Caisa täyttää 30 vuotta – monikulttuurisesta kohtaamispaikasta kehittyi moninaisuuden suunnannäyttäjä Helsingissä
23.3.2026 14:47:53 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Kulttuurikeskus Caisa on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä merkittäväksi toimijaksi, joka tuo taiteen ja kulttuurin keinoin esille Helsingin moninaisuutta ja aliedustettuja tekijöitä.

Vähemmistöt ja marginaalikulttuurit näkyvät sekä Caisan ohjelmistossa että taiteilijoissa. Tänäkin keväänä Caisassa käsitellään muun muassa vammaisuuteen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyviä teemoja. Gallerianäyttelyihin järjestetään viittomakielisiä opastuksia, esityksissä on käytössä aistiapuvälineitä ja esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Inkluusio on keskeinen lähtökohta kaikelle Caisan toiminnalle.
– Tarjoamme ammattimaiset olosuhteet niille taiteen ja kulttuurin ammattilaisille, jotka eivät mahdu joillekin muille lavoille – tai joille niille pääsy on vaikeaa. On tärkeää, että on olemassa turvallisempi tila myös vähemmistöistä tuleville tekijöille, teemoille ja yleisöille. Meillä jokainen on tervetullut kulttuurin pariin ilman samanlaisuuden vaatimusta, sanoo Cátia Suomalainen Pedrosa, kulttuurikeskus Caisan johtaja.
Caisan ohjelmisto kootaan open call -periaatteella, jolloin kuka tahansa voi hakea teoksellaan mukaan. Se mahdollistaa matalamman osallistumiskynnyksen ja haastaa pohtimaan, kenen tekemä taide näkyy ja kuuluu yhteiskunnassa. Kulttuurituotannon lisäksi Caisa toimii moninaisuustyön asiantuntijana.
– Pyrimme tunnistamaan, ketkä ovat vaarassa jäädä ulkopuolelle ja poistamme osallistumisen esteitä. Moninaisuus ei ole irrallinen lisä, vaan sen pitää olla mukana taiteen ja kulttuurin rakenteissa ja kaikessa tekemisessä, Suomalainen Pedrosa lisää.
Tuore kävijätutkimus: Caisaan tullaan sisältöjen vuoksi
Kun Caisa perustettiin Helsingin Kaisaniemeen 1990-luvulla, lisääntyvä maahanmuutto haastoi Helsinkiä tarkastelemaan itseään uudesta näkökulmasta. Tarvittiin kansainvälinen kohtaamispaikka, joka tuki uusia kaupunkilaisia kotoutumisessa. Sittemmin Caisa on siirtynyt Elannon vanhalle Leipätehtaalle Sörnäisiin ja sen roolikin on laventunut: monikulttuurisesta keskuksesta on kehittynyt moninaisuuden suunnannäyttäjä Helsingissä.
– Helsinki on muuttunut ja moninaistunut valtavasti 30 vuodessa, mutta tarve puolustaa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia ei ole vähentynyt, päinvastoin. Ajassa, jossa vastakkainasettelu kasvaa, niiden tärkeys vain korostuu entisestään, painottaa Suomalainen Pedrosa.
Caisan merkitys näkyy myös kaupunkilaisten kokemuksissa. Vuonna 2025 Caisa toteutti yhdessä nSight Oy:n kanssa kävijätutkimuksen, johon vastasi 600 helsinkiläistä. Tutkimuksen mukaan Caisaan tullaan erityisesti sellaisten sisältöjen vuoksi, joita muualta Helsingistä on vaikea löytää: vaihtoehtoisen ja moninaisen ohjelmiston takia. Vastaajat myös kuvasivat Caisaa turvalliseksi ja esteettömäksi tilaksi, jossa on mahdollisuus kohdata muita.
Merkkivuotta juhlistavat klubi-illat
Caisan 30-vuotisjuhla näkyy pitkin kevättä järjestettävissä synttäriklubeissa. Juhlavuoden avaa perjantaina 27.3. Compañía Kaari & Roni Martin Goes Roots -esityksellään. Huhtikuussa (pe 17.4.) on vuorossa Flagellate-leväkonsertti, jossa yhdistyvät levien keruu luonnosta ja musiikkiesitys konserttisalipuitteissa.
Kevään ohjelmistossa nähdään myös inklusiivista tanssia, kuten Eye Dance Internationalin Depths and Horizons to 7.5. – la 9.5. Näkövammaisille ja näkeville suunnattu teos haastaa perinteiset tanssin kokemisen tavat: sitä ei katsota etäältä, vaan siihen osallistutaan aistien kautta. Esitys rakentuu liikkeestä, äänistä, tuoksuista ja tuntemuksista, ja siinä hyödynnetään myös syötäviä lavasteita.
Kesäkuussa Caisa toimii viime vuoden tapaan koko kaupungin Nuorten Pride Housena, eli 13–25-vuotiaiden sateenkaarevien nuorten omana tilana ja kohtaamispaikkana. Nuorten Pride Housen tarkemmasta ohjelmasta tiedotetaan lähempänä tapahtumaa.
Caisan kevätkauden ohjelmistoon voi tutusta osoitteessa caisa.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Cátia Suomalainen PedrosaKulttuurikeskus Caisan johtajaKulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Helsingin kaupunki
Puh:040 754 2303catia.suomalainenpedrosa@hel.fiJohanna YrjöläViestintäsuunnittelijaKulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Puh:040 546 0536johanna.yrjola@hel.fiKuvat


Caisa on 1996 perustettu kulttuurikeskus, joka edistää taiteen ja kulttuurin keinoin Helsingin kehittymistä monimuotoiseksi kaupungiksi. Caisassa järjestetään esityksiä, tapahtumia ja näyttelyitä sekä annetaan taideopetusta. Tiloja on mahdollista myös vuokrata. Kulttuurikeskus Caisa on avoin kaikille! Caisan kotisivut - http://www.caisa.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20269.4.2026 18:09:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.4.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Useampi esitys jäi pöydälle, kuten valtuustoaloitteet Roihuvuoren pesäpallokentän sivukatsomoiden rakentamisesta ja maksuttoman uintilipun tarjoamisesta 65 vuotta täyttäneille.
Helsingin kaupunginkirjaston ja Finlandia Kirjan yhteistyö pidentää kirjojen elinkaarta9.4.2026 09:45:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto ja antikvariaattikirjakauppa Finlandia Kirja Oy ovat aloittaneet yhteistyön kirjaston poistokirjojen kierrättämiseksi entistä tehokkaammin. Uusi toimintamalli pidentää kirjojen elinkaarta ja vähentää energiajätteeksi päätyvien kirjojen määrää.
Samarbete mellan Helsingfors stadsbibliotek och Finlandia Kirja förlänger böckernas livslängd9.4.2026 09:44:13 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsbibliotek och antikvariatet Finlandia Kirja Oy har inlett ett samarbete för att återvinna bibliotekets avskrivna böcker mer effektivt. Den nya verksamhetsmodellen förlänger böckernas livslängd och minskar antalet böcker som blir energiavfall.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme