Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Päivärinta tyrmää SDP:n Kiurun syytökset ostovoiman katoamisesta

9.4.2026 17:01:30 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta tyrmää SDP:n Krista Kiurun syytöksen siitä, että hallitus olisi kadottanut suomalaisten ostovoiman. Päivärinnan mukaan tosiasiat kertovat päinvastaista: palkansaajien ostovoima on vahvistunut nopeasti, naisten reaalipalkat ovat ennätystasolla ja suomalaisten säästöt ovat kasvaneet Orpon hallituksen aikana. Hänen mukaansa juuri SDP:n omalla hallituskaudella ostovoima romahti.

Susanne Päivärinta
Susanne Päivärinta

– Kiuru syyttää hallitusta ongelmasta, joka syntyi heidän omalla vahtivuorollaan. Totuus on, että juuri Marinin hallituksen aikana palkansaajien ostovoima romahti, Päivärinta sanoo.

– Tämän hallituksen aikana suunta on kääntynyt, ja palkansaajien ostovoima on vahvistunut merkittävästi. Suomalaisten ostovoimakuoppa on nyt lähes kurottu umpeen. Erityisesti naisten ostovoima on kasvanut kohisten ja on nyt parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. SDP kevensi palkansaajan kukkaroa, Orpon hallitus on vahvistanut sitä, Päivärinta sanoo.

Ostovoiman kasvun taustalla on Päivärinnan mukaan ollut määrätietoinen työ talouden vakauttamiseksi ja työnteon kannustimien vahvistamiseksi.

– Orpon hallitus on korjannut sitä vahinkoa, jonka SDP jätti jälkeensä. Ja tätä työtä on tehty tilanteessa, jossa Eurooppaa ravistelevat sota, turvallisuusuhat, korkojen nousu ja maailmantalouden epävarmuus. SDP:n syytökset ovat kerta kaikkiaan paksua tavaraa, Päivärinta toteaa.

Päivärinta huomauttaa, että vaikka ostovoima on vahvistunut, moni suomalainen suhtautuu edelleen varovaisesti kuluttamiseen. Hänen mukaansa tämä kertoo ennen kaikkea kansainvälisestä epävarmuudesta.

– Suomalaiset eivät elä tyhjiössä. Venäjän hyökkäyssota, Lähi-idän kriisit, korkojen kasvu, tullisotien uhka ja maailmantalouden epävarmuus näkyvät ihmisten arjessa ja kulutuskäyttäytymisessä. On täysin epärehellistä vierittää syytä yksin hallituksen harteille, Päivärinta sanoo.

– Meidän työmme ei ole vielä valmis, vaan sitä on jatkettava. Liian monessa kodissa kamppaillaan kasvaneiden elinkustannusten ja taloudellisen epävarmuuden kanssa. Siksi meidän tehtävämme on jatkaa työtä sen eteen, että työllä pärjää paremmin, arki tuntuu vähän kevyemmältä ja Suomi pääsisi viimein kukoistamaan, Päivärinta sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Castrén: Yhteiskunnan tuki kuuluu sitä tarvitseville – hallitus puuttuu sosiaaliturvan väärinkäytöksiin9.4.2026 15:22:33 EEST | Tiedote

Hallitus esittää uusia keinoja sosiaaliturvan väärinkäytösten kitkemiseksi. Muutoksilla pyritään ehkäisemään tahallista huijaamista, vähentämään virheellisiä maksuja ja parantamaan Kelan tiedonvaihtoa. Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrénin mukaan kyse on siitä, että yhteiskunnan tuki kuuluu ihmisille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye