Nokian KrP välierien avausvoittoon, Karhut venytti karsintasarjaa
9.4.2026 21:13:21 EEST | Fliiga | Tiedote
Nokian KrP aloitti F-liigan miesten välierät kotivoitolla kaatamalla huimasti kirineen Oilersin lopulta 6-5. F-liigan karsinnassa Karhut siirsi ratkaisun viidenteen peliin voittamalla kotonaan LASBin jatkoajalla 5-4.
Mikko Laakso nosti Nokian KrP:n 2–1-johtoon avauserän viimeisellä minuutilla, ja toisessa repesi eroa Juuso Aholan, Kim Hyrkkösen ja Nico Jonaesonin latoessa tilanteeksi jo 5-1. Oilersin Markus Markkolan 5–2-kavennukseen vastasi vielä Juuso Ahola kymmenen sekuntia ennen taukosummeria kotijoukkueen kuudennella maalilla mutta kolmas erä oli hallitsevan mestarin. Markus Markkola kavensi heti erän alussa, ja sitten otti ohjat Lauri Eloluoto. Hänen ensimmäinen kavennuksensa syntyi laukauksella laidasta maalin kattoon, ja viimeisen minuutin alussa sama mies nosti maalin edestä kakkospallosta Oilersin jo maalin päähän. Kaukana ei ollut espoolaisten loppumyllytyksessä tasoitustaan, kun Lauri Eloluodon laukaus kimahti maalin kehyksiin ja Markus Salmen kuti pysähtyi Aki Karjalaisen torjuntaan.
Oilersin ja Nokian KrP:n toinen kohtaaminen nähdään lauantaina Espoossa. Perjantaina taistelee kaukalossa toinen välieräpari Westend Indians–Classic samoin Espoossa.
LASB johti Porissa vielä toisen erän toiseksi viimeisellä minuutilla 3-0, mutta Tomi Jerkun komea rangaistuslaukaus aloitti Karhujen kirin. Kolmannen erän alussa Tuomas Huhtala nosti isännät jo maalin päähän, ja kohta Eero Vanhatalo tasoitti. Niko Laiti nosti LASBin vielä kerran johtoon kuusi ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta Karhut nousi ylivoimalla Eero Vanhatalon sijoittaessa vasemmasta siivestä tilanteeksi 4-4. Jatkoaika vanheni liki kymmenen minuuttia: Sitten Janne Jaanus hukkasi pallon LASBin alimpana pelaajana, Karhut ampaisi 2–1-hyökkäykseen ja Eero Vanhatalo ohjasi Markus Hautaojan syötön takatolpalta verkkoon.
Liigapaikan kohtalo ratkeaa lauantaina Lahdessa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran9.4.2026 21:34:28 EEST | Tiedote
Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5-1 ja vei ottelusarjan voitoin 3-1.
Classic jyräsi finaaleihin, TPS enää voiton päässä6.4.2026 21:04:59 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarja on saamassa tutut finalistit, kun Classic löi välieräsarjassaan SB-Pron 3-0 ja TPS johtaa EräViikinkejä vastaan otteluin 2-0. Classicin kolmas voitto tuli kotona lukemin 3-1 ja TPS:n toinen vieraissa tuloksella 4-2.
Välieräparit selvillä – kolmen maalin minuutti saatteli Oilersin mitalipeleihin5.4.2026 19:50:59 EEST | Tiedote
Mestari Oilers selvisi kuin selvisikin F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan 1 150 katsojan edessä yllättäjä OLS:n 5-2 ja vei ottelusarjan 4-3. Välieräpareiksi muodostuivat näin Classic–Westend Indians ja Nokian KrP–Oilers.
SB-Pro taipui taas niukasti – Classic voiton päässä finaaleista5.4.2026 19:46:22 EEST | Tiedote
Classic eteni jo voiton päähän F-liigan naisten finaaleista, kun se kaatoi vieraissa SB-Pron 3-1 ja johtaa ottelusarjaa 2-0.
Indians upotti SPV:n, OLS ja Oilers seitsemänteen otteluun4.4.2026 20:33:21 EEST | Tiedote
Westend Indians eteni yllättäjänä F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan SPV:n 4-2 ja vei ottelusarjan samoin 4-2. Vielä isompi yllättäjä on OLS, joka tasoitti loppuunmyydyn katsomon riemuksi sarjan mestari Oilersia vastaan 3–3:een voittamalla kotonaan 5-3. Sarjan ratkaisu nähdään sunnuntaina Espoossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme