Eksynyt hirvi voi yllättää tiellä – pysy tarkkana ratissa
Kevät ja alkukesä ovat aikaa, jolloin nuoret hirvieläimet etsivät itselleen uusia elinalueita. Kokemattomat yksilöt voivat harhautua taajamiin ja vilkkaasti liikennöidyille teille, mikä lisää onnettomuusriskiä.
– Usein kyseessä on nuori hirvieläin, joka on juuri itsenäistynyt emostaan. Se voi liikkua uteliaasti asutuksen läheisyydessä ja vaikuttaa hämmentyneeltä, kertoo hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne Suomen riistakeskuksesta.
Erityisesti taajamiin eksyneet eläimet saattavat käyttäytyä arvaamattomasti ja säikähtäessään paeta hallitsemattomasti, mikä aiheuttaa vaaraa sekä autoilijoille että eläimelle. Tällaisissa tilanteissa poliisi ja riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) pyrkivät ohjaamaan eläimen turvallisemmille alueille.
Hirvieläinkolarista ilmoitettava aina hätäkeskukseen
Jos auto osuu hirvieläimeen, onnettomuudesta on välittömästi ilmoitettava hätäkeskukseen numeroon 112 – myös silloin, jos törmäys näyttää lievältä. Pienikin osuma voi aiheuttaa eläimelle vakavia vammoja.
– Ilman ilmoitusta loukkaantunut eläin voi jäädä kärsimään, jos sen jäljittämiseen ei päästä ajoissa, Rinne painottaa.
Helpoiten ilmoitus onnistuu 112 Suomi -sovelluksella, joka välittää hätäkeskukselle tarkan sijainnin.
Hätäpuhelu käynnistää SRVA-toimijoiden toimet: he joko noutavat kuolleen eläimen tai jäljittävät loukkaantuneen yksilön koirien avulla. Tarvittaessa loukkaantunut eläin lopetetaan eläinsuojelullisista syistä.
Muistilista: Näin toimit hirvieläinkolarin sattuessa
- Huolehdi loukkaantuneista. Tarkista mahdolliset henkilövahingot ja soita tarvittaessa apua.
- Estä lisäonnettomuudet käyttämällä hätävilkkuja ja varoituskolmiota.
- Soita hätänumeroon 112 ja ilmoita tarkka sijainti.
- Merkitse onnettomuuspaikka riistaonnettomuusmerkillä tai muulla näkyvällä merkillä eläimen poistumissuuntaan.
Tutustu SRVA-toimintaan ja katso esittelyvideo (riista.fi)
Lataa ja tulosta autoosi riistaonnettomuusmerkki (riista.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti RinneHirvitalousaluesuunnittelija
Puh:0294312344antti.rinne@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
En vilsen älg kan dyka upp på vägen – var uppmärksam bakom ratten14.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Våren och försommaren är den tid på året när unga älgar söker nya levnadsområden. Oerfarna individer kan förirra sig till tätorter och livligt trafikerade vägar, vilket ökar risken för olyckor.
Finlands viltcentral testar björnsäkra soptunnor9.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands viltcentral startar ett test av björnsäkra sopkärl för att minska björnbesök på gårdar och runt soptunnor. Målet är att med hjälp av nya tekniska lösningar och rådgivning förebygga möten mellan björnar och människor.
Suomen riistakeskus testaa karhuturvallisia jäteastioita9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus käynnistää karhuturvallisten jäteastioiden testauksen vähentääkseen karhujen vierailuja pihoilla ja roska-astioilla. Tavoitteena on ennaltaehkäistä karhujen ja ihmisten välisiä kohtaamisia uusien teknisten ratkaisujen ja neuvonnan avulla.
Kutsu medialla: Karhuvahinkojen ennaltaehkäisy – esittelyssä karhunkestävä roska-astia1.4.2025 08:40:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Ylämyllylle Liperiin kuulemaan ajankohtaista tietoa karhuvahinkojen ennaltaehkäisystä. Kevään edetessä ensimmäiset karhut ovat heränneet talviuniltaan ja etsineet ravintoa läheltä ihmisasutusta, myös roska-astioita tonkimalla. Medialle tarkoitetussa tilaisuudessa esitellään karhunkestävä roska-astia, joka on yksi kehitteillä oleva keino ehkäistä karhujen hakeutumista asutuksen läheisyyteen ravinnon perässä.
Den tidiga våren väcker björnarna – så skyddar du biodlingen mot skador19.3.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Björnarna börjar vakna ur vintersömnen, och hungriga individer kan orsaka skador på biodlingar. Det effektivaste skyddet är elstängsel, vars funktion är viktig att säkerställa inför våren. Biodlare kan beställa stängseltillbehör avgiftsfritt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme