Etelä-Pohjanmaalla helmikuun lopussa 8488 työtöntä työnhakijaa
24.3.2026 08:00:00 EET | Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus | Tiedote
Työttömyyden kasvu Etelä-Pohjanmaalla on hieman maan keskiarvoa voimakkaampaa. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 663 henkilöllä eli 8,5 prosentilla. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta 6,6 prosentilla. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä nousi 156 henkilöllä.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 9,8 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,7 prosenttia.
Lomautettujen lukumäärä oli helmikuun lopussa 1025, jossa laskua oli 237 henkilöä (-18,8 %) viime vuoden vertailuajankohtaan. Viime kuukaudesta lomautettujen lukumäärä nousi 87 henkilöllä. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli 10 936 henkilöä, joka oli 293 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavaan aikaan.
Suupohjassa työttömyys kasvanut eniten
Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Evijärvellä (5,8 %), Kuortaneella (6,7 %), Isossakyrössä (7,2 %) ja Ilmajoella (7,5 %). Korkeimmat osuudet olivat Kauhajoella (13,7 %), Alavudella (12,3 %), Ähtärissä (12,2 %) ja Teuvalla (10,9 %).
Seutukunnista nousua oli Suupohjan (23 %), Järviseudun (8 %), Kuusiokuntien (8 %) ja Seinäjoen (6 %) alueilla. Valtaosassa Etelä-Pohjanmaan kuntia työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Etelä-Pohjanmaan kunnista työttömien työnhakijoiden määrä nousi suhteellisesti eniten vuoden takaisesta Isojoella (46 %), Kauhajoella (28 %), Lapualla (21 %) ja Alajärvellä (17 %). Laskua oli Soinissa (-15 %), Evijärvellä (-11 %), Karijoella (-9 %) ja Isossakyrössä (-1 %).
Työmarkkinatilanne on haastava
Työttömyyden kasvu näkyy erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrässä. Pitkäaikaistyöttömiä oli helmikuun lopussa 2528 henkilöä, mikä oli 612 henkilöä (31,9 %) enemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 1112 henkilöä, mikä oli 342 henkilöä (44,4 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli lähes 30 prosenttia.
Työttömien työnhakijoiden ikärakenteessa korostuvat työurien alku- ja loppupäät. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1295, mikä oli 148 henkilöä (12,9 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Suhteellisesti eniten kasvua työttömien työnhakijoiden määrässä oli ikäryhmässä 15–19-vuotiaat (19,9 %). Työttömien määrä oli laskenut ikäryhmissä 40–44-vuotiaat (-0,6 %) ja 45–49-vuotiaat (-0,7 %). Suurimmat työttömien työnhakijoiden ryhmä olivat 60–64-vuotiaat, 55–59-vuotiaat ja 20–24-vuotiaat.
Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 927 kappaletta, joka oli 354 kappaletta (-27,6 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kuukauden aikana avoimena oli kaikkiaan 2405 työpaikkaa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan laskua oli 1180 työpaikkaa (-32,9 %).
Tutustu koko katsaukseen
Työllisyyskatsauksen tiedot ilmenevät Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työnvälitystilastosta (tyollisyyskatsaus.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SaariylijohtajaEtelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
Puh:0295 028 501timo.saari@elinvoimakeskus.fiJohanna OlssonStrategiapäällikköEtelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
Puh:0295 027 540johanna.olsson@elinvoimakeskus.fiKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa Etelä-Pohjanmaalla elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä. Ympäristötehtäviä sekä maanteiden pidon tehtäviä eli tienpidon hankkeiden ja kunnossapidon suunnittelua hoidamme Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
Cirka 7 miljoner euro satsas på broreparationer i de österbottniska landskapen10.4.2026 13:17:44 EEST | Pressmeddelande
Vägnätet i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten förbättras 2026 genom flera broförnyelse- och reparationsprojekt. Arbetet sker på både livligt trafikerade huvudvägar och lokalt viktiga objekt. Målet är att göra trafiken säkrare och smidigare samt säkerställa broarnas användbarhet även i framtiden.
Pohjalaismaakuntien siltojen kunnostamiseen panostetaan noin 7 miljoonaa euroa10.4.2026 13:17:44 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tieverkkoa parannetaan vuonna 2026 useilla siltojen uusimis- ja korjaushankkeilla. Työt kohdistuvat sekä vilkkaasti liikennöityihin pääteihin, että paikallisesti tärkeisiin kohteisiin. Tavoitteena on parantaa liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä varmistaa siltojen käytettävyys myös tulevaisuudessa.
Förnyelse av Mälsorkanalens bro i Korsholm10.4.2026 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Melsorkanalens bro förnyas i Korsholm. Under byggtiden tas en tillfällig omledningsväg i bruk vecka 17. Omledningsvägen används under hela byggtiden.
Mälsorkanavan sillan uusiminen Mustasaaressa alkaa – kiertotie käyttöön viikolla 1710.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Mustasaaressa valtatiellä 8 sijaitseva Mälsorkanavan silta uusitaan. Rakennustyöt alkavat huhtikuussa ja niiden ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle viikosta 17 alkaen. Kiertotie on käytössä koko rakennustöiden ajan.
Sillan korjaaminen aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä ja viivytystä valtatiellä 3 kesän aikana30.3.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
Valtatiellä 3 Laihian ja Vaasan välillä oleva Rudon silta korjataan tulevan kesän aikana. Viisi kuukautta kestävässä kunnostuksessa sillan pintarakenteet korjataan. 7.4. alkava remontti aiheuttaa liikenteeseen poikkeusjärjestelyjä ja hidastusta. Nopeusrajoitus työmaan aikana lasketaan 30 kilometriin tunnissa. Työn aikana liikenne voi sillalla käyttää yhtä kaistaa kerrallaan ja liikennettä ohjataan liikennevaloilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme