MTK:n Viljanen: Halpuutus tyhjentää kaupan hyllyjä

Jaa

MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen varoittaa ruuan halpamyynnin jatkuessaan tyhjentävän kaupan hyllyjä kotimaisista elintarvikkeista.

”Kysyntää on, mutta halpuutettu tuotanto ei riitä vastaamaan siihen. Lienee oikeutettua sanoa, että kahdella kauppajätillämme ei tunnu olevan kotimaata, vaan näemmä valmius korvata kotimaista surutta ulkomaisella”, Viljanen totesi avatessaan MTK:n valtuuskunnan kokouksen keskiviikkona Espoossa.

Eerikki Viljanen MTK:n valtuuskunnassa 9.4.
Eerikki Viljanen MTK:n valtuuskunnassa 9.4. MTK Materiaalipankki Kiakki oikeudet kuvan käyttöön.

Viime viikkoina mediassa on kohuttu naudan jauhelihan loppumisesta. Kotimaisen tuotannon laskulle Viljanen näkee selvän syyn.

”Tuotannon kannattamattomuus. Suomen tuottajahinnat ovat merkittävästi EU:n keskiarvoa alhaisempia – maakohtaisessa vertailussa erot ovat niin suuria, että niitä on vaikea uskoa edes todeksi”, Viljanen hämmästeli.

”Tällä hetkellä suomea kiertävät selittelevät tuotantoneuvojat ja ulkomaiset halvan lihan ja halpojen eläinten tänne vetämät ostajat Baltiasta ja Puolasta. Onko todellakin niin, että entisen Varsovan liiton ostovoima on ajanut suomalaisen kuluttajan ostovoiman edelle?”, Viljanen jatkoi.

Viljasen mukaan ilman perustavanlaatuista muutosta ruokaketjun tulonjakoon, ei suomalainen tuotanto selviydy ja menesty näissä haastavissa olosuhteissa. Vaikeasta tilanteesta huolimatta hän uskoi, että valtaosa viljelijöistä lähtee tänäkin keväänä uuteen satokauteen toiveikkaina. Muutos markkinoilla on kuitenkin välttämätön.

”Maauskon varaan on rakennettu tulevaisuuden silta vaikeuksien yli. Suuri kysymys kuuluukin nyt, miten rakentaa tätä tulevaisuuden siltaa nyt, kun tuntuu että vastarantaa ei näy”, Viljanen totesi.

Lisätietoja:
Eerikki Viljanen, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, 050 525 2727

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote

Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.

Lakko lihataloissa johtaa eläinruuhkaan maatiloilla8.4.2025 09:52:52 EEST | Tiedote

Elintarvikealalla viime yönä alkanut työtaistelu sulkee useita isojen lihatalojen teuraslinjoja. Kolme vuorokautta kestävä lakko aiheuttaa kasvavien eläinten ruuhkaa etenkin emakko- ja lihasikaloissa. MTK vetoaa Suomen Elintarviketyöläisten Liittoon (SEL) ja Elintarviketeollisuusliittoon (ETL), että ne hakisivat työtaistelustaan huolimatta kaikki keinot eläinruuhkan välttämiseksi. Maatiloilla ei tähän keinoja ole.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye