Sudanin lapset menettäneet lähes 500 koulupäivää sodan vuoksi
22.1.2026 02:00:00 EET | Pelastakaa Lapset ry | Tiedote
Miljoonat lapset Sudanissa ovat menettäneet lähes 500 päivän verran opetusta huhtikuussa 2023 puhjenneen sodan vuoksi. Koulujen sulku on yksi maailman pisimmistä.

Sudanissa yli 8 miljoonaa lasta – lähes puolet Sudanin 17 miljoonasta kouluikäisestä lapsesta on ollut poissa koulusta noin 484 päivää. Tämä on kymmenyksen pidempi aika kuin mitä koulujen sulku kesti Filippiineillä koronapandemian aikana. Maailman maista koulut aukesivat Filippiineillä viimeisimpänä pandemian jälkeen.
Sudanissa useimmilla lapsilla ei ole mahdollisuutta jatkaa opintojaan etänä. Yli 1 000 päivää kestäneet taistelut ovat häirinneet koulutusta koko maassa sekä hajottaneet perheitä ja yhteisöjä.
Taistelujen seurauksena oppilaitoksia on tuhoutunut tai vaurioitunut. Kouluja hyödynnetään myös kodeistaan paenneiden ihmisten majoittamiseen. Lapsilta evätään heidän oikeutensa koulutukseen samalla kuin heidän tulevaisuutensa vaarannetaan tämän vuoksi.
Koulunkäynnin suhteen tilanne on pahin Pohjois-Darfurissa, missä vain 3 prosenttia alueen runsaasta 1 100 koulusta on toiminnassa. Sudanissa koulutusta koskevan avustustoiminnan koordinaatiota johtavan klusterin tällä viikolla julkistettavien tietojen mukaan Länsi-Kordofanissa, Etelä-Darfurissa ja Länsi-Darfurissa sijaitsevista kouluista 13–17 prosenttia on tällä hetkellä toiminnassa.
Monet opettajat eivät ole saaneet palkkaa kuukausiin, minkä vuoksi he ovat joutuneet jättämään työnsä. Maan koulutusjärjestelmä on vaarassa romahtaa kokonaan, mikäli rahoitusta ei saada välittömästi opettajien palkkojen maksamiseen ja kouluttamiseen, koulujen kunnostamiseen ja välttämättömien oppimateriaalien hankkimiseen.
Kriisitilanteissa lasten opintojen jatkuminen on hyvin tärkeää. Koulunkäynti suojelee lapsia väkivallalta, hyväksikäytöltä sekä aseellisiin ryhmiin värväykseltä.
Kansainvälisen Pelastakaa Lasten pääsihteeri Inger Ashing kävi tässä kuussa Sudanissa vierailemassa paikallisissa kouluissa ja tavaten lapsia eri puolilta maata.
– Sudanin käsittämätöntä väkivaltaa paenneet lapset ansaitsevat enemmän kuin vain turvallisuutta. He ansaitsevat mahdollisuuden oppia, toivoa ja rakentaa elämänsä uudelleen. Koulutus ei ole lapsille ylellisyyttä, vaan se on elinehto, joka suojelee lapsia hyväksikäytöltä, varhaisilta avioliitoilta ja aseellisiin ryhmiin värväykseltä. Se tarjoaa turvallisuutta, vakautta ja toivoa tulevaisuudesta, sanoo Inger Ashing.
– Kaikkialla, missä kävin vierailuni aikana, kuulin lapsilta saman viestin. He haluavat käydä koulua, turvallisesti, saaden tukea ja oppien. [– –] Jokaisella Sudanin lapsella on oikeus koulutukseen ja mahdollisuus toteuttaa unelmansa ja tulla lääkäriksi, sairaanhoitajaksi, opettajaksi tai insinööriksi, kuten lapset kertoivat minulle tällä viikolla. Emme saa pettää heitä, toteaa Ashing.
Pelastakaa Lapset peräänkuuluttaa kiireellisesti lisää varoja Sudanin lasten koulunkäynnin ja oppimisen varmistamiseen.
Pelastakaa Lapset toteuttaa koulunkäyntiä ja oppimista edistäviä osallistavia ohjelmia yhdeksässä Sudanin osavaltiossa tukien yli 400 koulua. Ulkoministeriön ja Euroopan unionin rahoituksella sekä suomalaisten lahjoittajien tuella varmistetaan lapsille eri osissa maata pääsyä sekä perusopetukseen että muuhun oppimiseen. Opetuksen laatua vahvistetaan tarjoamalla opettajille koulutuksia. Lisäksi mahdollistetaan kouluruokailua sekä toteutetaan koulujen kunnostustöitä. Kaikessa toiminnassa edistetään lasten suojelua.
Pelastakaa Lapset on toiminut Sudanissa vuodesta 1983 ja on suurimpia maassa toimivista kansainvälisistä kansalaisjärjestöistä. Järjestö edistää lasten koulutusta, suojelua sekä terveyttä ja ravitsemusta. Lisäksi tuetaan hädänalaisten perheiden toimeentuloa.
-----------------
Toimituksille tiedoksi
Pelastakaa Lasten arvio menetetyistä koulupäivistä kattaa ajanjakson 15.4.2024–2026 tammikuun. Lukuvuoden pituus on vaihdellut paikkakuntaisesti sekä ajallisesti. Laskelmassa on hyödynnetty maan opetusviranomaisten ohjeistusta 2021–2022 lukuvuodesta. Viikonloput ja lomakaudet on jätetty pois. Filippiinien koulujen sulkua koskeva kesto koronapandemian aikana on saatu UNESCO:n kokoamista tiedoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Max HolmTiedottajaPelastakaa Lapset ry
Kansainväliset teemat, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu (betjänar även på svenska)
Pelastakaa Lapset ry
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry
Taloudellinen ahdinko ja yksinäisyys ajavat ukrainalaisperheitä takaisin rintama-alueille9.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Yli 1,6 miljoonaa ihmistä on palannut Ukrainan rintama-alueille, vaikka taistelut jatkuvat ja paluuseen liittyy riskejä. Pelastakaa Lasten selvityksen mukaan paluun taustalla ovat taloudellinen ahdinko sekä ikävä omaa kotia ja yhteisöä kohtaan.
Lähi-idän tilanne pahentaa Somalian nälkäkriisiä31.3.2026 17:10:40 EEST | Tiedote
Elintarvikkeiden, polttoaineen ja veden hinnat Somaliassa nousivat jyrkästi maaliskuun aikana. Lähi-idän konfliktin vaikutukset syventävät jo valmiiksi hauraan maan humanitaarista tilannetta. Joka kolmas ihminen Somaliassa kamppailee päivittäisen nälän kanssa, Pelastakaa Lapset varoittaa.
Joka viides lapsi Libanonissa joutunut pakenemaan kodistaan kuukauden aikana27.3.2026 12:19:49 EET | Tiedote
Joka viides lapsi Libanonissa on joutunut pakenemaan kodistaan kuukauden sisällä, kun alueen nopeasti kärjistynyt konflikti on ajanut ihmiset laajaan pakoon. Tilanne on muuttumassa kriittiseksi. Perheet pakenevat lähes tyhjin käsin, ja monet heistä ovat jo ennen pakenemistaan olleet täysin humanitaarisen avun varassa vuosia jatkuneen kriisin vuoksi.
Lasten suojelu vaarassa – EU:n väliaikainen CSA-asetus päättyy huhtikuussa19.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lasten suojeleminen seksuaaliväkivallalta verkossa on uhattuna. EU:n väliaikainen asetus, joka sallii verkkopalveluissa lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan vapaaehtoisen havaitsemisen materiaalin poistamiseksi, on päättymässä huhtikuun alussa. Neuvottelut väliaikaisen asetuksen jatkamisesta epäonnistuivat maaliskuun puolivälissä, eikä uudesta pysyvästä asetuksesta olla päästy sopuun. Tämä jättää lapset vaille suojelua myös Suomessa.
Etelä-Sudanissa kiihtyvä väkivalta jättää yhä useammat perheet vaille välttämätöntä apua12.3.2026 16:20:56 EET | Tiedote
Etelä-Sudanin Jonglein osavaltiossa eskaloituva konflikti on pakottanut avustusjärjestöt vetäytymään keskeisiltä alueilta. Tämä on jättänyt perheet syvempään ahdinkoon ja ilman elintärkeitä palveluita, Pelastakaa Lapset raportoi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme