Helsinki Symposium 21.3.2018: Tulevaisuuden kaupunkipolitiikan sisältöä visioidaan Kaupunkipolitiikan aikakausi -julkaisussa
”Tutkijoiden resepti 2020-luvun kaupunkipolitiikan ytimeksi on mielestäni kohtalaisen selvä. Tarvitsemme kaupunkien erityispiirteet huomioon ottavaa kaupunkipolitiikkaa. Tärkeä huomio on se, ettei kyse ole vastakkainasettelusta stadin ja landen välillä, sillä kaupungistumisen hallinta on koko Suomen kilpailukyvyn ja kaikkien suomalaisten hyvinvoinnin kohtalonkysymys. Kyse on yhteisestä kansallisesta haasteestamme”, toteaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Kaupunkien aikakausi -julkaisun puheenvuorojen on tarkoitus herättää keskustelua ja vahvistaa näkemyksellistä ja tietoon pohjautuvaa keskustelua kaupungeista, niiden roolista, merkityksestä ja tulevaisuudesta.
Helsingin kaupunki haluaa maamme pääkaupunkina toimia suunnannäyttäjänä ja nostaa kaupunkipolitiikan viestiä myös valtakunnalliselle keskusteluareenalle – yhdessä kaupunkitutkijoiden kanssa.
Tavoite konkretisoituu sekä tänään järjestettävän Helsinki Symposiumin että Kaupunkien aikakausi -pamfletin muodossa.
”Tämä puheenvuorokokoelma toimii mielestäni erinomaisena pohjana kaupunkipolitiikan tulevaisuuden agendan pohdinnalle. Toivon, että sitä luetaan erityisen aktiivisesti myös Senaatintorin toisella laidalla”, pormestari Vapaavuori summaa.
Yhteiskunnallinen keskustelu kaupunkitutkimuksen tuloksista ja kaupunkien kehittämisen tarpeista on ollut Suomessa vaatimatonta suhteessa siihen, kuinka paljon kaupunkien roolia ja merkitystä tulevaisuuden kasvun rakentajina ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijoina maailmalla korostetaan.
Julkaisuun kirjoittaneet tutkijat korostavat myös paikalliset erityispiirteet huomioivaa kehittämistä sekä sellaisia lähestymistapoja, joilla kaupunkien potentiaali kyetään hyödyntämään.
”Tarvitsemme niin vahvoja, kasautumishyötyihin nojaavia kaupunkitalouksia kuin elinvoimaista maaseutu-Suomea, eikä sama lainsäädäntö tai hallintokehys sovellu edes erikokoisiin kaupunkeihin, saati koko maahan. Kestävän kaupunkikehityksen ratkaisut tarvitsevat tutkimuslaitosten, kaupunkien sekä valtiovallan tiivistä yhteistyötä”, pormestari Vapaavuori sanoo.
”Kaupunkien aikakausi – Kaupunkitutkijoiden puheenvuoroja 2020-luvun kaupunkipolitiikasta” ilmestyy Helsingin kaupungin julkaisusarjassa ja on saatavilla osoitteesta www.hel.fi/kaupunkisymposium.
Julkaisuun kirjoittaneet edustavat eri yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja eri tieteenaloja.
Lista julkaisuun kirjoittaneista:
1. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen, Suomen Kuntaliitto
2. Kehitysjohtaja Janne Antikainen, Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI
3. Yliopistolehtori Venla Bernelius, Helsingin yliopisto
4. Professori Anne Haila, Helsingin yliopisto
5. Professori, varadekaani Liisa Häikiö, Tampereen yliopisto
6. Professori Anssi Joutsiniemi, Aalto-yliopisto
7. Vastaava johtaja, dosentti Juha Kostiainen, YIT Oyj, Tampereen yliopisto
8. Toimitusjohtaja, dosentti Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy, Helsingin yliopisto
9. Yliopistonlehtori Markus Laine, Tampereen yliopisto
10. Professori Kimmo Lapintie, Aalto-yliopisto
11. Yliopistonlehtori Helena Leino, Tampereen yliopisto
12. Tutkimuspäällikkö Henrik Lönnqvist, Vantaan kaupunki
13. Professori Raine Mäntysalo, Aalto-yliopisto
14. Tutkijatohtori Vesa Kanninen, Aalto-yliopisto
15. Professori Jari Niemelä, Helsingin yliopisto
16. Professori Hannu Piekkola, Vaasan yliopisto
17. Erikoistutkija Mika Ristimäki, SYKE
18. Tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila, Turun yliopisto
19. Johtava tutkija Tuukka Saarimaa, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
20. Vanhempi tutkija Kaisa Schmidt-Thomé, Demos Helsinki
21. Apulaisprofessori Virpi Sorsa, Svenska Handelhögskolan
22. Professori Markku Sotarauta, Tampereen yliopisto
23. Professori Jari Stenvall, Tampereen yliopisto
24. Dosentti, tutkija Ilpo Laitinen, Tampereen yliopisto
25. Emeritusprofessori Hannu Tervo, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
26. Professori Mari Vaattovaara, Helsingin yliopisto
27. Professori Jarmo Vakkuri, Tampereen yliopisto
28. Järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori, Helsingin kaupunki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteysjohtaja Inga Nyholm, p. 040 7605524, inga.nyholm@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Hekalle Euroopan komission myöntämä rahoitus asuinrakennusten energiatehokkuuden parantamiseen9.10.2020 13:05:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on saanut ensimmäisenä suomalaisena toimijana asuinrakennusten energiatehokkuuden optimointiin Euroopan komission myöntämän ELENA-rahoituksen. Rahoitusta myönnettiin yli 1,8 miljoonaa euroa.
Ennakko/ Förhandsinfo: Pormestari Jan Vapaavuoren talousarvioehdotus julkaistaan 3.10.2019 / Borgmästare Jan Vapaavuoris budgetförslag offentliggörs 3.10.20192.10.2019 10:11:42 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren talousarvioehdotus vuodelle 2020 julkaistaan huomenna torstaina 3.10.2019 klo 12.00. / Helsingfors borgmästare Jan Vapaavuoris förslag till budget för år 2020 offentliggörs i morgon torsdag 3.10.2019 kl. 12.00.
Kuubalainen huippuorkesteri Anacaona Suomeen syyskuussa24.6.2019 08:15:00 EEST | Tiedote
Säihkyvä 14-jäseninen Anacaona-orkesteri esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa kahtena iltana syyskuussa, 12.9. ja 13.9.2019 klo 19.00. Huipputason naismuusikoista koostuva yhtye on kokonaiselämys: nautittava, kuultava, tanssittava. Konsertit avaavat Savoy-teatterin syyskauden.
C21 kaupunginjohtajat: Hallitusohjelman konkretisoinnissa tarvitaan kaupunkeja12.6.2019 12:02:58 EEST | Tiedote
C21 kaupunginjohtajien mielestä hallitusohjelman toteutus edellyttää tiivistä kumppanuutta hallituksen ja maan suurimpien kaupunkien välillä.
Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote
Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.