Kela/FPA

Kelan pääjohtajavalinta siirtyy huhtikuun lopulle

Jaa

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).

Kelan valtuutetut ovat päättäneet siirtää Kelan pääjohtajan valinnan seuraavaan kokoukseensa, joka pidetään 29.4.2025. Ennen kokoustaan valtuutetut haluavat vielä kutsua uudestaan haastatteluun Heli Backmanin.

Kelan valtuutettujen oli määrä päättää uudesta pääjohtajasta alun perin tänään. Valtuutetut päättivät kuitenkin kutsua vielä haastatteluun Heli Backmanin, jota Kelan hallitus esitti pääjohtajan virkaan.

Pääjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on haastatellut Backmanin kerran, mutta hän ei ollut mukana nelikossa, jonka työryhmä valitsi toiselle haastattelukierrokselle. 

Pääjohtaja vastaa Kelassa strategisesta suunnittelusta sekä operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Hän vastaa myös asioiden esittelystä Kelan hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta sekä valmistelee työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi.

Kelan pääjohtaja valitaan nyt ensimmäistä kertaa 7 vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Kelan nykyinen pääjohtaja Outi Antila jää eläkkeelle 31.5.2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

Kerro kokemuksistasi OmaKelasta – liity asiakasyhteisöön ja vastaa kyselyyn14.4.2025 09:23:50 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kelassa on viime vuonna avattu asiakasyhteisö, jonka jäsenenä pääsee vaikuttamaan Kelan palvelujen kehittämiseen erilaisten kyselyjen ja tutkimusten kautta. Huhtikuussa asiakasyhteisön kyselyssä selvitetään, millaisia kokemuksia jäsenillä on OmaKelasta sekä toiveita sähköisen asioinnin kehittämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye