VR-Yhtymä Oyj

Päiväjunissa on vielä tilaa – vielä ehdit pääsiäisen viettoon junaillen

Jaa

Pääsiäisen junaliikenne on käynnistymässä vilkkaana. Suosituin menoliikenteen päivä on torstai 17.4. Yöjunien odotetaan tänäkin vuonna tulevan täyteen, mutta päiväjunissa on edelleen hyvin tilaa.

Poikkeuksellisen myöhäiseen ajankohtaan sijoittuva pääsiäinen vie lomailijat erityisesti pohjoisen keväthangille. Suosituimpia matkapäiviä ovat torstai 17.4. etelästä pohjoiseen ja paluuliikenteen osalta maanantai 21.4. pohjoisesta etelään. Myös reitit Helsingistä Turkuun ja Tampereelle ovat kysyttyjä. Yksittäisiä lähtöjä lukuun ottamatta etenkin päiväjunissa on vielä hyvin tilaa, ja tulevalle pääsiäiselle odotetaan viime vuotta korkeampia matkustajamääriä.

”Yöjunien hytit ja autopaikat ovat tänäkin vuonna olleet kysyttyjä. Leudon talven päätteeksi moni mielii vielä lumille, ja juna on ympäristöviisas ja vaivaton tapa suunnata pohjoiseen. Matkaketjuilla samalle lipulle voi ostaa paikan yhteysbussiin, mikä tarjoaa ilman omaa autoa matkustaville entistä laajemman valikoiman matkakohteita esimerkiksi luontokohteisiin tai hiihtokeskuksiin. Päiväjunalla on kätevää suunnata sukuloimaan tai retkelle lähikaupunkeihin”, sanoo VR:n kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä.

Kaukoliikenteen yhteysbussien lippuja voi ostaa junalipun oston yhteydessä VR.fi-sivustolta. Reittiä voi hakea suoraan haluamaltaan lähtöasemalta perille kohteeseen, jolloin osa matkasta taittuu junalla ja osa bussilla. Matkahaku näyttää parhaan junayhteyden sekä tarjoaa mahdollisuuden lisätä bussimatkan samalle tilaukselle.

Herkkuyllätyksiä pääsiäisen menoliikenteeseen

VR ilahduttaa menoliikenteen matkustajia Helsingin päärautatieasemalla torstaina 17.4.2025 klo 14-18. Lisäksi samana päivänä lähtevissä kaukoliikenteen junissa matkustajille on luvassa pääsiäispupun piilottamia suklaisia yllätyksiä.

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

Tutkimusyritys Omnitele mittasi, miten netti toimii junissa: VR-wifillä nettiyhteys on parempi kuin matkapuhelinverkoissa13.3.2025 14:48:54 EET | Tiedote

Riippumattoman tutkimusyrityksen Omnitelen tuoreiden mittausten mukaan VR:n uudistettu wifi toimii varsin kattavasti junissa. Hyvälaatuinen, junan uutta wifiä käyttävä nettiyhteys (yli 5 Mbit/s) saavutettiin 95 prosentilla rataosuuksista suoritetuista mittauksista. Junamatkustajien tyytyväisyys VR-wifiin on parantunut selvästi viime vuodesta. Eri rataosuuksilla on wifin ja mobiiliverkkojen kuuluvuudessa merkittäviä eroja.

VR uudistaa matkustusluokat – raiteilta saa entistä yksilöllisempää palvelua12.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote

VR:n lisäpalvelulliset matkustusluokat tunnistaa jatkossa Ekstra-nimestä. Tutun Eko-perusmatkustusluokan rinnalle tulevat uudet matkustusluokat Ekstra Rauhallinen, Ekstra Rento ja Ekstra Plus, joiden lisäpalveluilla matkastaan voi räätälöidä juuri itselleen sopivan. Samalla Ekstra-luokkien lippujen hinnoittelu muuttuu dynaamiseksi ja aiemmin varaamalla paikan voi saada entistä edullisemmin.

VR Pendolino Plus -junat aloittavat liikennöinnin Helsingistä Turkuun ja Ouluun vuoden lopulla27.2.2025 11:00:12 EET | Tiedote

Aiemmin Allegro-nimellä tunnetut junat alkavat liikennöidä VR:n kaukoliikenteen reiteillä Helsingistä Turkuun ja Ouluun. Junien nimi on jatkossa Pendolino Plus. Samalla VR tuo raiteille uuden, entistä palvelevamman Ekstra Plus -matkustusluokan. Kalusto aloittaa liikennöinnin vuoden 2025 lopulla. VR kertoo tarkemmin lipunmyynnin ja liikennöinnin käynnistymisen aikatauluista ennen kesää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye