BURGER KING® ensi kesänä mukana Tuskassa
Burger King ja Tuska Festival sopivat kingin diilin ja sen seurauksena Burger King -ravintola nähdään ensi kesänä ensimmäistä kertaa festivaalialueella.

Burger King valloittaa ensi kesänä Tuska Festival -kansan ainutlaatuisella ulkoilmaravintolalla, joka rakennetaan Tuskan ajaksi festivaalialueelle. Tuska Festival järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna 27.–29.6. tuttuun tapaan Helsingin Suvilahdessa.
Burger King -ravintola on täysin uusi lisäys Tuskan laadukkaisiin ravintola- ja juomapalveluihin. Se tulee tarjoamaan tietysti parhaat liekillä grillatut tuotteet metallikansan makuun.
"Olemme innoissamme, että voimme tarjota festivaaliyleisölle herkullista pikaruokaa, joka tukee tapahtuman ainutlaatuista tunnelmaa ja että pääsemme osaksi elämyksellistä festivaalikokemusta", Burger Kingin liiketoimintajohtaja Siru Kalpio kertoo.
Kolmen festaripäivän aikana Tuskassa vierailee noin 60 000 kävijää ja noin 60 bändiä. Yhteistyötä Burger Kingin ja Tuskan välille on suunniteltu pitkään ja nyt tänä kesänä se vihdoin toteutuu.
"Yhteistyö on meille hieno tapa kokeilla uutta ja saada näkyvyyttä kulttuurisesti merkittävässä tapahtumassa. Näin myös vahvistamme yhteyttä rohkeaan, kokeilevaan kohderyhmään", Kalpio jatkaa.
"On mahtavaa päästä vihdoin yhdistämään kaksi ikonista brändiä ja samalla ruokkia nälkäisiä festarivieraita", Tuska Festivalin promoottori Jouni Markkanen sanoo.
Burger Kingissä ainutlaatuinen ruoka ja elämykset ovat etusijalla – ja niitä on luvassa myös ulkoilmaravintolassa. Toivottavasti näemme kesällä Tuskassa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Siru Kalpio
Liiketoimintajohtaja
Restel Fast Food Oy
Puh. +358 40 5190233
Email: siru.kalpio@restel.fi
Kuvat

Linkit
BURGER KING®
Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju, jonka ravintoloissa syö maailmanlaajuisesti noin 12 miljoonaa herkuttelijaa päivittäin. Hampurilaisravintolat tunnetaan liekillä grillatuista hampurilaispihveistä ja herkuista, jotka valmistetaan aina tilauksesta. Klassikkotuote, WHOPPER®-hampurilainen, on valmistettu muuttumattomalla reseptillä jo vuodesta 1957.
Tuska-festivaali
Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BURGER KING® Suomi
BURGER KING® avaa uuden ravintolan Mall Of Triplaan27.6.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Grilli kuumenee pian myös Pasilassa, kun Burger King avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Triplaan syksyllä 2024.
BURGER KING® avaa lippulaivaravintolansa Citycenteriin8.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Liekehtivän kuumia uutisia – Burger Kingin uusi lippulaivaravintola avataan loppuvuodesta parhaalle näköalapaikalle Helsingin Citycenteriin.
BURGER KING® avaa uuden ravintolan Redin kauppakeskukseen30.1.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Polttaa, polttaa – liekillä grillatut burgerit saapuvat Kalasatamaan, kun BURGER KING® avaa uuden ravintolan Kauppakeskus Rediin.
BURGER KING® saapuu Kokkolaan – uusi ravintola avataan loppuvuodesta8.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Liekillä grillatut hampurilaiset saapuvat pian myös Kokkolaan! BURGER KING® avaa ensimmäisen ravintolansa Keski-Pohjanmaalle loppuvuoden aikana – Kokkolaan avautuva BURGER KING® on ketjun 64. ravintola Suomessa.
BURGER KING® saapuu vihdoin Rovaniemelle30.8.2022 13:28:26 EEST | Tiedote
Uusi, kauan odotettu ravintola avaa ovensa keskustan Koskikadulla loppuvuoden 2022 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme