Välieräparit selvillä – kolmen maalin minuutti saatteli Oilersin mitalipeleihin
5.4.2026 19:50:59 EEST | Fliiga | Tiedote
Mestari Oilers selvisi kuin selvisikin F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan 1 150 katsojan edessä yllättäjä OLS:n 5-2 ja vei ottelusarjan 4-3. Välieräpareiksi muodostuivat näin Classic–Westend Indians ja Nokian KrP–Oilers.
Eilen kotonaan voittanut OLS otti tänäänkin johdon Eetu Ijäksen ylivoimakiskaisulla, mutta Oilers nousi kuskin paikalle jo avauserässä. Elias Pekari nosti maalin edestä tasoituksen, ja Jasper Auvinen neuloi Öljymiehet johtoon rangaistuslaukauksesta. Ratkaiseva ero alkoi syntyä toisen erän alussa Oilersin osuessa minuutin sisällä kolmesti. Oliver Sillanpää lakaisi Markus Markkolan laukauksen paluupallosta 3-1, ja heti keskialoituksen jälkeen Jasper Auvinen kanttasi laukomaan 4-1 kellon käytyä vain seitsemän sekuntia. Jo seuraavalla minuutilla oli taas Sillanpään vuoro tehdä jo 5-1 eikä OLS enää noussut. Päätöserän puoliväli toi Riku Ruonakankaan videotarkistuksella varmistetun kavennuksen, mutta tuo maali jäi otteillaan ja huikealla kotiyleisöllään ihastuttaneen oululaisryhmän kauden viimeiseksi.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran9.4.2026 21:34:28 EEST | Tiedote
Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5-1 ja vei ottelusarjan voitoin 3-1.
Nokian KrP välierien avausvoittoon, Karhut venytti karsintasarjaa9.4.2026 21:13:21 EEST | Tiedote
Nokian KrP aloitti F-liigan miesten välierät kotivoitolla kaatamalla huimasti kirineen Oilersin lopulta 6-5. F-liigan karsinnassa Karhut siirsi ratkaisun viidenteen peliin voittamalla kotonaan LASBin jatkoajalla 5-4.
Classic jyräsi finaaleihin, TPS enää voiton päässä6.4.2026 21:04:59 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarja on saamassa tutut finalistit, kun Classic löi välieräsarjassaan SB-Pron 3-0 ja TPS johtaa EräViikinkejä vastaan otteluin 2-0. Classicin kolmas voitto tuli kotona lukemin 3-1 ja TPS:n toinen vieraissa tuloksella 4-2.
SB-Pro taipui taas niukasti – Classic voiton päässä finaaleista5.4.2026 19:46:22 EEST | Tiedote
Classic eteni jo voiton päähän F-liigan naisten finaaleista, kun se kaatoi vieraissa SB-Pron 3-1 ja johtaa ottelusarjaa 2-0.
Indians upotti SPV:n, OLS ja Oilers seitsemänteen otteluun4.4.2026 20:33:21 EEST | Tiedote
Westend Indians eteni yllättäjänä F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan SPV:n 4-2 ja vei ottelusarjan samoin 4-2. Vielä isompi yllättäjä on OLS, joka tasoitti loppuunmyydyn katsomon riemuksi sarjan mestari Oilersia vastaan 3–3:een voittamalla kotonaan 5-3. Sarjan ratkaisu nähdään sunnuntaina Espoossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme