Tampereen yliopisto

Väitös: Kohdennetut hoidot parantavat sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä PA-potilailla

Jaa

Primaarinen aldosteronismi (PA) on yleisin sekundaarisen verenpainetaudin muoto. Sille on ominaista aldosteroni-hormonin liiallinen tuotanto, mikä altistaa erilaisille sydän- ja verisuoni- sekä munuaiskomplikaatioille. Lääketieteen lisensiaatti Eeva Kokko selvitti väitöstutkimuksessaan, miten aldosteroniylimäärä vaikuttaa valtimojäykkyyteen ja verenkierron paineaaltoihin. Lisäksi hän selvitti, miten kohdennettu hoito vaikuttaa PA-potilaiden nestetasapainoon sekä sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan.

Henkilö seisoo puisen seinän edessä ja katsoo kameraan.
Lääketieteen lisensiaatti Eeva Kokon väitöstutkimuksen tavoitteena oli parantaa nykyistä ymmärrystä PA:n sydän- ja verisuonivaikutuksista sekä kohdennettujen hoitojen tehosta. Kuva: Maija Nieminen

Yli kahdella miljoonalla suomalaisella aikuisella on verenpainelääkitys tai kohonnut verenpaine. Suurin osa on essentiaalista eli primaarista verenpainetautia, jonka syntyyn vaikuttavat perinnölliset tekijät ja elämäntavat. Taustalla voi myös olla sekundaarinen verenpainetauti, jossa syynä on jokin taustasairaus tai -tekijä, kuten hormonaaliset häiriöt tai munuaissairaus. Hoito kohdistuu perussyyn korjaamiseen tai hallintaan.

Primaarinen aldosteronismi eli PA on yleisin sekundaarisen verenpainetaudin muoto, mutta se on vahvasti alidiagnosoitu. Sitä arvioidaan esiintyvän 4–22 prosentilla verenpainepotilaista. Kroonisella aldosteronin ylimäärällä on lukuisia haitallisia vaikutuksia sydämeen ja verisuonistoon, ja PA-potilailla onkin kohonnut riski sydän- ja verisuonitauteihin sekä kohde-elinvaurioihin. Nämä johtavat myös lisääntyneeseen kuolleisuuteen.

Eeva Kokko tarkasteli väitöstutkimuksessaan PA:n vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen sekä kohdennettujen hoitojen tehoa. Tavoitteena oli edistää PA:n diagnostiikkaa ja hoitoa.

Tutkimus osoitti, että korkeampi aldosteroni-reniini -suhde (ARR) on yhteydessä lisääntyneeseen valtimojäykkyyteen ja valtimosairauksien riskiin jopa niillä henkilöillä, joilla on normaali verenpaine tai lääkitsemätön verenpainetauti. Lisäksi Kokko havaitsi, että PA-potilailla on kehossaan merkittävä nesteylimäärä verrattuna essentiaalista verenpainetautia sairastaviin potilaisiin.

– ARR:n laajempaa käyttöä verenpainetaudin perustutkimuksessa ja valtimosairauksien riskin arvioinnissa tulisi harkita. Lisäksi nestekertymä tulee huomioida, kun tutkitaan verenkierron paineheijasteita. Ylimääräisen nestekuormituksen mittaaminen menetelmällä, joka on jo munuaispotilaiden hoidossa laajasti käytössä, saattaa jatkossa auttaa PA:n diagnostiikassa ja hoidon seurannassa, Kokko sanoo.

Kokko osoitti myös, että PA:n toispuolisessa tautimuodossa sydämeen kohdistuva kuormitus oli merkitsevästi suurempaa kuin molemminpuolisessa tautimuodossa. Kuitenkin 33 kuukauden pitkäaikaisseurannassa etenkin toispuolisen PA:n kohdennettu hoito vähensi sydänlihaksen kuormitusta.

– Tutkimus toi uutta tietoa siihen, miten kohdennetut hoitomuodot parantavat PA-potilaiden sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa. Aldosteronin liikaerityksen haitallisten vaikutusten estämisessä PA:n erilaisten alatyyppien erottelu on tärkeä, jotta pystytään valitsemaan sopivin hoitomuoto, Kokko painottaa.

Eeva Kokko työskentelee työterveyslääkärinä Pirte-työterveydessä Tampereella.

Väitöstilaisuus perjantaina 25. huhtikuuta

Lääketieteen lisensiaatti Eeva Kokon sisätautiopin alaan kuuluva väitöskirja Large Arterial Stiffness, Volume Overload and Cardiac Work in Aldosterone Excess tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 25.4.2025 klo 13 Arvo-rakennuksen auditoriossa F115 (Arvo Ylpön katu 34, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Janne Hukkanen Oulun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Ilkka Pörsti Tampereen yliopistosta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henkilö seisoo puisen seinän edessä ja katsoo kameraan.
Lääketieteen lisensiaatti Eeva Kokon väitöstutkimuksen tavoitteena oli parantaa nykyistä ymmärrystä PA:n sydän- ja verisuonivaikutuksista sekä kohdennettujen hoitojen tehosta.
Kuva: Maija Nieminen
Lataa

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Varhainen vanhemmuuden tuki voi parantaa vanhemman hyvinvointia ja suhdetta lapseen15.4.2025 09:15:44 EEST | Tiedote

Perinataaliajalla eli raskausajalla ja lapsen ensimmäisellä elinvuodella on merkittäviä vaikutuksia niin vanhempien hyvinvointiin kuin lapsen kehitykseenkin. Tutkimusten mukaan 10–15 % äideistä kärsii raskausaikaisesta tai synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja äidin mielenterveysongelmat voivat lisätä myös vanhempi–lapsi-suhteen vaikeuksia ja lapsen kehityksen riskejä. Tuore tutkimus tarjoaa arvioita siihen, miten tehokkaita vauvaperheiden tukipalvelut ovat parantamaan vanhemman hyvinvointia ja vanhempi–lapsi-suhdetta.

Väitös: Kasvis- ja gluteeniton ruokavalio eivät lisää raskauden tai vastasyntyneen komplikaatiota15.4.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Lääketieteen lisensiaatti Johanna Reijonen selvitti väitöstutkimuksessaan ravintokuidun yhteyttä raskauden ennusteeseen sekä yleisiin raskausajan ruoansulatuskanavan oireisiin, kuten pahoinvointiin, närästykseen ja ummetukseen. Lisäksi hän tutki kasvisruokavalion ja gluteenittoman ruokavalion yhteyttä raskauden kulkuun ja ennusteeseen. Tulosten mukaan ravintokuidulla on suotuisia vaikutuksia raskauteen ja kasvis- ja gluteeniton ruokavalio ovat turvallisia raskausaikana.

Tampereen yliopiston Vuoden Alumniksi on valittu energia-, pankki- ja mineraalialan vaikuttaja Johanna Lamminen10.4.2025 17:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen yliopiston Vuoden Alumniksi on valittu teollisuuden ja talousalan laaja-alainen vaikuttaja Johanna Lamminen. Lamminen tunnetaan Gasumin pitkäaikaisena toimitusjohtajana. Yhtiöstä rakentui hänen johdollaan pohjoismainen energiayhtiö, joka investoi nestemäisen maakaasun infrastruktuuriin Pohjoismaissa ja käynnisti biokaasutuotannon. Nykyisessä työssään Novanan toimitusjohtajana hän parantaa Euroopan mineraaliomavaraisuutta. Nimitys julkistettiin yliopiston vuosijuhlassa torstaina 10.4.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye