Nuorten into hakea kesätöihin kasvaa – 74 % aikoo hakea kesätöitä
Yhä suurempi osa nuorista suunnittelee hakevansa kesätöihin vuonna 2025, selviää NYT Nuorten tulevaisuusraportista. Lähes 5 000 yläkoululaisen, lukiolaisen ja ammattiin opiskelevan vastauksista käy ilmi, että 74 % aikoo hakea kesätöitä tulevana kesänä. Osuus on noussut tasaisesti: vuonna 2023 vastaava luku oli 70 %, ja vuonna 2021 vain 65 %.

Kesätyöaikeet ovat yleistyneet kaikilla kouluasteilla, erityisesti yläkoululaisilla ja ammattioppilaitosten opiskelijoilla, joiden kiinnostus on kasvanut noin 10 prosenttiyksikköä vuodesta 2021. Tytöt (77 %) ja lukiolaiset (83 %) ovat kaikkein innokkaimpia hakijoita. Myös yrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret suhtautuvat positiivisesti kesätöiden hakemiseen.

Perhetausta ja usko omiin kykyihin vaikuttavat
Nuorten taustat ja asenteet vaikuttavat merkittävästi kesätyöintoon. Ne, joiden molemmat vanhemmat käyvät töissä, hakevat kesätöitä keskimääräistä useammin (76 %). Lisäksi nuoren myönteinen suhtautuminen työelämään ja usko omiin kykyihin ennustavat kesätyöhön hakeutumista.
Kesätöihin hakevien osuus on pienempi niiden joukossa, joiden vanhemmat eivät käy töissä (näistä 66 % aikoo hakea) sekä niillä vastaajilla, jotka eivät tiedä vanhempiensa työtilanteesta (näistä kesätyötä aikoo hakea 64 %). Vastaajat, jotka ilmoittivat sukupuolekseen muu, hakevat kesätöitä myös selvästi vähemmän eli heistä 60 % aikoi hakea töitä.
Alueellisia eroja kesätyöintoon
Kesätyöhalukkuudessa näkyy alueellisia eroja. Innokkaimmin kesätöihin hakeudutaan Länsi-Suomessa, jossa 85 % nuorista aikoo hakea kesätöitä. Toinen aktiivisimpiin lukeutuva alue on Itä-Suomi, jossa kesätyöintoa löytyy noin 81 % nuorista.
Alla prosenttiosuudet alueittain sen mukaan, kuinka moni on hakeutumassa kesätöihin:
- Länsi-Suomi: 85 %
- Itä-Suomi: 81 %
- Keski-Suomi: 79 %
- Pohjois-Suomi: 77 %
- Savo: 75 %
- Varsinais-Suomi: 73 %
- Uusimaa: 71 %
- Pirkanmaa: 69 %
Vaihtoehtona myös kesäyrittäjyys
Jos palkkatyötä ei löydy, vaihtoehtoja on silti olemassa. NYT Nuorten tulevaisuusraportin mukaan yrittäjyys kiinnostaa yhä useampaa nuorta: Kyselyn mukaan vuonna 2024 peräti 45 % nuorista kertoi, että voisi toimia yrittäjänä. Tähän tarjoaa tukea esimerkiksi NYTin Kesäyrittäjyysmalli, jonka avulla nuoret voivat työllistää itsensä jatkamalla lukuvuoden ja Vuosi yrittäjänä -ohjelman aikana perustettua NYT-yritystään tai aloittamalla aivan uuden kesäyrityksen. Osa kaupungeista ja kunnista tarjoaa myös kesäyrittäjyysseteliä, jonka avulla nuoret voivat kokeilla yrittäjyyttä ja työllistää itsensä.
Tietoa kyselytutkimuksesta
Vuoden 2025 NYT Nuorten tulevaisuusraportin kyselyyn vastasi 4 863 nuorta yläkoulusta ja toiselta asteelta. Vastaajista 64 % oli yläkoulusta, 19 % lukiosta ja 17 % ammatillisesta oppilaitoksesta. Nuorten NYT teetti kyselyn yhteistyössä LähiTapiolan kanssa. Kyselyn toteutti Taloustutkimus alkuvuodesta 2025.
Tulevaisuusraportin seuraavat tulokset nuorten ajatuksista työelämää kohtaan ja mitkä alat koetaan kiinnostaviksi julkaistaan tiistaina 21.5.2025. Tulosten julkaisua voi seurata etälähetyksenä klo 13-14.30 ja materiaalit löytyvät sivulta nuortennyt.fi/tulevaisuusraportti
Lisätietoja:
Riikka Ahonvala
Asiantuntija, nuorten työelämäosaaminen
riikka.ahonvala@nuortennyt.fi
050 5242 568
Kaisa Huikuri
Viestintäjohtaja
kaisa.huikuri@nuortennyt.fi
045 7734 9347
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, joka edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme täydennyskoulutuksia. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa. Nuorten NYT -järjestömme perustettiin kesäkuussa 2023, kun Nuori Yrittäjyys ry ja Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Pirkanmaan aluekilpailusta finaaliin seitsemän NYT-yritystä6.3.2025 18:15:17 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 6. maaliskuuta palkittiin Pirkanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Tampereella järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 50 yritystä ja lähes 130 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Tuomaristo valitsi kilpailijoiden joukosta seitsemän yritystä, joiden tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Karri Kolehmainen Juhannuskylän koulusta Tampereelta.
Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta finaaliin sisustuslamppujen valmistaja6.3.2025 16:38:48 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -aluekilpailussa palkittiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Pääpalkinnon ja paikan finaaliin pokkasi Fredrik NYT Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Enni Sysilampi-Hautala, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedusta.
Tävlingen Våga vara företagsam för unga 2025: 12 företag från Nyland fortsätter till finalen5.3.2025 17:41:04 EET | Tiedote
Sammanlagt 128 övningsföretag som unga grundat (UF-företag) och över 320 unga från Nyland deltog i det regionala Våga vara företagsam-evenemanget i Esbo. Det regionala evenemanget är en del av en riksomfattande evenemangshelheten och ordnades den 5 mars 2025. Bland de deltagande företagen valde juryn, som bestod av experter från företagsvärlden, totalt 12 UF-företag som fortsätter till finalen i Helsingfors i april. Vid evenemanget tilldelades läraren Kirsi Vuonnala från Mercuria det regionala priset för Årets lärare i företagsamhetsfostran i Nyland.
Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Uudenmaalta finaaliin kaksitoista harjoitusyritystä5.3.2025 16:41:44 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 5. maaliskuuta palkittiin Uudenmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Espoossa järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 320 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Liike-elämän asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi kilpailijoiden joukosta 12 yritystä. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Kirsi Vuonnala Mercuria kauppaoppilaitoksesta.
Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluekilpailusta finaaliin jatkaa kaksi harjoitusyritystä27.2.2025 18:55:57 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 27. helmikuuta palkittiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Raisiossa järjestettyyn tapahtumaan osallistui 20 yritystä ja noin 45 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kahden yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Kaisa-Kreetta Tervaselkä Porin lyseon koulusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme