Hemsö

Hemsö ostaa Helsingin oikeustalon – kaupan arvo noin 200 miljoonaa euroa

Jaa
Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut Hemsö on allekirjoittanut sopimuksen Helsingin oikeustalon kiinteistön ostosta. Oikeustalon suurin vuokralainen on Suomen valtio, ja kiinteistön kauppahinta on yhteensä noin 200 miljoonaa euroa.
Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva Helsingin oikeustalo palvelee erityisesti oikeusministeriön tarpeita. Kiinteistön vuokralaisista suurin osa on suoraan tai epäsuorasti tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa.

Kiinteistön kokonaisvuokra-ala on lähes 50 000 neliömetriä. Vuokrasopimusten keskimääräinen voimassaoloaika on 12 vuotta.

Suurin vuokralainen Helsingin oikeustalossa on Suomen valtio, jolla on rakennuksessa lukuisia oikeusministeriön alaisia yksiköitä: esimerkiksi Helsingin käräjäoikeus, Helsingin hovioikeus, Helsingin oikeusaputoimisto ja Helsingin syyttäjänvirasto. Julkisten vuokralaisten osuus vuokratuloista on 87 prosenttia. Rakennuksessa on lisäksi toimistoja, ravintola sekä kaupan tiloja.

Kiinteistöllä on keskeinen ja strateginen sijainti. Oikeustalo sijaitsee palveluiden lähellä, ja kiinteistö on hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi ainutlaatuinen rantatontti tarjoaa vuokralaisille merinäköalan. 

”Oikeustalon hankinta kasvattaa merkittävästi julkisten vuokralaisten portfoliotamme Helsingissä. Strategiaamme kuuluu pitkäaikainen omistus, ja tämä kauppa vastaa strategiaamme hyvin”, sanoo Hemsön toimitusjohtaja Nils Styf.

”Helsingin oikeustalo on suuri ja arvokas oikeusrakennus, jonka avulla kasvamme Helsingin keskustassa. Lisäksi vahvistamme suhdettamme Suomen valtioon valtionhallinnon liikelaitoksen Senaatti-kiinteistöjen kautta”, kertoo Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen.

Kiinteistökaupan arvioidaan toteutuvan tammikuussa 2019.
 
 
 
Fakta: Helsingin oikeustalo on Alkon vanha pääkonttori

• Porkkalankatu 13:n rakennus valmistui Helsingin Ruoholahteen vuonna 1940. Kiinteistön on suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio.
• Helsingin oikeustalo suunniteltiin alun perin Oy Alkoholiliike Ab:n tehtaaksi, pääkonttoriksi ja keskusvarastoksi. 
• Oikeustalo on toiminut rakennuksessa vuodesta 2004.
• Vuosien 2004 ja 2010 mittavissa remonteissa rakennusta muokattiin vastaamaan paremmin modernin toimistorakennuksen vaatimuksia.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Nils Styf, toimitusjohtaja, Hemsö +46 8 501 170 01
Jarkko Leinonen, Suomen maajohtaja, Hemsö +358 40 015 0841

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hemsö
Hemsö
Korkeavuorenkatu 30 A, 1. kerros
00130 Helsinki

+358 400 150 841http://www.hemso.se/fi
 
Hemsö:
Hemsö on Ruotsin johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja. Hemsön toimintaan kuuluu hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen kestävä omistaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen. Hemsö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 4 miljardia euroa. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle maaliskuussa 2015 luottoluokituksen A-. Lue lisää: http://www.hemso.se/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hemsö

Hemsö Kouvolan kiinteistökaupasta: "Haluamme rakentaa yhteistyötä, joka toimii kaikille osapuolille"5.9.2024 15:30:00 EEST | Tiedote

Kouvolan kaupunginhallitus on tänään linjannut, että Hemsön ja Kouvolan kaupungin kiinteistökaupan edellytykset ovat muuttuneet eikä järjestelyä voida toteuttaa nykyisen markkinatilanteen mukaisilla ehdoilla. ”Tilanne on harmillinen, mutta ymmärrämme päättäjien linjauksen. Markkinatilanne on erilainen kuin kaksi vuotta sitten, mikä väistämättä vaikuttaa kaupan edellytyksiin. Kunnioitamme tätä päätöstä”, kommentoi Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen. Julkisten palvelujen kiinteistöihin erikoistuneena sijoittajana Hemsölle on tärkeää, että julkisen ja yksityisen yhteistyö toimii saumattomasti. ”Meille on kriittisen tärkeää, että kiinteistöjärjestelyt ovat tarkoituksenmukaisia kaikkien osapuolten näkökulmasta eivätkä aiheuta ristiriitoja. Haluamme olla rakentamassa sellaista yhteistyötä ja sellaisia ratkaisuja, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä. Jos yhteistyölle ei ole edellytyksiä tai poliittinen tuki puuttuu, on kaikille viisaampaa etsiä muita vaihtoehtoja”, Leinonen sanoo. Yhteiskuntakii

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye