Helsingin kaupungin kestävän kehityksen raportti YK:lle on valmistunut
YK:n jäsenmaat sopivat vuonna 2015 kestävän kehityksen tavoitteista ja toimintaohjelmasta. Toimintaohjelma Agenda 2030 on universaali ja tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja kestävään kehitykseen, jossa otetaan tasavertaisesti huomioon ympäristö, talous ja ihminen. Kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable Development Goals, SDG) on kaikkiaan 17, joista YK:n korkean tason poliittinen foorumi määrittelee vuosittain painopistetavoitteet, joiden edistymisestä raportoidaan. Vuoden 2019 painopisteitä ovat tavoitteet hyvä koulutus (SDG4), ihmisarvoista työtä ja talouskasvua (SDG8), eriarvoisuuden vähentäminen (SDG10), ilmastotekoja (SDG13), rauha, oikeus ja hyvä hallinto (SDG16) sekä yhteistyö ja kumppanuus (SDG17).
”Kaupunkien merkitys maailmassa kasvaa ja tavoitteena on, että kaupungit nähdään strategisina kumppaneina – ei vain agendan toteuttajina – kaikissa niissä pöydissä, joissa globaaleja ongelmia ratkaistaan. Kestävän kehityksen tavoitteet ovat se universaali viitekehys, jossa tätä keskustelua voidaan käydä tasavertaisesti eri osapuolien kesken”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.
Tavoitteet muuttuvat agendasta teoiksi kaupunkitasolla
Merkittävä osa kestävän kehityksen tavoitteiden tosiasiallisesta toimeenpanosta toteutuu paikallisella tasolla. Kaupunkien rooli tavoitteiden saavuttamisessa on merkittävä. New Yorkin kaupungin luoma paikallisen raportoinnin malli edistää kaupunkien roolin näkyväksi tekemistä sekä kaupunkilaisten että maailmanyhteisön suuntaan.
Raportin tavoitteena on ollut tuottaa tietoa Helsingin kestävän kehityksen toimeenpanosta. Raportointiprosessiin sitoutumalla ja sen myötä on myös kyetty strategiakauden puolivälissä tarkastelemaan sitä, kuinka Helsingin kaupunkistrategian 2017–2021 tavoitteet palvelevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Raportoinnilla on haluttu myös edistää yhteistyötä kansainvälisen yhteisön kanssa, sitouttaa muitakin kaupunkeja kestävän kehityksen tarkasteluun ja raportointiin sekä vaikuttaa siihen, että kaupunkien panos kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanossa globaalisti kasvaa. Helsinki teki läheistä yhteistyötä New Yorkin kaupungin kanssa koko prosessin ajan.
Myös valtion ja kaupunkien välinen tiivis yhteistyö on keskeinen osa kestävän kehityksen tavoitteiden onnistumista.
Helsinki onnistuu hyvin kestävässä kehityksessä
Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksentavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2019 -raportissa päädytään siihen, että Helsingin kaupunkistrategia on kunnianhimoinen ja laaja-alainen ja se sopii tavoitteiltaan hyvin yhteen YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Raportissa onnistutaan havainnollistamaan, että Helsingissä on jo toteutettu tai on meneillään paljon toimenpiteitä, jotka edistävät YK:n tavoitteita kaupunkitasolla. Merkittäviä puutteita tai aukkoja kestävän kehityksen painopistetavoitteiden toteuttamisessa ei löydetty.
Vaikka näkökulma raportoinnissa on strategisesti kokonaisvaltainen, se ei kuitenkaan kata kaikkea kaupungin peruspalvelutuotantoa tai -toimintaa. Kaupunki edistää YK:n tavoitteiden toteutumista monilla muillakin kuin tässä raportissa esiin nostetuilla toimenpiteillä. Lisäksi raportissa todetaan, että YK:n tavoitteiden seurantaan soveltuvia mittareita olisi tarpeen kehittää ja täydentää mahdollisen jatkoraportoinnin yhteydessä. Seurantamittariston osalta haasteena on vertailukelpoisen mittariston kehittäminen. Myös kestävän kehityksen tavoitteiden alatavoitteiden yhtymäkohdat paikallisen tason toimintaan olisi hyvä analysoida yksityiskohtaisemmin.
Tulokset ohjaamaan kaupungin toimintaa
Raportin tulosten ja raportointiprosessissa nousseiden kysymysten myötä kaupungin strategian jalkautusta kehitetään, jotta kestävän kehityksen tavoitteet toteutuisivat kaupunkiorganisaatiossa mahdollisimman hyvin. Tietoisuus kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisestä omassa työssä lisää onnistumisen mahdollisuutta.
Helsinki niin ikään viestii tuloksista aktiivisesti kaupunkilaisille ja sidosryhmilleen, jotta tietoisuus kestävän kehityksen tavoitteiden merkityksestä kaupungin jokapäiväisessä toiminnassa lisääntyy.
Helsinki myös jatkaa aktiivista kansainvälistä vaikuttamistyötä, jonka tavoitteena on saada muita kaupunkeja mukaan sitoutumaan vapaaehtoiseen toimeenpanoraportointiin. Helsinki pyrkii yhteistyössä muiden kaupunkien kanssa vaikuttamaan siihen, että keskeisillä kansainvälisillä foorumeilla ja verkostoissa – sekä erityisesti YK:ssa – kaupunkien painoarvo tunnistetaan ja kaupungeilla on tulevaisuudessa mahdollisuus osallistua myös agendan ja tavoitteiden luomiseen – ei vain niiden toimeenpanoon. Helsinki myös työskentelee aktiivisesti kestävän kehityksen tavoitteiden globaalin tunnettuuden parantamiseksi.
Tiedote ruotsiksi liitteenä.
Lisätiedot:
Sanna-Mari Jäntti, yhteysjohtaja, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 0400 536 581, sanna-mari.jantti@hel.fi
Marko Karvinen, strategiapäällikkö, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 050 547 3737, marko.karvinen@hel.fi
Marjo Kaasila, yliaktuaari, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 334 4770, marjo.kaasila@hel.fi
https://www.hel.fi/kanslia/kestava-kehitys
Anne Hämäläinen
Helsingin kaupunginkanslia
Viestintä
Puh. 040 849 6065
anne.hamalainen@hel.fi
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Ainutlaatuinen konsertti Ukrainan tueksi Helsingissä 23. toukokuuta – ukrainalainen kamariorkesteri Four Seasons esiintyy yhdessä vain harvoin15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja sen ukrainalainen yhteistyökaupunki Dnipro toteuttavat ainutlaatuisen musiikki-illan Temppeliaukion kirkossa perjantaina 23. toukokuuta alkaen kello 19. Toivon sävelet -konsertti tuo yhteen sodan takia tällä hetkellä eri maissa soittavat Four Seasons -kamariorkesterin huippumuusikot. Konsertin tuotolla Dnipron kaupunki auttaa musiikkia opiskelevia lapsia, jotka ovat menettäneet läheisiään sodassa.
Kutsu medialle: Kontulan asukkaita kutsutaan pormestarin asukasiltaan 24. huhtikuuta15.4.2025 09:20:55 EEST | Kutsu
Pormestarin asukasilta järjestetään Helsingin yhteislyseossa torstaina 24.4.2025 kello 18.30–20.00. Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä keskustelutilaisuus on katsottavissa myös suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta, jolloin tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä viestiseinän kautta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsinki Stadionin ajankohtaiskatsausta14.4.2025 17:24:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 14. huhtikuuta Helsinki Stadion Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Helsinki Stadion Oy on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva tytäryhteisö.
Helsingin kaupunginhallitus käsitteli aloitteita14.4.2025 17:05:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 14.4. ja käsitteli useita kaupunginvaltuutettujen jättämiä aloitteita. Kaupunginhallitus kokoustaa seuraavan kerran 28.4.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kuuli katsauksen työllisyyspalveluliikelaitoksen toiminnasta7.4.2025 19:06:28 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui 7.4. ja päätti merkitä tiedoksi tilannekatsauksen elinkeinoelämän ja kaupungin yhteisen tahtotilan määrittelytyöstä Helsingin ydinkeskustan kehittämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme