Helsingissä Kesäsetelin saavat tulevana kesänä myös vuonna 2004 syntynee nuoret - nuoren kesätyöllistäminen on korona-aikana merkittävä vastuullisuusteko
![](/data/images/00905/71446388-a266-4542-92f9-f8f291e42a28-w_720.jpg)
Korona-pandemia on heikentänyt nuorten hyvinvointia monin tavoin. Myös nuorten kesätyönäkymät ovat epävarmat jo toista vuotta peräkkäin. Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 29.3. myöntää määrärahan nuorten Kesäsetelin käytön laajentamiseen vuonna 2004 syntyneille nuorille. Kesäsetelin jakelua laajentamalla Helsingin kaupunki haluaa tukea nuorten hyvinvointia lisäämällä kesätyömahdollisuuksia sekä rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria haasteellisessa tilanteessa. Kesäsetelin käyttö on yrittäjälle helppo tapa tehdä korona-ajan vastuullisuusteko, josta on hyötyä myös yritykselle itselleen.
Kaupunki korvaa 325 euroa työnantajalle, joka työllistää nuoren 9.-luokkalaisen tai vuonna 2004 syntyneen Kesäsetelillä vähintään 60 tunniksi. Nuoren vähimmäispalkka 60 tunnilta on 400€ ja sen ylittävältä ajalta nuorelle tulee maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työnantajat voivat hakea kesäsetelin omaavia nuoria töihin helposti ja kohdennetusti osoitteessa kesaseteli.fi.
Nuorelle lyhytkin kesätyöjakso on merkityksellinen
Nuorelle lyhytkin kesätyöjakso voi olla merkityksellinen jatkoa ajatellen, ja yritys saa helposti apukädet pariksi viikoksi tai vaikka pidemmäksikin aikaa. Kesäseteli mahdollistaa yrityksille ja yhteisöille yhdelle tai usean nuoren palkkaamisen.
"Nuorelle kesätyö ei ole pelkästään toimeentuloa, vaan erityisen tärkeä osa elämää. Se on nuorelle viesti siitä, että minä osaan ja minuun luotetaan," sanoo Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan aluepäällikkö Tiina Hörkkö. “Koronapandemian vuoksi yrityksillä voi olla haasteita palkata nuoria kesätöihin. Kesäsetelin avulla haluamme rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria. Haluamme tukea nuorten työllistymistä ja tarjota positiivisen kokemuksen, joka tukee työllistymistä myös jatkossa.”
Vuonna 2004 syntyneet voivat hakea Kesäseteliä sähköisesti 30.3. alkaen
Helsingissä Kesäsetelin saavat vuonna 2021 helsinkiläiset 9.-luokkalaiset sekä vuonna 2004 syntyneet eli peruskoulunsa vuosi sitten päättäneet nuoret. Yhteensä Kesäsetelin saa siis kuluvana vuonna yli 10 000 helsinkiläistä nuorta. Yhdeksäsluokkalaisille jaettiin Kesäsetelit kouluissa helmikuun ensimmäisellä viikolla. Vuonna 2004 syntyneet helsinkiläiset nuoret voivat hakea Kesäseteliä 30.3. alkaen osoitteesta kesaseteli.fi ja se toimitetaan heille sähköisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Hörkkö
aluepäällikkö, nuorisopalvelut, Helsingin kaupunki
tiina.horkko@hel.fi
p. 050 302 6404
Kati Hurme
viestintäsuunnittelija, kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
kati.hurme@hel.fi
p 040 620 4092
Lisätietoa Kesäsetelin käytöstä nuorille ja työnantajille:
kesaseteli.fi
p. 040 485 7713
kesaseteli@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso sekä hallinnosta. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin uusin uimaranta avataan 15.7. klo 10 – Palettilammen vesi tulee Päijänteestä11.7.2024 15:10:57 EEST | Tiedote
Kuninkaantammen asuinalueelle Helsinkiin avataan uusi uimaranta, Palettilampi. Tämä entinen vedenpuhdistuslaitoksen allas on kunnostettu ja täytetään Päijännetunnelista tulevalla vaihtuvalla järvivedellä. 235 metriä pitkän ja 140 metriä leveän altaan veden maksimisyvyys on n. 1,8–2,0 metriä. Uimarannan avauduttua rantapelastajat päivystävät alueella 11. elokuuta asti päivittäin kello 10.00–18.00.
Mitä pääkaupunkiseudulla luetaan tänä kesänä?9.7.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Kesälomakausi on käynnissä ja ihmiset suuntaavat kirjastoihin hakemaan lomalukemista. Pääkaupunkiseudun kirjastojen lainausdata kertoo, että etenkin dekkarit ja Finlandia-ehdokkaat ovat haluttua lukemista tänä kesänä. Kirjastoissa vietetään aikaa myös lomalla ja keskustakirjasto Oodista on tullut yksi Helsingin suosituimmista matkailukohteista.
Paljon sateenkaarevia tapahtumia Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa Pride-viikolla19.6.2024 10:55:09 EEST | Tiedote
Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin palveluissa ympäri vuoden. Vuoden 2024 Pride-teema on rauha ja toivo. Rauha ja toivo syntyvät tekojen kautta, ylpeydellä ja yhdessä. Pride-kuukautta juhlistetaan Helsingin kaupungin kirjastoissa, kulttuurikeskuksissa, kaupunginmuseossa, liikuntapalveluissa ja nuorisopalveluissa järjestämällä yhdenvertaisuutta edistäviä tapahtumia. Rauhaa on saada kasvaa juuri sellaiseksi kuin on. Rauhan rikkomiselle tai kyseenalaistamiselle ei tule antaa sijaa.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 11.6.202411.6.2024 18:34:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 11.6.2024 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa Pitäjänmäen kirjaston ja nuorisotilan ja Meri-Rastilan monitoimitalon nuorisotilan tarveselvitykset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 11.6.20247.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 11.6.2024 esityslista on julkaistu. Lautakunta päättää muun muassa vihreiden aloitteesta keskustan elävöittämiseksi lapsille, nuorille ja perheille, ja Meri-Rastilan monitoimitaloon sijoittuvan nuorisotilan tarveselvityksen. Helsingin kaupunki järjestää yleisen kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun Vuosaaren Meri-Rastilassa sijaitsevan monitoimitalon suunnittelusta. Hanke on nuorisotalon, koulun, päiväkodin, leikkipuiston sekä kotihoidon aputilojen yhteishanke, ja se tulee olemaan kaupunkiuudistusalueen keskeinen palvelurakennus, joka lisää alueen houkuttelevuutta ja viihtyisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme