varahenkilöstöyksikön toiminta käynnistyi 1.3.2024. Varahenkilöt tekivät viime vuonna yhteensä 27 132 vuoroa eri puolilla Keski-Suomea. 

Mitä kuuluu -työhyvinvointikyselyyn vastanneista 66 prosenttia suosittelisi ystävälleen Keski-Suomen hyvinvointialuetta työnantajana. 

Sairauspoissaoloprosentti oli 4,49, mikä tarkoittaa keskimäärin 17,4 sairauspoissaolopäivää per henkilötyövuosi. Sairauspoissaolopäivät vähenivät edellisvuodesta, jolloin niitä oli 18,8 päivää per henkilötyövuosi. Työterveyshuollon kustannukset nousivat 6,7 miljoonaan euroon ylittäen talousarvion 0,9 miljoonalla eurolla. Vertailtaessa muihin hyvinvointialueisiin työterveyshuollon kustannukset ovat maltilliset ja painottuvat enemmän ennaltaehkäisevän ja työkykyä ylläpitävän työterveyshuollon kustannuksiin. Työterveyshuollon kustannusten nousua selittää osaltaan henkilöstömäärän kasvu vuoden 2024 aikana.  

Henkilöstön osaamisen kehittämisessä ja koulutuksissa saavutettiin vuonna 2024 merkittävä koulutustuotannon lisäys ensimmäiseen hyvinvointialueen toimintavuoteen verrattuna. Hyvinvointialueen itse tuottamiin koulutuksiin osallistuttiin 48 250 kertaa (vuonna 2023 osallistumiskerrat 22 318). Yhteensä 10 762 työntekijäämme osallistui sisäisiin tai ulkoisiin koulutuksiin vuoden aikana. Esihenkilöille tarjottuja tuettuja johtamisopintoja aloitti viime vuonna 93 esihenkilöä Henkilöstötyö ja johtaminen sotealalla –kokonaisuudessa ja 51 esihenkilöä Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnossa. Lisäksi omiin johtamiskoulutuksiin kirjattiin 595 osallistumiskertaa.

Liikunta- ja kulttuuriedun käyttöaste oli 90 prosenttia. Edusta käytettiin 51 prosenttia liikuntaan, 26 prosenttia hierontaan ja 23 prosenttia kulttuuriin.   

Henkilöstömenot, jotka koostuvat palkoista ja palkkioista sekä henkilösivukuluista olivat vuonna 2024 yhteensä noin 691 miljoonaa euroa. Henkilöstömenot kasvoivat 9,4 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Henkilöstömenojen kasvuun vaikuttivat valtakunnalliset hyvinvointialan palkkaratkaisut ja oman tuotannon laajentuminen, kuten useat liikkeenluovutukset. 

Kinnulan sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueen omaksi tuotannoksi ensi vuoden alussa

Kinnulan sosiaali- ja terveyspalveluita aiotaan tuottaa Keski-Suomen hyvinvointialueen omana tuotantona vuoden 2026 alusta lähtien. Aluehallitus päätti asiaa koskevista toimenpiteistä.

Hyvinvointialue turvaa toiminnan ja asiakkaiden palveluiden jatkuvuuden. Henkilöstö siirtyy Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelukseen vanhoina työntekijöinä liikkeen luovutuksella ja entisin palvelussuhteen ehdoin. Kinnulassa tuotetaan palvelut palveluverkkopäätöksen mukaisesti. Palveluverkkopäätöksen mukaisesti Kinnulassa on muun muassa paikallinen sosiaali- ja terveysasema.

Tällä hetkellä Kinnulan sosiaali- ja terveyspalveluita tuottaa palvelusopimuksella Terveystalo. Palveluita ovat olleet vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelut (Kotipihan toiminta), kotihoito, hyvinvointia edistävät kotikäynnit, vanhusten päiväkeskustoiminta sekä terveyskeskustoiminnot, kuten lääkärin vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, puheterapia, laboratorio, röntgen, välinehuolto, hammashuolto, vuodeosastopalvelut ja terveysneuvonta. 

Lue lisää:
Kinnulan sosiaali- ja terveyspalvelut siirtymässä hyvinvointialueen omaksi tuotannoksi ensi vuoden alusta alkaen
https://www.hyvaks.fi/uutiset/kinnulan-sosiaali-ja-terveyspalvelut-siirtymassa-hyvinvointialueen-omaksi-tuotannoksi-ensi

Aluehallitus hyväksyi Sairaskodin muutos- ja korjaustöiden hankesuunnitelman

Aluehallitus päätti hyväksyä Sairaskodin muutos- ja korjaustöiden hankesuunnitelman. Koko rakennus tulee hyvinvointialueen omaan käyttöön. Sairaskodin kiinteistöön tulee ikääntyneiden lyhytaikaishoidon yksikkö, avokuntoutusta, kehitysvammaisten erityisen vaativan tuen yksikkö, geriatrinen keskus sekä tutkimus-, kehittämis-, koulutus- ja innovaatiotoimintaa. Rakentamistöiden on tarkoitus alkaa tämän vuoden elokuussa ja toiminnan on tarkoitus alkaa kiinteistössä syyskuussa 2026.

Sairaskodille tulee 44 paikkaa lyhytaikaista, ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville asiakkaille Akselin ja Elinan toiminnan siirtyessä. Asiakkaat ovat ikääntyneitä, monisairaita ja useammat heistä ovat myös muistisairaita henkilöitä. He tulevat kotoa lyhytaikaishoitoon suunnitelluille jaksoille (1-2 viikkoa), siirtyvät sairaalasta arviointijaksolle tai tulevat toimintakykyä vahvistavalle jaksolle ennen kotiutumista. Henkilökunnan määrä on noin 32-35 henkilöä

Kiinteistöön perustetaan uusi kehitysvammaisille ja autistisille henkilöille lyhyt- ja pitkäaikaista asumisen tuen palveluita tarjoava erityisen vaativan tuen yksikkö. Yksikössä on 13 paikkaa, joista 9 on pitkäaikaista asumista, 2 lyhytaikaista asumista ja 2 arviointi- ja kuntoutuspaikkaa. Pitkäaikaisasumisen 9 asukaspaikkaa sijoittuvat erillisiin ryhmiin, mikä varmistaa turvallisen ja rauhallisen asumisympäristön. Pienemmissä ryhmäkodeissa voidaan paremmin huomioida asukkaiden erityistarpeet ja mahdolliset aistiyliherkkyydet. Uuden perustettavan yksikön henkilöstömäärä tulee olemaan noin 40.

Muutos- ja korjaustöiden valmistuttua Geriatrinen keskus palaa Sairaskodille. Geriatrisessa keskuksessa tehdään geriatrisen potilaan perustason muistidiagnostiikkaa. Keskukseen on sisäänrakennettu osa koti- ja asumispalveluiden lääkärityöstä. Keskus vastaa hyvinvointialueen koulutuksesta, kehittämisestä ja konsultaatioista yhdessä Geriatrian poliklinikan kanssa.

Avokuntoutuksen toiminta siirtyy Väinönkadun palvelukeskuksen toimipisteestä Sairaskodille. Avokuntoutuksen palvelutarjontaa voidaan kehittää ja käyntimäärät tulevat jatkossa kasvamaan entisestään painottuen kouluikäisten ja aikuisten vastaanottotyöhön, lääkinnällisen kuntoutuksen terapioihin sekä ryhmäkuntoutukseen. Henkilökunnan määrä on tällä hetkellä 10 ja vuoden 2025 aikana määrää lisätään kahdella. Vuonna 2024 asiakaskäyntejä oli 5 884, joista 347 olivat kotikäyntejä. Käyntimäärän odotetaan nousevan 7 500-8 000 käyntiin henkilöstölisäyksen myötä.

Rakennuksen suunniteltu asukasmäärä on noin 65 henkilöä, josta suurin osa on lyhytaikaista asumista. Lyhyet hoitojaksot asettavat ruokapalveluille erityisvaatimuksia erilaisten ruokavalioiden huomioimiseen nopealla aikataululla. Tämän vuoksi rakennuksen nykyiset keittiötilat tulevat hyvinvointialueen ruokapalveluiden käyttöön ja keittiöön tulee puhtaus- ja ruokapalveluiden omaa henkilökuntaa. Hyvinvointialueen omassa kiinteistössä toimiva keittiö on myös varautumisen näkökulmasta ensiarvoisessa asemassa Jyväskylän seudun asiakkaiden kannalta. Keittiöstä voidaan tuottaa ateriat 300 asiakkaalle ja toimittaa aterioita myös muihin Keski-Suomen hyvinvointialueen kohteisiin.

Sairaskoti mahdollistaa aidoissa sote-alan toimintaympäristöissä tapahtuvaa, käyttäjät osallistavaa tutkimus-kehittämis-koulutus-innovaatio-oppimistoimintaa Ikääntyneiden hyvän arjen opetus- tutkimuskeskuksen puitteissa. Tavoitteena on myös löytää uusia käytänteitä ja konsepteja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Projektiin osallistuvat oppilaitoksista Gradia, Jamk ja JYU.

Aluehallitus hyväksyi Maakuntien tilakeskus Oy:n omistajastrategiset tavoitteet

Aluehallitus päätti hyväksyä Maakuntien tilakeskus Oy:n omistajastrategiset tavoitteet. Valmistuneessa omistajastrategiassa korostetaan muun muassa sitä, että yhtiön tuottamista palveluista tulee syntyä hyvinvointialueille toiminnallisia hyötyjä ja mitattavia kustannussäästöjä. Yhtiön palvelujen tulee olla mahdollisimman kustannustehokkaita ja hinnoittelun tulee perustua omakustannusperiaatteeseen huomioiden toiminnan kehittäminen.

Maakuntien tilakeskus Oy on valtion, hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän omistama yhtiö. Yhtiö toimii valtakunnallisena toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskuksena, jonka tehtävänä on ylläpitää hyvinvointialueiden yhteistä tilatietojärjestelmää ja siihen liittyviä palveluja.

Vastaukset valtuustoaloiteisiin

Vastauksesta valtuustoaloitteeseen kotiin vietävien päihdepalvelujen järjestämiseksi ilmenee, että mielenterveys- ja päihdepalveluissa kotiin vietävät palvelut ovat vahvistuneet ja kotiin vietäviä päihdepalveluja on tarjolla koko hyvinvointialueen laajuisesti. Vuodesta 2025 lähtien aikuisten sosiaalipalvelujen tavoitteena on edelleen siirtää sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalveluiden painotusta asiakkaan kotiin vietäviin palveluihin. Lisäksi aikuisten sosiaalipalveluiden kehittämiskohteena vertaistuki tullaan huomioimaan systemaattisemmin osana asiakkaalle mahdollisia palveluita. Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy valtuustoaloitteeseen laaditun vastauksen sekä toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Vastauksena valtuustoaloitteeseen tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojen säilyttämisestä ennallaan todetaan, että Keski-Suomen hyvinvointialueen on noudatettava kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä. Hyvinvointialue ei voi tästä syystä jättää noudattamatta lainsäädännön muutosta tilapäisesti toimivan sosiaalityöntekijän kelpoisuudesta. Keski-Suomen hyvinvointialue voi kuitenkin työnantajan roolissa arvioida hakijoiden riittävää sekä parhaiten soveltuvaa osaamista. Keski-Suomen hyvinvointialueella on linjattu, että yliopistollinen sosiaalityön koulutus vastaa parhaiten sosiaalityön tehtävissä tilapäisesti toimimisen koulutus- ja osaamisvaatimuksiin. Laadukkaiden ja asiakasturvallisten sosiaalihuollon palveluiden järjestämiseksi Keski-Suomen hyvinvointialueella pidetään tärkeänä, että ensisijaisesti tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtäviin rekrytoidaan ja niissä toimii yliopistossa sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun. Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy valtuustoaloitteeseen laaditun vastauksen sekä toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Esityslista ja pöytäkirja

Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen löytyy osoitteessa www.hyvaks.fi/aluehallitus (suora linkki esityslistaan: https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2025209 ).

Aluehallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla heti kun se on tarkistettu.

Lisätietoja:
aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, p. 050 530 9697
hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet, p. 050 400 0073

Avainsanat

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.  
  
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea. 

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.  

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.

Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue

#hyvaks #hyväarkikaikille

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Tietopaketti ehdokkaille ihmislähtöisen Keski-Suomen rakentamiseen26.3.2025 11:42:37 EET | Tiedote

Keski-Suomen hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla joka neljäs vuosi. Huhtikuussa aluevaaleissa valitaan 69 aluevaltuutettua päättämään siitä, miten keskisuomalaiset saavat sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluita. Aluevaltuutetut päättävät muun muassa hyvinvointialueen strategiasta, hallintosäännöstä sekä talousarviosta.

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote25.3.2025 19:39:11 EET | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 25.3.2025 Rakennuspalo, keskisuuri, Polvitie, Jämsä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Jämsän Polvitielle kymmentä vaille seitsemän tiistai-iltana. Ensimmäisen yksikön saapuessa kohteeseen oli omakotitalo jo täyden palon vaiheessa. Kohteessa on seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä ja sammutustyöt ovat käynnissä. Palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja, poliisi tutkii syttymissyytä. Lisätietoja: klo 20.00 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye