Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto teki positiivisen tuloksen vuonna 2024

Jaa

Operatiivinen tulos oli 1,1 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan ylijäämä nosti kokonaistuloksen 99 miljoonaan euroon.

Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston vuoden 2024 operatiivinen tulos eli tulos ilman sijoitustoiminnan vaikutusta, oli verojen jälkeen 1,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Budjetoitua selvästi parempi tulos selittyy pääosin opetus- ja kulttuuriministeriön 15 miljoonan euron lisärahoituksesta, jonka käyttö ajoittuu tuleville vuosille. Lisäksi alentuneet työnantajamaksut toivat neljän miljoonan euron säästöt yliopistolle.

Sijoitustoiminnan ylijäämä oli 98 miljoonaa euroa, mikä nosti kokonaistuloksen 99 miljoonaan euroon. Sijoitustoiminnan tulokseen sisältyi 82 miljoonaa euroa sijoitusten arvonmuutoksia.

Opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoitus kasvoi 31 miljoonaa euroa.

Helsingin yliopiston osuus OKM-rahoitusmallin kautta tulevasta rahoituksesta pieneni. Osuus pienenee edelleen vuonna 2025.

Täydentävä rahoitus teki jälleen ennätyksen ja oli yhteensä 352 miljoonaa euroa. Tästä tutkimusrahoitusta oli 257 miljoonaa euroa. Noin puolet tutkimusrahoituksesta on Suomen Akatemian rahoitusta, yhteensä 125 miljoonaa euroa.

Yliopiston operatiiviset kulut nousivat yhteensä kolme prosenttia.

Helsingin yliopiston arvopaperisalkun tuotto oli +18,1 prosenttia vuonna 2024. Salkun arvo oli vuoden lopussa 789 miljoonaa euroa.

Helsingin yliopiston hallitus päätti loppuvuodesta 2023 lisätä sijoitustoiminnan tuotonjakoa perustehtävään vuosittain enintään noin 10 miljoonalla eurolla vuosina 2024−2028. Ylimääräinen tuotonjako kohdistetaan tutkimuksen tukemiseen. Vuonna 2024 rahaa jaettiin yhteensä 7,2 miljoonaa euroa.

Helsingin yliopiston vuoden 2024 tilinpäätös vahvistettiin hallituksen kokouksessa 16.4.2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marjo Berglund, kvestori, marjo.berglund@helsinki.fi, p. 0294122213

Linkit

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye