Urheiluseuraharrastaminen siirtyy sukupolvelta toiselle

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1980–1992 lapsuutta ja nuoruutta eläneiden vanhempien urheiluseuraharrastamista ja sen yhteyttä heidän lastensa harrastuneisuuteen vuosina 2018–2020. Tutkimuksen tarkoituksena oli valottaa tekijöitä, jotka ovat yhteydessä liikunnallisen elämäntavan muotoutumiseen suomalaisessa väestössä.

Havaittu sukupolvien välinen yhteys liikuntaseuraharrastamisessa oli riippumaton lasten sukupuolesta, painoindeksistä, kroonisista sairauksista, sisarusten määrästä, asuinalueesta sekä vanhempien koulutuksesta tai tulotasosta. 

”On mielenkiintoista, että esimerkiksi perheen koko ja taloudellinen tilanne eivät heikentäneet urheiluseuraharrastuneisuuden välisiä yhteyksiä sukupolvien välillä lapsuudessa”, yliopistotutkija Kaisa Kaseva Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisesti tiedekunnasta sanoo. 

Nuoruudessa yhteys heikkenee

Vaikka yhteys liikuntaseuraharrastuneisuudessa sukupolvien yli oli selkeä lapsuudessa, se ei enää ollut yhtä vahva myöhemmässä nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa.

Tämä voi johtua siitä, että tässä ikävaiheessa monet muutkin aktiviteetit houkuttelevat nuoria, ja vanhempien näkemysten lisäksi vaikuttavat kavereiden mielipiteet. Lisäksi urheiluseuraharrastaminen voi muuttua vaativammaksi ja kilpailullisemmaksi, minkä vuoksi osa nuorista saattaa keskeyttää seuraharrastamisen. 

“Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että systemaattista harjoittelua tai kilpailuja tulisi seuratoiminnassa vähentää”, Kaseva huomauttaa. "Näiden oheen kannattaa kuitenkin jatkaa myös kevyempien, mahdollisesti lähinnä hauskanpitoon liittyvien aktiviteettien kehittämistä mahdollisimman monen nuoren motivoimiseksi.”

Tukea perheille ja urheiluseuraharrastamiselle

Tutkimus korostaa, että vanhempien urheiluseuraharrastuneisuuden tukeminen voi olla avainasemassa liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. 

“Erityisesti kouluikäisten lasten vanhempien myönteisiä asenteita urheiluseuraharrastamista ja liikkumista kohtaan tulisi vahvistaa, sillä ne voivat vaikuttaa siihen, millaisia aktiviteetteja vanhemmat tarjoavat ja organisoivat lapsilleen”, Kaseva korostaa. ”Suoraan lapsille suunnattujen liikuntainterventioiden kehittämistä on myös hyvä jatkaa." 

"Kun tiedämme, että vanhempien urheiluseuraharrastaminen voi siirtyä eteenpäin, voidaan toivoa, että nykyisten kouluikäisten lasten urheiluseuraharrastuneisuus siirtyisi taas tuleville sukupolville.” 

Tutkimus on osa vuonna 1980 käynnistettyä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta, jota laajennettiin kolmen sukupolven tutkimukseksi viimeisimmässä seurannassa vuonna 2018. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin kahdelta sukupolvelta kerättyä kyselyaineistoa urheiluseuraharrastamisesta sekä harrastamiseen liittyvistä sosiodemografisista ja -ekonomisista tekijöistä. 

Julkaisu on luettavissa osoitteessa: https://journals.humankinetics.com/view/journals/jpah/aop/article-10.1123-jpah.2024-0368/article-10.1123-jpah.2024-0368.xml 

Lisätietoja:

Yliopistotutkija Kaisa Kaseva,  
Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta
ja Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta

kaisa.kaseva@helsinki.fi
+358443077737