Joulusta tulossa tiukka vähävaraisille lapsiperheille – avuntarve kasvaa
26.11.2025 07:05:00 EET | Pelastakaa Lapset ry | Tiedote
Pelastakaa Lapset varoittaa: joulusta on tulossa pienituloisille lapsiperheille synkin vuosiin. Lapsen ääni 2025 -kyselyssä näkyy kasvava taloudellinen hätä – lapset ja nuoret kertovat jopa ruoan ja saippuan puutteesta. Myös Pelastakaa Lasten paikallisyhdistykset raportoivat avuntarpeen kasvusta ympäri Suomen.

Pelastakaa Lasten marraskuussa julkaisema Lapsen ääni 2025 -raportti paljastaa syvenevän eriarvoisuuden suomalaisissa lapsiperheissä. Yli puolet (57 %) pienituloisten perheiden lapsista kertoo taloudellisen tilanteen heikentyneen viime vuosina.
Tällä hetkellä pienituloisissa perheissä asuu 123 000 lasta ja määrän arvioidaan kasvavan yli 30 000 lapsella sosiaaliturvaleikkausten seurauksena. Kun hyvätuloisten perheiden lapset voivat harrastaa, ostaa vaatteita ja matkustaa, pienituloisissa perheissä vältellään maksullisia aktiviteetteja – monilla on pulaa jopa ruuasta ja perushyödykkeistä, kuten suihkusaippuasta.
”Jos aiemmin jääkaappi tyhjeni viikkoa ennen palkkapäivää, nyt se tyhjenee jo kuun puolessa välissä. Ruuan lisäksi pienituloisten perheiden lapsilla on pulaa myös hygieniatarvikkeista. Kyselyssä nousee esiin, kuinka lapset ja nuoret eivät voi käydä suihkussa niin useasti kuin haluaisivat, kun suihkusaippuaan ja shampooseen ei ole aina varaa”, kertoo Pelastakaa Lasten lapsiperheköyhyyden erityisasiantuntija Aino Sarkia.
Joulun avunpyyntöjen aikaisuus yllätti Vantaalla
Kiristynyt taloudellinen tilanne näkyy hälyttävällä tavalla Pelastakaa Lasten paikallisyhdistyksissä. Esimerkiksi Vantaan paikallisyhdistys raportoi alueen lapsiperheiden määrän kasvaneen avunhakijoissa, mikä näkyy myös kumppaneiden toiminnassa. Joulun osalta ensimmäiset avunpyynnöt tulivat jo lokakuun lopussa, mikä on poikkeuksellisen varhain.
“Vantaalla yksinhuoltajat ovat perinteisesti olleet yksi suurimmista ryhmistä harrastustukihakemuksissa, mutta nyt näemme yhä enemmän myös kahden vanhemman perheitä. Elinkustannusten nousu, työttömyys ja velkaantuminen pakottavat perheitä pohtimaan lasten harrastusten jatkamista. Avunpyynnöistä heijastuu tänä vuonna poikkeuksellista epätoivoa: perheillä on nyt pulaa perustarvikkeista, kuten ruoasta, vaatteista ja vaipoista”, sanoo Vantaan Pelastakaa Lasten hallituksen jäsen Heidi Blomberg.
Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräyksellä apua perheiden arkeen
Joulukeräykseen lahjoitetuilla varoilla Pelastakaa Lapset jakaa pienituloisille perheille muun muassa ruokalahjakortteja ja lapsille harrastustukea. Lisäksi lahjoitusten avulla tarjotaan nuorille matalan kynnyksen keskustelutukea verkossa sekä lapsille tukihenkilöitä, sporttikummeja, kummikoteja ja lomakoteja.
”Joulukeräykseen osallistuminen on helppo ja konkreettinen tapa auttaa. Lahjakortti ruokakauppaan antaa perheille vapauden hankkia juuri sitä, mitä he eniten kaipaavat. Yhdessä voimme olla lasten tukena tänä jouluna ja ympäri vuoden. Pienikin lahjoitus voi olla suuri teko”, muistuttaa Pelastakaa Lasten viestintä- ja varainhankintajohtaja Sanna Kuusisto.
Joulukeräykseen voivat osallistua niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin. Keräys löytyy verkosta osoitteesta: pelastakaalapset.fi/joulu
Lahjoituksen voi tehdä myös tekstiviestillä lähettämällä viestin JOULU20 numeroon 16499 (20 €) tai lahjoittamalla halutun summan MobilePaylla numeroon 86400.
Lisätietoja:
Vuonna 2024 Pelastakaa Lapset tavoitti yli 75 000 lasta Suomessa. Järjestörahoitusten leikkausten myötä yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoituksilla on entistä suurempi merkitys lasten ja perheiden tukemisessa.
Tulevana lauantaina 29.11. klo 19.30 MTV3-kanavalla esitettävässä Masked Singer Suomi: Pelastakaa Lasten joulu -jaksossa nähdään, mikä merkitys lahjoittajien avulla on lapsille ja perheille Suomessa. Hyvää tekevässä jaksossa tavataan myös kolme täysin uutta hahmoa: Pipari, Lahjasäkki ja Kynttilä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SarkiaErityisasiantuntija, lapsiperheköyhyysPelastakaa Lapset ry
Puh:050 575 0289aino.sarkia@pelastakaalapset.fiSanna KuusistoViestinnän ja varainhankinnan johtajaPelastakaa Lapset ry
Puh:+35845 104 6633sanna.kuusisto@pelastakaalapset.fiKuvat

Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Taloudellinen ahdinko ja yksinäisyys ajavat ukrainalaisperheitä takaisin rintama-alueille9.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Yli 1,6 miljoonaa ihmistä on palannut Ukrainan rintama-alueille, vaikka taistelut jatkuvat ja paluuseen liittyy riskejä. Pelastakaa Lasten selvityksen mukaan paluun taustalla ovat taloudellinen ahdinko sekä ikävä omaa kotia ja yhteisöä kohtaan.
Lähi-idän tilanne pahentaa Somalian nälkäkriisiä31.3.2026 17:10:40 EEST | Tiedote
Elintarvikkeiden, polttoaineen ja veden hinnat Somaliassa nousivat jyrkästi maaliskuun aikana. Lähi-idän konfliktin vaikutukset syventävät jo valmiiksi hauraan maan humanitaarista tilannetta. Joka kolmas ihminen Somaliassa kamppailee päivittäisen nälän kanssa, Pelastakaa Lapset varoittaa.
Joka viides lapsi Libanonissa joutunut pakenemaan kodistaan kuukauden aikana27.3.2026 12:19:49 EET | Tiedote
Joka viides lapsi Libanonissa on joutunut pakenemaan kodistaan kuukauden sisällä, kun alueen nopeasti kärjistynyt konflikti on ajanut ihmiset laajaan pakoon. Tilanne on muuttumassa kriittiseksi. Perheet pakenevat lähes tyhjin käsin, ja monet heistä ovat jo ennen pakenemistaan olleet täysin humanitaarisen avun varassa vuosia jatkuneen kriisin vuoksi.
Lasten suojelu vaarassa – EU:n väliaikainen CSA-asetus päättyy huhtikuussa19.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lasten suojeleminen seksuaaliväkivallalta verkossa on uhattuna. EU:n väliaikainen asetus, joka sallii verkkopalveluissa lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan vapaaehtoisen havaitsemisen materiaalin poistamiseksi, on päättymässä huhtikuun alussa. Neuvottelut väliaikaisen asetuksen jatkamisesta epäonnistuivat maaliskuun puolivälissä, eikä uudesta pysyvästä asetuksesta olla päästy sopuun. Tämä jättää lapset vaille suojelua myös Suomessa.
Etelä-Sudanissa kiihtyvä väkivalta jättää yhä useammat perheet vaille välttämätöntä apua12.3.2026 16:20:56 EET | Tiedote
Etelä-Sudanin Jonglein osavaltiossa eskaloituva konflikti on pakottanut avustusjärjestöt vetäytymään keskeisiltä alueilta. Tämä on jättänyt perheet syvempään ahdinkoon ja ilman elintärkeitä palveluita, Pelastakaa Lapset raportoi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme