Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Heikkinen Teollisuusliitolle: Työpaikkoja ei puolusteta rikkomalla Suomen kasvun edellytyksiä

25.3.2026 15:33:17 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen tyrmää Teollisuusliiton ulostulon, jossa liitto vaatii vientimallin purkamista ja työmarkkinauudistusten perumista. Teollisuusliiton esitys veisi Suomea taaksepäin: vientimalli romukoppaan ja lakot takaisin painostuskeinoksi sivullisten kustannuksella. Heikkisen mukaan työntekijän etu on vakaat työmarkkinat, jossa yritykset uskaltavat investoida ja työllistää myös tulevaisuudessa.

Janne Heikkinen. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi
Janne Heikkinen. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi

– On täysin väärä väite, että vientimalli olisi työntekijää vastaan. Päinvastoin: vientimalli on työntekijän turva. Jos suomalaiset yritykset eivät pärjää maailmalla, ei täällä pian ole niitä työpaikkojakaan, joista neuvotella, Heikkinen sanoo.

Heikkinen muistuttaa, että Suomen hyvinvointi rakentuu pitkälti viennin varaan.

– Kun suomalaiset vientiyritykset pärjäävät, Suomeen tulee rahaa, verotuloja ja työpaikkoja. Se näkyy lopulta myös palveluissa, kouluissa, teissä ja terveydenhuollossa. Ei ole olemassa vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa ilman vahvaa taloutta. Hyvinvointiyhteiskunnan ajatus on perustunut siihen, että laajat sosiaalipalvelut on voitu rahoittaa vientialojen tuomilla tuloilla. Nyt menot ovat kuitenkin paisuneet suuremmiksi yli Suomen talouden maksukyvyn. 

Teollisuusliiton vaatimus vientimallin purkamisesta tarkoittaisi Heikkisen mukaan käytännössä sitä, että Suomi lähtisi jälleen kokeilemaan mallia, jonka seuraukset on nähty ennenkin.

– Jos palkkaratkaisut irrotetaan talouden kantokyvystä, seurauksena ei ole kestävämpi palkkakehitys vaan heikentynyt kilpailukyky, vähenevät investoinnit ja lopulta myös työpaikkojen väheneminen. Siinä maksajaksi joutuu ensimmäisenä tavallinen palkansaaja, Heikkinen sanoo.

Heikkisen mukaan tukilakkojen ja poliittisten lakkojen rajaaminen on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys.

– Lakko ei voi olla keino kurittaa sivullisia. Suomessa on oikeus lakkoilla myös jatkossa. Mutta ei ole kohtuullista, että työriidan ulkopuoliset yritykset, työntekijät ja perheet joutuvat maksamaan laskun muiden riidoista. Ei tavallinen suomalainen pidä reiluna sitä, että oma työ, yritys tai toimeentulo vaarantuu sellaisen riidan vuoksi, johon ei itse voi vaikuttaa millään tavalla, Heikkinen sanoo.

Heikkinen lähettää tiukan viestin Teollisuusliitolle.

– Suomi ei nouse asettamalla työntekijöitä ja työnantajia vastakkain, eikä työpaikkoja puolusteta rikkomalla Suomen kasvun edellytyksiä. Työntekijän paras turva on se, että Suomessa on töitä ja että työn tekeminen ja työllistäminen on taas kannattavaa. Se on Orpon hallituksen tavoite.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta9.4.2026 17:01:30 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.

Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote

Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye