Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: EU:n ”puhtaat tullit” vähentäneet päästöintensiivisten tuotteiden tuontia, mutta joutuneet kauppariitojen kapulaksi

Jaa

EU:n hiilirajamekanismiin kuuluvien tuotteiden tuonti on vähentynyt suhteessa muuhun tuontiin, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta.  Hiilirajamekanismi on suunniteltu täydentämään EU:n päästökauppajärjestelmää ja edistämään vähäpäästöisemmän tuotannon käyttöönottoa myös unionin ulkopuolella. Mekanismin asettamien ”puhtaiden tullien” toteutustapa on kuitenkin hallinnollisesti raskas ja ne voivat osaltaan kiihdyttää myös Trumpin käynnistämää globaalia kauppasotaa.

Hiilirajamekanismi on vähentänyt sen alaisten tuotteiden tuontia EU:n ulkopuolisista maista ja lisännyt EU:n sisäisiä hankintoja, toteavat Etlan tutkijat Tero Kuusi, Maria Wang, Mika Pajarinen ja Ville Kaitila.
Hiilirajamekanismi on vähentänyt sen alaisten tuotteiden tuontia EU:n ulkopuolisista maista ja lisännyt EU:n sisäisiä hankintoja, toteavat Etlan tutkijat Tero Kuusi, Maria Wang, Mika Pajarinen ja Ville Kaitila.

Euroopan unioni on jo parinkymmenen vuoden ajan ottanut käyttöön mekanismeja, jotka pyrkivät vähentämään tuotannosta ja kulutuksesta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Hiilirajamekanismin (CBAM) tarkoitus on täydentää EU:n päästökauppajärjestelmää ja vähentää ns. hiilivuodon riskiä. Mekanismi velvoittaa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien tiettyjen hiili-intensiivisten tuotteiden maahantuojat raportoimaan tuontituotteiden tuotannossa syntyvät päästöt ja ostamaan vastaavan määrän päästöoikeuksia.

Hiilirajamekanismiin kuuluvat tuotteet ovat sementtiä, sähköä, lannoitteita, rautaa ja terästä, alumiinia sekä vetyä. Verrattuna protektionistisiin tulleihin hiilirajamekanismi asettaa periaatteessa ”puhtaan tullin”, sillä se vähentää hiilivuodon riskiä EU:n harjoittaessa yksipuolista ilmastopolitiikkaa.

Hiilirajamekanismi näkyy jo yritysten arjessa. Lokakuussa 2023 alkoi mekanismin ensimmäinen vaihe, jossa yritysten tulee raportoida tuontinsa päästöt, mutta ei vielä maksaa niistä. Vuoden 2026 alusta käynnistyy toinen vaihe, jolloin varsinaisten CBAM-todistusten ostaminen alkaa asteittain. Tänään julkaistussa Etla-tutkimuksessa Puhdas tulli? EU:n hiilirajamekanismin vaikutuksia ja haasteita” (Etla Raportti nro 162) tarkastellaan ensimmäisen vaiheen vaikutuksia.

Tutkimustulosten mukaan hiilirajamekanismi on vähentänyt sen alaisten tuotteiden tuontia EU:n ulkopuolisista maista ja lisännyt EU:n sisäisiä hankintoja. Myös Suomen osalta tulokset viittaavat vastaavaan vaikutukseen. Tosin Suomen tuonti hiilirajamekanismin alaisissa tuotteissa on ollut vähäistä verrattuna kokonaistuontiin, mikä vähentää mekanismin suoraa merkitystä.

Hiilirajamekanismi voi johtaa vastatulleihin

Kansainvälisellä tasolla ”puhtaat tullit” voivat kannustaa muita maita kehittämään omia päästökauppajärjestelmiään ja tukemaan vähäpäästöistä tuotantoa. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että hiilirajamekanismi voi johtaa myös vastatoimiin, kuten vastatulleihin tai muihin kaupan esteisiin, mikä voi vaikuttaa koko EU:n vientikilpailukykyyn.

Koska hiilirajamekanismi ei sisällä vientitukea, se ei suoraan kompensoi päästökaupan aiheuttamaa kilpailuhaittaa EU:n vientiteollisuudelle, muistuttaa Etlan tutkimusjohtaja, FT Tero Kuusi.

— Parhaillaan laajaa epävarmuutta aiheuttaa Yhdysvaltojen kauppapolitiikka ja suurten tullien uhka. Euroopan joutuessa pohtimaan reaktioitaan toisten asettamille tulleille, voisi olla järkevää painottaa ilmastopolitiikan kannalta hyödyllisiä tulleja samalla, kun EU lisää omavaraisuuttaan ja vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista, Kuusi pohtii.

Yritysten ongelmana järjestelmän kustannukset ja monimutkaisuus

Tutkimukseen liitetyssä yrityskyselyssä kysyttiin järjestelmän aiheuttamista hallinnollisista kustannuksista. Yrityskohtainen arvio hiilirajamekanismin kustannuksista oli keskimäärin hieman yli 50 000 euroa. Kustannus myös vaihteli voimakkaasti pienten ja suurten yritysten välillä, pienissä yrityksissä kustannus suhteessa liikevaihtoon oli korkeampi.

Kysyttäessä suurimpia haasteita hiilirajamekanismiin liittyen, yritykset raportoivat järjestelmän monimutkaisuudesta. Yrityskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2024, ja kohdejoukkona olivat vähintään 10 henkeä työllistävät ja yli 2 miljoonan liikevaihdon osakeyhtiöt tai osuuskunnat.

Tulokset korostavat päästötiedonkeruun toteutustavan haasteita. Tutkijoiden mukaan nykyinen toteutusmuoto ei vaikutakaan tehokkaalta, joten järjestelmän mahdollisesti laajentuessa ongelmat olisi ratkaistava.

Nyt julkaistun tutkimuksen on rahoittanut TT-säätiö.

Kaitila, Ville – Kuusi, Tero – Pajarinen, Mika – Wang, Maria: ”Puhdas tulli? EU:n hiilirajamekanismin vaikutuksia ja haasteita” (Etla Raportti 162)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi
Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi
Lataa

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Etlan logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla-tutkimus: Lääkkeiden alennetusta verokannasta tulisi luopua – nykyinen järjestelmä hyödyttää ensisijaisesti ulkomaisia lääkeyrityksiä17.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Apteekkilainsäädäntöä tulisi uudistaa kokonaisuutena yksittäisten muutosten sijasta, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Tänään julkaistussa Etla Muistiossa tutkijat esittävät hallituksen puoliväliriiheen toimenpide-ehdotuksia toimivien apteekkimarkkinoiden edistämiseksi. Tutkijat ehdottavat muun muassa, että lääkkeiden alennetusta arvolisäkannasta luovuttaisiin lääketaksan leikkaamisen sijaan. Lisäksi apteekkitoimiala tulisi siirtää yhteisöverojärjestelmän piiriin, jos apteekkimarkkinoiden määrä- ja sijaintisäätelyä vapautetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye