Kelan pääjohtajavalinta siirtyy huhtikuun lopulle
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan valtuutetut ovat päättäneet siirtää Kelan pääjohtajan valinnan seuraavaan kokoukseensa, joka pidetään 29.4.2025. Ennen kokoustaan valtuutetut haluavat vielä kutsua uudestaan haastatteluun Heli Backmanin.
Kelan valtuutettujen oli määrä päättää uudesta pääjohtajasta alun perin tänään. Valtuutetut päättivät kuitenkin kutsua vielä haastatteluun Heli Backmanin, jota Kelan hallitus esitti pääjohtajan virkaan.
Pääjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on haastatellut Backmanin kerran, mutta hän ei ollut mukana nelikossa, jonka työryhmä valitsi toiselle haastattelukierrokselle.
Pääjohtaja vastaa Kelassa strategisesta suunnittelusta sekä operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Hän vastaa myös asioiden esittelystä Kelan hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta sekä valmistelee työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi.
Kelan pääjohtaja valitaan nyt ensimmäistä kertaa 7 vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen.
Kelan nykyinen pääjohtaja Outi Antila jää eläkkeelle 31.5.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mira NieminenKelan valtuutettujen puheenjohtaja
Puh:0503723500mira.nieminen@eduskunta.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Dela dina erfarenheter av MittFPA – gå med i vår kundgemenskap och besvara enkäten14.4.2025 09:23:50 EEST | Pressmeddelande
FPA har i fjol startat en kundgemenskap där medlemmarna har möjlighet att påverka utvecklingen av FPA:s tjänster genom att delta i olika enkäter och undersökningar. I en enkät till kundgemenskapen i april utreds vilka erfarenheter medlemmarna har av MittFPA och hurdana önskemål det finns för utvecklingen av FPA:s elektroniska tjänster.
Kerro kokemuksistasi OmaKelasta – liity asiakasyhteisöön ja vastaa kyselyyn14.4.2025 09:23:50 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kelassa on viime vuonna avattu asiakasyhteisö, jonka jäsenenä pääsee vaikuttamaan Kelan palvelujen kehittämiseen erilaisten kyselyjen ja tutkimusten kautta. Huhtikuussa asiakasyhteisön kyselyssä selvitetään, millaisia kokemuksia jäsenillä on OmaKelasta sekä toiveita sähköisen asioinnin kehittämisestä.
Tell us about your experiences with using OmaKela – join Kela’s Customer Community and fill out our survey14.4.2025 09:23:50 EEST | Press release
Kela launched a Customer Community in 2024. The members of the community contribute to the development of Kela’s services by taking part in various surveys and studies. In April’s Customer Community survey we ask about the members’ experiences with using the OmaKela e-service and how we should develop our e-services.
Arbetsutskottet för FPA:s fullmäktige har intervjuat Heli Backman11.4.2025 14:18:04 EEST | Pressmeddelande
Arbetsutskottet för FPA:s fullmäktige har i dag 11.4 intervjuat Heli Backman för tjänsten som generaldirektör för FPA. Den nya generaldirektören väljs vid fullmäktigemötet 29.4.
Kelan valtuutettujen työvaliokunta on haastatellut Heli Backmanin11.4.2025 14:18:04 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan valtuutettujen työvaliokunta on tänään 11.4. haastatellut Heli Backmanin Kelan pääjohtajan tehtävään. Uusi pääjohtaja valitaan valtuutettujen kokouksessa 29.4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme