Bruttovuokratuotto pysyy samana – jo yli 20 vuotta alle 4 prosenttia
-Välillä julkisessa keskustelussa unohtuu, että vuokranantaja maksaa vuokratuotoista myös kaikki kulut. Hoitokulut ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi ja korjauskulut ovat kasvaneet tasaisesti, kuten myös verorasitus, Koro-Kanerva huomauttaa.
Hoitokulut kasvavat PTT:n ennusteen mukaan 5,5 prosenttia vuosittain seuraavien viiden vuoden aikana
-Kulujen kasvu on luonnollisesti nostanut myös vuokria. Vuokrien nousu ei ole siis päätynyt vuokranantajien taskuun, kuten bruttovuokratuoton kehitys osoittaa, lisää Koro-Kanerva.
Arvonnousu on ollut varsinkin pääkaupunkiseudulla huomattavaa, mutta tämä on yksityiselle vuokranantajalle toissijainen asia. Mahdollinen arvonnousu realisoituu vasta myyntitilanteessa ja silloinkin siitä on maksettava verot.
-Suurin osa vuokranantajista ei myy vuokra-asuntoaan. Tärkeimmäksi elementiksi muodostuu säännöllinen kuukausittainen vuokratulo, josta maksetaan kulut, lyhennykset ja korot. Tyhjät kuukaudet ovat yksityiselle vuokranantajalle myrkkyä. Yksikin tyhjä kuukausi saattaa tehdä sijoittamisesta verojen jälkeen tappiollista. Siksi on joissain tapauksissa jouduttu jopa laskemaan vuokria, jottei tyhjiä kuukausia tule, Koro-Kanerva selventää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia Koro-KanervaToiminnanjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:050 3031615mia.koro-kanerva@vuokranantajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Lähes 2 miljoonaan suomalaiseen vaikuttava vuokralainsäädäntö uudistuu – Suomen Vuokranantajat pääosin tyytyväinen, irtisanomisaikoja muutettava jatkovalmistelussa19.12.2024 12:23:45 EET | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa useita muutoksia lähes 30 vuotta vanhaan vuokralainsäädäntöön. Yksityisiä vuokranantajia työryhmässä edustanut Suomen Vuokranantajat ry:n lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah on tyytyväinen lukuisiin tehtyihin ehdotuksiin, mutta vaatii irtisanomisaikojen osalta muutoksia jatkovalmistelussa.
Kysely: lyhytvuokrausta käyttänyt Suomessa joka neljäs, häiriöt harvinaisia27.11.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista hyödyntää lyhytaikaista vuokrausta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta kansalaiskyselystä. Joka neljäs on yöpynyt lyhytaikaisvuokralla Suomessa, ja arviolta lähes 100 000 suomalaista on hyödyntänyt lyhytvuokrausta työnteon tarpeisiin. Häiriöitä on omassa taloyhtiössään tai naapurustossaan kokenut vain harva.
Hyvä vuokranantaja 2024 -palkinto tamperelaiselle Hannu Liitsolalle23.11.2024 20:10:00 EET | Tiedote
Vuokralaiset VKL:n ja Suomen Vuokranantajien yhdessä jakama Hyvä vuokranantaja -palkinto meni tänä vuonna tamperelaiselle Hannu Liitsolalle, joka vuokraa noin 70:ä asuntoa Tampereella, Lohjalla ja Lappeenrannassa. Palkinnolla halutaan nostaa esiin kasvollisia yksityisiä vuokranantajia ja kannustaa hyvään ja vastuulliseen vuokranantajuuteen.
Vuokralainen, tiedätkö milloin vuokranantaja saa käydä asunnossa?14.11.2024 08:15:00 EET | Tiedote
Vuokranantajalla on tietyissä tilanteissa oikeus käydä vuokrahuoneistossa. Suomen Vuokranantajien juristi Elina Vilponen kertoo, mitä asunnossa käynnissä tulee huomioida ja miten tulee toimia silloin, jos vuokralaista ei tavoiteta käynnistä sopimiseksi.
Kutsu medialle la 23.11.: Vuokranantaja 2024 – Suomen suurin asuntosijoittamisen ja vuokranantamisen tapahtuma12.11.2024 11:05:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajat ry:n Vuokranantaja 2024 -seminaarissa Messukeskuksessa lauantaina 23.11. klo 13–17 puhujina ovat muun muassa valtiovarainministeri Riikka Purra sekä ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Yksityiset vuokranantajat vuokraavat noin 380 000 asuntoa ympäri Suomen ja niissä asuu yli puoli miljoonaa ihmistä. Lähes 40 prosenttia kaikista Suomen vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien tarjoamia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme