Oulun yliopisto

Masennus- ja ahdistusoireet lisäävät riskiä vapautukselle varusmiespalveluksesta

Jaa

Oulun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan masennuksen ja ahdistuksen oireet ovat yhteydessä heikompaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä suurempaan todennäköisyyteen saada lykkäystä tai vapautus varusmiespalveluksesta jo kutsuntavaiheessa. Tutkija Jan Silvalan mukaan masennus- ja ahdistusoireita tulisi seuloa kutsuntalääkärintarkastuksissa nykyistä useammin.

Kuva: Oulun yliopisto / Rami Hanafi
Kuva: Oulun yliopisto / Rami Hanafi Kuva vapaasti käytettävissä lähde mainiten, kun uutisoi tiedotteesta.

Tutkimus julkaistiin Nordic Journal of Psychiatry -lehdessä ja se toteutettiin yhteistyössä Oulun, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistojen sekä ODL Liikuntaklinikan kanssa. Tutkijat tarkastelivat masennus- ja ahdistusseulontakyselyissä havaittujen oireiden yhteyttä varusmiespalveluskelpoisuuteen ja itsearvioituun sosiaalisen vuorovaikutuksen.

Tutkimukseen osallistui 2614 nuorta miestä vuoden 2014 kutsunnoissa Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Lapin ja Ylä-Lapin alueilla. Osallistujat vastasivat tutkimusta varten laadittuun kyselyyn, jossa kartoitettiin muun muassa terveyttä, mielenterveyttä, fyysistä aktiivisuutta sekä sosiaalisia taitoja. Sosiaalista vuorovaikutusta arvioitiin esimerkiksi kysymällä, kokevatko nuoret vaikeuksia huumorin ymmärtämisessä, ryhmäkeskusteluihin osallistumisessa tai kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Vapautetuilla ja lykkäyksen saaneilla miehillä esiintyi enemmän masennus- ja ahdistusoireita kuin palveluskelpoisiksi todetuilla. Myös palveluskelpoisilla miehillä esiintyi oireita, esimerkiksi noin 12 prosentilla ilmeni vähintään lieviä ahdistusoireita.

”Tutkimuksen tulokset korostavat mielenterveyden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitystä varusmiespalveluksen suorittamisessa”, sanoo Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Jan Silvala. ”Kyseessä on tiettävästi yksi ensimmäisistä tutkimuksista, jossa on osoitettu yhteys masennus- ja ahdistusoireiden sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen välillä nuorilla miehillä. Aiemmassa tutkimuksessamme olemme lisäksi havainneet, että heikot kielelliset ja vuorovaikutustaidot ovat yhteydessä palveluksesta vapauttamiseen tai sen lykkääntymiseen”.

Mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö ovat yleisimpiä syitä sille, miksi nuori jättää suorittamatta varusmiespalveluksen tai palvelus keskeytyy. Asevelvollisrekisterin mukaan viime vuonna yli puolella kutsunnoissa vapautetuista oli ongelmia mielenterveyden, päihteiden tai käytöksen kanssa. Nämä ongelmat ovat yleistyneet viime vuosina.

Silvala ehdottaa masennus- ja ahdistusoireiden seulontaa kyselyiden avulla osana kutsuntalääkärintarkastusta. Hänen mukaansa seulontaa tulisi tehdä nykyistä useammin, jotta voitaisiin tunnistaa oireilu ja ohjata nuoria ajoissa julkisten mielenterveyspalveluiden piiriin.

Lisää tutkimusta tarvitaan siitä, kuinka mielialaoireista tai heikoista vuorovaikutustaidoista kärsivät nuoret miehet suoriutuvat varusmiespalveluksesta.

Tutkimus on osa Nuoret Pohjoisessa -hanketta, joka keskittyy nuorten miesten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä hyvinvointiin. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, joihin puuttumalla voitaisiin tukea nuorten suoriutumista varusmiespalveluksessa.

Tutkimusjulkaisu: Silvala, J., Korpelainen, R., Koivumaa-Honkanen, H., Sirkiä, C., Parkkola, K., Yliherva, A., Taanila, A., & Hurtig, T. (2025). Self-reported depressive and anxiety symptoms associated with fitness for military service and social-communicative skills in young Finnish men. Nordic Journal of Psychiatry, 1–9. https://doi.org/10.1080/08039488.2025.2475932

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väitöskirjatutkija Jan Silvala, Oulun yliopisto, 040 5227944, jan.silvala@student.oulu.fi

Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Sota meissä – Lapin sotaa muistellaan Arktikumissa 26. huhtikuuta16.4.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Huhtikuun lopussa tulee kuluneeksi 80 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Lapin sota on merkittävä ajanjakso, joka on jättänyt jälkensä niin Suomen historiaan kuin yksittäisten perheiden ja ihmisten muistoihin. Sodan vaikutukset pysyvät lappilaisten mielissä ja elämässä: ne ulottuvat tähän päivään muistojen ja tarinoiden kautta. Rovaniemellä Arktikumin Polarium-salissa järjestetään ”Sota meissä – muistoja Lapin sodasta” -tilaisuus lauantaina 26.4.2025 kello 12–16.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye