Tilinpäätös 2024 – Kaupungin ja liikelaitoksen tulos päätyi odotusten mukaisesti alijäämäiseksi
Kaupungin ja liikelaitos Kokkolan Veden tilikauden tulokseksi ennen tilinpäätössiirtoja muodostui -2,2 miljoonaa euroa. Tilinpäätössiirtojen jälkeen kaupungin ja liikelaitoksen tilikauden alijäämä oli -1,4 miljoonaa euroa. Talousarvion -6,6 miljoonan euron tavoitteeseen nähden tulos oli kuitenkin kaupungin taloustilanteessa kohtuullinen.
Toimintatuotot ja toimintakulut kasvoivat
Kaupungin ja liikelaitoksen ulkoiset toimintatuotot viime vuonna olivat 38,6 miljoonaa euroa ja toimintakulut 170,9 miljoonaa euroa. Toimintatuotot ylittivät talousarviotavoitteet noin 2,9 miljoonalla eurolla ja toimintakulut alittivat vastaavasti tavoitteet 2,4 miljoonalla eurolla. Toimintakulut kuitenkin kasvoivat edellisestä vuodesta yhteensä noin 4,8 miljoonalla eurolla.
Keskeisimpiä tuottoihin vaikuttavia tekijöitä olivat mm. vesi- ja jätevesimaksujen nousu, kiintiöpakolaisten kotikuntakorvaukset sekä tilaustöiden määrän kasvu. Lisäksi ulkoiset vuokratuotot kasvoivat.
Henkilöstökulut olivat 106,2 miljoonaa euroa. Ne kasvoivat noin 2,5 miljoonalla eurolla aikaisempaan vuoteen verrattuna, mihin keskeisesti vaikuttivat vuoden 2023 työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset.
Edelliseen vuoteen verrattuna kulut kasvoivat kaikissa tiliryhmissä avustuksia lukuun ottamatta. Mm. palvelusetelimaksujen, ICT-palveluiden, jäsenmaksujen, jätehuoltopalveluiden sekä matkustus- ja kuljetuspalveluiden kustannukset nousivat.
Palveluja ostettiin 27,2 miljoonalla eurolla. Palvelujen ostot kasvoivat niin edelliseen vuoteen verrattuna kuin talousarvioonkin nähden.
Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden hankintakulut (15,3 miljoonaa euroa) kasvoivat edellisestä vuodesta 0,6 miljoonalla eurolla. Kasvua edellisestä vuodesta oli erityisesti sähkömaksuissa sekä elintarvikkeiden ja rakennusmateriaalien hinnoissa.
Avustuksia maksettiin 11,2 miljoonaa euroa. Avustukset laskivat kokonaisuudessaan aiemmasta vuodesta noin 0,5 miljoonalla eurolla. Erityisesti kotitalousavustukset laskivat 0,6 miljoonalla eurolla. Toiminta-avustukset yhteisöille kuitenkin kasvoivat noin 0,4 miljoonalla eurolla.
Muut toimintakulut (11,1 miljoonaa euroa) kasvoivat edellisestä vuodesta noin 1,4 miljoonalla eurolla. Huoneistojen ja koneiden vuokrat kasvoivat yhteensä noin 0,9 miljoonalla eurolla. Takaustappiota syntyi noin 0,5 miljoonaa euroa, johtuen erityisesti Lohtajan vanhustentaloyhdistys ry:n konkurssista.
Kaupungin ja liikelaitoksen vuoden 2024 ulkoiseksi toimintakatteeksi muodostui -132,3 miljoonaa euroa. Toimintakate heikkeni edellistä vuodesta noin 3 miljoonalla eurolla. Tähän vaikutti keskeisesti toimintakulujen kasvu, jota myynnin kasvu ei riittänyt paikkaamaan.
Verotulojen ja valtionosuuksien kehitys edelleen heikkoa
Verotuloja kertyi vuonna yhteensä 122,7 miljoonaa euroa. Edellisvuoteen verrattuna verotulot laskivat noin 2,1 miljoonalla eurolla, vaikka ylittivätkin talousarviotavoitteet noin 1,8 miljoonalla eurolla. Tulo- ja kiinteistöverot kasvoivat edellistä vuodesta, mutta yleisestä taloustilanteesta johtuen yhteisöverot laskivat noin 3,4 miljoonaa euroa.
Valtionosuuksien toteuma oli 26,3 miljoonaa euroa. Leikkausten vuoksi valtionosuudet laskivat edellisestä vuodesta noin 6,6 miljoonaa euroa, mutta ylittivät kuitenkin talousarviotavoitteet noin 0,5 miljoonalla eurolla. Tämä johtui pääasiassa valmistavan opetuksen oppilaiden ja lukion opiskelijamäärien kasvusta.
Rahoitustuotot ja -kulut päätyivät 1,5 miljoonaan euroon ja ne ylittivät talous-arviotavoitteet. Aikaisempaan vuoteen verrattuna erityisesti osingot ja osuuspääomien korot kasvoivat noin 3,6 miljoonalla eurolla. Myös korkokulujen nousevaa kehitystä saatiin hillittyä korkosuojausten avulla. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna korkokulut alittuivat noin 1,1 miljoonalla eurolla.
Tilikauden alijäämä -1,4 miljoonaa euroa
Vuoden 2024 tilikauden tulokseksi muodostui -2,2 miljoonaa euroa. Tuloksen käsittelyerien jälkeen kaupungin ja liikelaitoksen alijäämä oli vuonna 2024 yhteensä -1,4 miljoonaa euroa. Tulos heikkeni edellisestä vuodesta noin 11,8 miljoonalla eurolla.
Varausten muutoskirjaukset koskevat Donnerskan investointivarausten purkuja sekä poistoeroja, johtuen koulun valmistumisesta vuonna 2024.
Investointimenot jatkoivat kasvuaan
Kaupungin ja liikelaitoksen nettoinvestoinnit olivat 35,1 miljoonaa euroa, jossa tulojen osuus oli 2,3 miljoonaa euroa ja menojen osuus 37,5 miljoonaa euroa. Investointimenot kasvoivat odotetusti edelliseen vuoteen verrattuna.
Keskeisimpiä investointikohteita olivat
- Urheilupuiston pääomitus (v. 2024 osuus 10 M€)
- Donnerskan ja Länsipuiston koulujen remontit (v. 2024 osuus 6,8 M€)
- Uusi vedenkäsittelylaitos (v. 2024 osuus 5,5 M€)
- Liikenneväylien ja hulevesijärjestelmien investoinnit (5,1 M€)
- Opetus, kulttuuri ja vapaa-ajan hankkeet (1,6 M€)
- Puistot ja leikkipaikat (1,5 M€)
- Maa- ja vesialueiden hankinnat (1,1 M€)
- Piispanmäen ja Halkokarin hankkeet (0,8 M€)
Investoinnit kokonaisuudessaan toteutuivat talousarvion mukaisesti, toteumaprosentti noin 93 %.
Tase ja rahoituslaskelma
Kaupungin ja liikelaitoksen taseen loppusumma oli 503,4 miljoonaa euroa. Loppusumma kasvoi vuodesta 2023 noin 13,8 miljoonalla eurolla. Keskeisimmät muutokset koskivat vastaavaa-puolen aineellisia hyödykkeitä ja sijoituksia. Vastaavasti vastattavaa-puolen muutokset liittyvät pääosin vieraan pääoman muutoksiin.
Kaupungin ja liikelaitoksen lainakanta nousi edellisestä vuodesta 248,4 miljoonaan euroon ja vastaavasti lainat sekä vuokravastuut 306,9 miljoonaan euroon. Lainakanta nousi noin 15,9 miljoonalla eurolla ja vuokravastuut noin 5,6 miljoonalla eurolla. Lainat ja vuokravastuut olivat 6 345 euroa / asukas. Lainakanta oli yhteensä 5 135 euroa / asukas, joka nousi edellisestä vuodesta 321 eurolla.
Kaupungin ja liikelaitoksen rahoituslaskelman varsinaisen toiminnan ja investointien nettorahavirta oli tilikaudella -18,3 miljoonaa euroa alijäämäinen, vaikka tulorahoituksen vuosikate toteutuikin talousarviota paremmin. Rahoitustoiminnan nettorahavirta oli vuonna 2024 yhteensä 14,7 miljoonaa euroa.
Varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirroista muodostuva rahavarojen muutos oli -3,5 miljoonaa euroa. Rahavarat tilinpäätöshetkellä olivat 22,9 miljoonaa euroa.
Konsernin tulos päätyi positiiviseksi
Konsernin tilikauden tulos oli 4,5 miljoonaa euroa. Tulos heikkeni edellisestä vuodesta 2,7 miljoonalla eurolla.
Vuosikatteeksi muodostui 48,0 miljoonaa euroa. Vuosikate laski edelliseen vuoteen verrattuna 19,3 miljoonaa euroa. Keskeisimmät syyt vuosikatteen laskuun liittyvät toimintakulujen kasvuun sekä verotulojen ja valtionosuuksien heikkenemiseen. Vuosikatteella kyettiin kattamaan poistoista 110,1 %, mikä ei riittänyt kaupunkistrategian tavoitteeseen (120 %).
Tilinpäätössiirtojen ja verojen jälkeen konsernin ylijäämäksi muodostui 2,2 miljoonaa euroa, joka oli 0,8 miljoonaa euroa edellistä vuotta heikompi.
Konsernin investointimenot olivat kokonaisuudessaan 98,3 miljoonaa euroa, noin 36,8 miljoonaa euroa enemmän edelliseen vuoteen verrattuna.
Konsernin lainakanta oli yhteensä 441,1 miljoonaa euroa, (9 120 euroa / asukas. Lainakanta kasvoi edellisestä vuodesta 956 euroa/asukas.
Vuoden 2024 tilinpäätöksessä konsernin omavaraisuusaste päätyi 34,3 prosenttiin. Omavaraisuusaste jäi strategiakaudelle asetetusta tavoitteesta 0,7 prosenttiyksikköä. Suhteellinen velkaantuneisuus nousi edellisestä vuodesta 156,1 prosenttiin.
Kaupungin tuleva taloudellinen kehitys
Vuoteen 2024 lähdettiin selkeästi alijäämäisellä talousarviolla ja vuodesta odotettiin tulevan haastava monestakin eri näkökulmasta.
Usean ylijäämäisen vuoden jälkeen kaupungin taloudessa tapahtui nopea muutos. Rahoituspohja heikkeni, henkilöstökulut kasvoivat vuoden 2023 palkkaratkaisujen myötä ja inflaatio nosti toimintakuluja. Myös korkokulut nousivat oleellisesti aikaisempiin vuosiin verrattuna samaan aikaan, kun maailmantaloudessa elettiin epävarmoja ja alasuhdanteisia aikoja.
Investoinnit ovat olleet merkittävä osa kaupungin kehittämistä ja investointitarpeet ovat korkealla tasolla. Haasteista huolimatta vuonna 2024 toteutettiin useita merkittäviä rakennushankkeita, jotka luovat edellytyksiä kasvulle ja palveluiden kehittämiselle.
Tulevaisuudessa kaupungin on kuitenkin tasapainotettava investointitasoa ja velkaantumista, jotta voidaan turvata taloudellinen kestävyys.
Talouden tasapainottamiseksi kaupunginhallitus käynnisti alkuvuodesta 2024 talousohjelman vuosille 2024–2026. Toimenpiteet ovat välttämättömiä, jotta turvataan kaupungin taloudelliset edellytykset ja tulevien vuosien kasvu. Toimenpiteillä saatiin jo positiivisia vaikutuksia vuoden 2024 vuosikatteeseen, mikä näkyy nyt laaditun tilinpäätöksen tuloksessa. Talous ei vielä kuitenkaan ole optimaalisessa tasapainossa, ja siksi sopeuttamistoimenpiteitä on jatkettava suunnitelmallisesti ja kurinalaisesti.
Haasteiden rinnalla kaupungilla on myös valtavia kehitysmahdollisuuksia. Tulevaisuudessa on tärkeää keskittyä elinvoiman vahvistamiseen, jotta veropohja säilyy kestävänä. Väestörakenteen kehitys, erityisesti syntyvyyden lasku, vaikuttaa pitkällä aikavälillä kaupungin palvelutarpeisiin ja valtionosuuksiin. Tulevaisuudessa on ratkaisevaa, miten Kokkola pystyy houkuttelemaan uusia asukkaita ja vahvistamaan elinvoimaisuutta. Panostukset asumisviihtyvyyteen, koulutukseen ja työpaikkojen saatavuuteen ovat keskeisessä roolissa tässä kehityksessä.
Alueelliset teollisuuden investoinnit tarjoavat Kokkolalle mahdollisuuksia vahvistaa elinkeinoelämää ja työpaikkojen määrää. Erityisesti teollisuuden vihreät investoinnit voivat avata uusia kasvumahdollisuuksia ja edistää kestävää kehitystä. Kaupungin on aktiivisesti tuettava tällaisia hankkeita ja luotava edellytyksiä yritystoiminnan kasvulle.
Kokonaisuudessaan Kokkolan kehitysnäkymät ovat sekä haasteelliset että mahdollisuuksia täynnä. Tulevat vuodet edellyttävät tarkkaa taloudenhallintaa, elinvoimaisuuden vahvistamista ja ennakoivaa päätöksentekoa, jotta kaupunki voi säilyttää asemansa houkuttelevana ja kehittyvänä alueena.
Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen maanantaina 31.3.2025 kokouksessaan.
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Rivningen av Idrottsgårdens utbyggnad och Best-Hall inleds25.3.2025 14:20:48 EET | Pressmeddelande
Rivningen av Idrottsgårdens utbyggnad och Best Hall Arena inleds i april.
Urheilutalon laajennusosan ja Best-Hallin purkutyöt alkavat25.3.2025 14:20:48 EET | Tiedote
Urheilutalon laajennusosan ja Best-Hall Areenan purkutyöt alkavat huhtikuussa.
Studerande vid Kokkolan suomalainen lukio och Centria samarbetade för att kartlägga Rådhusets framtida användning24.3.2025 14:46:42 EET | Pressmeddelande
Karleby stad och Karlebynejdens Utveckling Ab, KOSEK ordnade ett gemensamt studieavsnitt tillsammans med Yrkeshögskolan Centria och Kokkolan suomalainen lukio. Helheten som skräddarsytts för de studerande vid yrkeshögskolan och gymnasiet kombinerar Centrias kurs Customer Experience Management med studieavsnittet Business and Economics som hör till valfria studier vid Kokkolan suomalainen lukio. Den gemensamma helheten gav de studerande en sektorsövergripande och praktiskt inriktad studieerfarenhet.
Kokkolan suomalaisen lukion ja Centrian opiskelijat kartoittivat Raatihuoneen tulevaisuuden käyttöä24.3.2025 14:46:42 EET | Tiedote
Kokkolan kaupunki ja Kokkolanseudun kehitys KOSEK järjestivät yhteisen opintojakson Centria-ammattikorkeakoulun ja Kokkolan suomalaisen lukion kanssa. Ammattikorkeakoulun ja lukion opiskelijoille räätälöity kokonaisuus yhdisti Centrian Customer Experience Management -kurssin ja KSL:n vapaavalintaisiin opintoihin kuuluvan Business and Economics -opintojakson. Yhteinen kokonaisuus tarjosi opiskelijoille monialaisen ja käytännönläheisen oppimiskokemuksen.
Museoviraston avustusten haku auki huhtikuulle18.3.2025 08:47:40 EET | Tiedote
Museovirasto jakaa vuosittain avustuksia rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen sekä muinaisjäännösalueiden hoitoon. Lisäksi haettavissa ovat liikenteen kulttuuriperintöavustukset. Korjaamalla vanhaa säilytetään rakennusperintöä ja samalla ylläpidetään perinteiseen rakentamiseen liittyviä kädentaitoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme