Muutoksia Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikkoihin: Hämeenlinnassa tarjolla etäpalvelua 1.12. alkaen

28.11.2025 10:40:00 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote

Jaa

Digi- ja väestötietoviraston (DVV) palvelupaikkojen määrä muuttuu 1.12. alkaen. DVV sulkee Hämeenlinnan palvelupaikan ja tarjoaa paikkakunnalla jatkossa etäpalvelua. Etäpalvelu mahdollistaa henkilökohtaisen neuvonnan ja ohjauksen saamisen siten, että asiakas ja asiakaspalvelija sijaitsevat eri paikkakunnilla.

Digi- ja väestötietoviraston Hämeenlinnan palvelupaikka.
Digi- ja väestötietoviraston Hämeenlinnan palvelupaikka. Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto on tarjonnut etäpalvelua Hämeenlinnassa 1.9.2025 alkaen. Etäpalveluun varataan aika etukäteen puhelinpalvelusta. Etäpalvelua on tarjolla perjantaisin klo 13–16 Verohallinnon tiloissa osoitteessa Wähäjärvenkatu 6.  

Etäpalveluun siirtymisen ja palvelupaikkaverkoston muutoksen taustalla ovat valtionhallinnon säästöt ja sähköisen asioinnin yleistyminen. Esimerkiksi vuonna 2024 asioinnista noin 94 prosenttia tapahtui muiden kanavien kautta kuin käyntiasioinnissa. Yhtä aikaa etäpalveluun siirrytään myös Kajaanissa, Kokkolassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Seinäjoella.  

Digi- ja väestötietovirastossa voi asioida paikan päällä Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Palvelupaikat ovat avoinna pääasiassa ajan varanneille. Aika henkilökohtaiselle käynnille varataan etukäteen.  

Etäpalvelussa asiakas ja asiakaspalvelija kohtaavat videoyhteydellä 

Puhelinpalvelussa asiakkaalle voidaan tarvittaessa varata aika etäpalveluun, kun asiakas tarvitsee henkilökohtaista neuvontaa tai ohjausta. Etäpalvelussa on käytännössä kyse siitä, että asiakas saapuu asiointipisteeseen ja saa videoyhteyden Digi- ja väestötietoviraston asiantuntijaan. Etäpalvelu on maksutonta ja saatavilla vain ajanvarauksella. 

Etäpalvelun kautta saa henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta. Asiointipisteessä ei voi tulostaa eikä skannata lomakkeita tai asiakirjoja. Asiointipisteeseen ei voi myöskään jättää lomakkeita eikä asiakirjoja. 

Vain harvat asiat edellyttävät virastossa käyntiä 

Digi- ja väestötietovirasto palvelee valtakunnallisesti, pääosin verkossa ja puhelimitse. Vain tietyt asiat vaativat käyntiä palvelupaikassa. Palvelut, jotka edellyttävät henkilökohtaista käyntiä paikan päällä, ovat vihkiminen, tietyt julkisen notaarin palvelut ja ulkomaalaisten rekisteröinti. Asioida voi sopivimmassa palvelupaikassa alueesta riippumatta. Lisäksi virasto vihkii pareja edelleen ympäri Suomen.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

https://dvv.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Nyt valppaana verkossa! – maksuton yleisötilaisuus Jyväskylässä 15.4.2026 digihuijauksista ja netin turvallisesta käytöstä9.4.2026 06:10:00 EEST | Kutsu

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) järjestää yhdessä Jyväskylän Paviljongin, Sisä-Suomen poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen ja Aalto-yliopiston kanssa Nyt valppaana verkossa – miten toimit netissä turvallisesti? -yleisötilaisuuden keskiviikkona 15.4.2026 Jyväskylän Paviljongissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye