Keskuskauppakamari: Kolmen kuukauden maasta poistumissääntö heikentää Suomen asemaa kansainvälisillä työmarkkinoilla - osaajat ja yritykset kärsivät
Keskuskauppakamari pitää kolmen kuukauden maasta poistumissäännöstä ongelmallisena erityisesti nyt, kun työttömyys on ennätyksellisen korkealla ja työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Tänään eduskunnassa äänestyksessä oleva laki tulee siten osumaan entistä useampaan ulkomaalaiseen, jolla normaalioloissa on hyvät edellytykset työllistyä ja antaa panoksensa suomalaiseen yhteiskuntaan. Myös työnantajalle laki tuo lisää velvollisuuksia.

"Hallituksen esitys on ristiriidassa työperäisen maahanmuuton tavoitteiden kanssa ja antaa väärän signaalin Suomessa asuville osaajille. Se ei tue kansainvälisten osaajien kokemusta siitä, että he ovat tänne tervetulleita. Väestön vanhetessa ja syntyvyyden laskiessa meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tähän. Suomen tulisi hyödyntää kaikki mahdollisuudet luodakseen etulyöntiaseman osaajamarkkinoilla", toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Keskuskauppakamari on esittänyt, että työnhakuajan tulisi olla 6–12 kuukautta nykyisen esitetyn kolmen kuukauden sijaan ja sen tulisi perustua työnhakijan omaan ilmoitukseen sen sijaan, että työnantajien velvoitteita lisätään.
"Kolmen kuukauden määräaika on liian lyhyt uuden työn löytämiseen erityisesti nykyisessä suhdannetilanteessa. Myös useat rekrytointiprosessit kestävät huomattavasti pidempään. Tämä esitys lisää epävarmuutta juuri niille osaajille, joita Suomi kipeästi tarvitsee. Myös työnantajalle laki tuo lisävaivaa", Pulkkinen jatkaa.
Lakiesityksessä todetaankin, että esitys voi heikentää Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien keskuudessa sekä estää korkeasti koulutettujen työntekijöiden hakeutumista Suomeen, mikä voi vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn globaaleilla osaajamarkkinoilla.
"Ilman kansainvälisiä osaajia startup-yritykset jäävät perustamatta ja vanhukset hoitamatta, mikä ajaa hyvinvointiyhteiskunnan nopeasti karille. Vaikka juuri nyt työvoimasta on ylitarjontaa, tilanne voi muuttua nopeasti. Suomalaiseen yhteiskuntaan ei kuitenkaan integroiduta ja uutta kieltä opita päivässä - siksi parhaista osaajista kannattaisi pitää kiinni eikä työntää pois maasta", Pulkkinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Vuoden brändi 2025 -kilpailussa mukana kolme vahvaa brändiä: iLOQ, Relove ja Snellman16.4.2025 09:10:19 EEST | Tiedote
Vuoden brändi -kilpailun finalistikolmikkoon kivunneet iLOQ, Relove ja Snellman ovat kaikki vahvoja ja tunnettuja suomalaisbrändejä. Kilpailu ratkeaa 6.5.2025, kun ammattilaisista koostuva raati julistaa voittajan Keskuskauppakamarin Suuri brändipäivä -tilaisuudessa.
Isännöinnin eettiseltä neuvostolta ensimmäinen suositus: Vaihtotilanteissa aineisto luovutettava määräajassa oma-aloitteisesti10.4.2025 09:22:03 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 alussa Keskuskauppakamarin yhteyteen perustettu Isännöinnin eettinen neuvosto on antanut suosituksen koskien tietojen luovuttamista isännöinnin vaihtotilanteissa. Vaihtotilanteissa aineisto on luovutettava määräajassa oma-aloitteisesti ja vaihtotilanteet on hoidettava yhteistyössä ja ammattimaisesti.
Kauppakamarit: Hyvä saavutettavuus ja sujuvat liikenneyhteydet lisäävät kaupunkiseutujen elinvoimaa8.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Laajat työssäkäyntialueet parantavat osaavan työvoiman saatavuutta, mutta edellyttävät toimivia liikenneyhteyksiä ja -palveluja. Keskusta-alueiden elinvoima edellyttää monipuolista saavutettavuutta. Joukkoliikenteen hinnan ja lippuvaihtoehtojen tulisi olla houkuttelevia myös satunnaisesti joukkoliikennettä käyttäville matkustajille.
Kauppakamarit: Hoitoon on päästävä – sotekustannukset läpinäkyviksi4.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Sote-palveluiden uudistamiseen tarvitaan uusi vaihe: hyvinvointialueiden tuottavuutta on parannettava keskittymällä vahvemmin toimintatapojen muuttamiseen. Hoitoon on päästävä ja se onnistuu parhaiten, kun hyvinvointialue toimii yhteistyössä alueen yritysten kanssa sote-palveluiden tuottamisessa. Kustannustehokkuuden perusedellytys on kustannusten läpinäkyvyyden lisääminen.
Keskuskauppakamari: Trumpin tullimaksut haittaavat kaikkien taloutta mutta eniten Yhdysvaltojen3.4.2025 11:43:33 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin myöhään tiistai-iltana julkistamat odotettuakin kovemmat tullimaksut useita maita kohtaan haittaavat koko maailman taloutta ja saattavat leikata esimerkiksi Euroopan talouskasvua tulevina vuosina muutamilla prosenttiyksiköillä. Suurin kärsijä tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan Yhdysvallat itse, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme